Tänään alkaa jalkapallon MM-kisojen pudotuspelivaihe ja hyvin todennäköisesti tullaan näkemään vielä kisojen aikana katkeran suloinen rangaistuspotkukilpailukin. Rangaistuspotkut ovat heti alusta asti, kun ne otettiin käyttöön vuoden 1976 EM-kisoissa jakaneet mielipiteitä, että onko tämä liian raaka tapa ratkaista jatkoonpääsijä tai ehkä jopa maailmanmestari. Rangaistuspotkukilpailut ovat ratkaisseet 44 kertaa jatkoonmenijän tai jopa mestarin EM- ja MM-kisoissa tähän mennessä.

Aloittavan joukkueen etu

Toisinaan kuulee puhuttavan, että kuinka suuri etu on rangaistupotkukisoissa aloittavalla joukkueella, johtuen psykologisista tekijöistä. Eli ollessaan niin sanotusti useimmiten takaanajajan roolissa, niin paineet olisivat selkeästi isommat kuin ensiksi vetävällä. Monesti kuulee puhuttavan jopa, että keskimäärin aloittaja voittaisi rangaistuspotkukilpailun jopa 60% todennäköisyydellä. Tämä luku tulee Soccernomicsin tekemästä tutkimuksesta.

Kyseisen tutkimuksen ongelma on kuitenkin otoskoko, joka on vain reilut 100 rangaistuspotkukilpailua. Laajemman tutkimuksen asiasta on tehnyt ThePowerofGoals sivusto, jonka otannassa oli mukana lähes 700 rangaistuspotkukilpailua ja tässä oli enää aloittavan joukkueen voittoprosentti 52%.

Mikä sitten onkaan totuus, niin se jäänee arvoitukseksi, ennen kuin vuosikausien päästä otoskoko on riittävä vetämään tarpeeksi todennäköisiä johtopäätöksiä. Kyseiset psykologiset tekijät kuulostavat järkeviltä, mutta 60% luku olisi jo todella huima etu ja luonnollisesti rangaistuspotkukilpailussa vaikuttavat myös useat muut tekijät kuten luonnollisesti laukaisijat ja maalivahti sekä luonnollisesti pelaajien paineensietokyky.

Mikäli verrataan kaikkien rangaistuspotkujen sekä rangaistuspotkukilpailun suoritusten historiallisista onnistumisprosenttia, niin ovat luvut suunnilleen 78% – 73%, joten yleinen painetekijä näyttäisi selkeästi olevan olemassa. Rangaistuspotkukilpailussa jokainen veto on aina hyvinkin merkityksellinen, kun taas itse pelissä tulleet eivät sitä läheskään aina ole.

Monella pelaajalla on tietyt pravuurit rangaistuspotkuissa. Paineettommassa tilassa pelaajat saattavat kokeilla jotain hieman itselleen vierasta ratkaisua, mutta mitä kovemmassa paikassa ollaan, niin pelaajilla on tapana turvautua niihin tuttuihin ja ”turvallisiin” vaihtoehtoihin, joita olla treenattu lukemattomia kertoja. Alla olevassa kuvassa ovat Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon laukaisukartat, johon on merkitty laukaisukohdat sekä mistä ovat onnistumiset ja epäonnistumiset tulleet. Kuvaan merkityt rangaistuspotkut ovat vuodesta 2009 eteenpäin.

Rangaistuspotku

Kaikkien aikojen parhaimmat rangaistuspotkujen vetäjät

Rangaistuspotkujen suunta

Seuraavat tilastot tulevat PenaltySpotin tietokannasta, jossa on yli 60 000 rangaistuspotkua, joten otoskoko on hyvin merkittävä verrattuna pelkkiin rangaistuspotkukilpailuiden vetoihin. Seuraavassa maalikartasta nähdään mihin kohtaan maalia ovat laukaukset lähteneet ja alla hieman dataa laukaisuista.

Parhaat rangaistuspotkut

Vedot ohi maalin 3,92%

  • Yli maalin 1,98%
  • Laukaisijan näkökulmasta vasemmalta ohi 0,98%
  • Laukaisijan näkökulmalsta oikealta ohi 0,96%

 Vedot maalia kohti 96,08%

  • Laukaisijan näkökulmasta oikealle puolelle 38,52%
  • Laukaisijan näkökulmasta vasemmalle puolelle 46,22%
  • Keskelle 11,34%

Maalivahtien toiminta rangaistuspotkuissa

Seuraavassa luvuissa on laskettu vääräksi, vaikka maalivahti olisikin torjunut vedon jalalla syöksyessään väärään suuntaan. Suuri ero johtuu luultavasti siitä, että maalivahdin on pakko aavistaa ja usein pelaaja pystyy saamaan maalivahdin hieman liikahtamaan jo ennen potkun lähtöä.

  • Maalivahdilta oikea suunta 40,5%
  • Maalivahdilta väärä suunta 59,5%

Seuraavassa kuvassa esitetty, että mistä osasta maalia maalit, torjunnat ja ohivedot tulevat.

Rangaistuspotkut

Jatkopeleihin päässeiden ykkösmaalivahtien rangaistuspotkujen torjunnat, yritykset yhteensä sekä torjuntaprosentti. (Lähde: Transfermarkt)

MaalivahtiTorjutut YhteensäTorjunta%
Wilfredo Caballero (Argentiina)112740,7 %
Eiji Kawashima (Japani)164734,0 %
Danijel Subasic (Kroatia)175034,0 %
Robin Olsen (Ruotsi)51533,3 %
Alisson (Brasilia)41428,6 %
Kasper Schmeichel (Tanska)196927,5 %
Igor Akinfeev (Venäjä)186826,5 %
David de Gea (Espanja)114325,6 %
Yann Sommer (Sveitsi)156722,4 %
Guillermo Ochoa (Meksiko)125621,4 %
Rui Patricio (Portugali)136221,0 %
Fernando Muslera (Uruguay)84816,7 %
Jordan Pickford (Englanti)53016,7 %
Thibaut Courtois (Belgia)53116,1 %
Hugo Lloris (Ranska)117315,1 %
David Ospina (Kolumbia)3387,9 %
    
Kaikki yhteensä17373823,4 %

Loppuun vielä edellisten EM-kisojen Zazan suoritus, josta ei ole syytä ottaa mallia:

Katso myös nämä tarjoukset

Vedonlyöntibonus: Jopa 50 € riskitön veto + jopa 75 € alennusveto!
Bonusehdot
Vain uusille asiakkaille Luo pelitili Optibetile Talleta vähintään 20€, ja panosta vaadittu summa urheilutapahtumiin. Saat JOPA 125€ alennusvedon ja riskittömän vedon muodossa. Täydelliset säännöt & ehdot löytyvät Optibetin sivuilta.

Vedonlyöntibonus: 100 % ilmaisveto 100 € saakka

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Panosta talletus 5x, saat 100 % ilmaisvedon Minimikerroin single 1,5, yhdistelmät 1,7 Kierrätysaikaa 14 vrk

Bonus vedonlyöntiin: 100 % 50 €

Bonusehdot

Vain uusille pelaajille

Bonus + talletus tulee kierrättää 15 kertaa ennen kotiutusta Minimikerroin kierrätyksessä 1,9 Kierrätysaikaa 60 päivää

Vedonlyöntibonus: 100 % bonus 50 € saakka

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Talletus + Bonus tulee kierrättää 15 kertaa ennen kotiutusta Minimikerroin kierrätyksessä 1,9 Kierrätysaikaa 60 päivää

Vedonlyöntibonus: Ilmaisvetoja, joka viikko

Bonusehdot

 

Ei talletusbonusta, mutta vaihtuvat ilmaisvetotarjoukset joka viikko

Vedonlyöntibonus: 100 % jopa 100 €

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kierrätysvaatimus on 5x (talletus+bonus). Max. panos bonuksella pelatessa on 50 €. Kierrätysaikaa on 30pv. Kierrätyksessä huomioidaan single-vedot min. kertoimella 2.00 ja yhdistelmävedot min. kertoimella 1.50 per kohde.

Vedonlyöntibonus: 7 € ilmaisveto + 100% 200€

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille Ilmaisveto:

Lunasta koodilla: LOVE7BET Kierrätys 10x. Kierrätysaikaa on 5 päivää.

Bonus:

Talletus + bonus tulee kierrättää 6 kertaa ennen kotiutusta. Kierrätykseen lasketaan mukaan vain yhdistelmävedot minimikertoimella 1.25 per kohde ja yhdistelmävedon kokonaiskertoimen tulee olla vähintään 1.80. Kierrätysaikaa on 21 päivää.

 

Vedonlyöntibonus: 200% 60€ asti

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Valitse kolmen tarjouksen väliltä: Talleta 10 €, saat heti 10 € bonuksen vain 1x kierrätyksellä. Talleta 20 €, saat heti 30 € bonuksen 5x kierrätyksellä. Talleta 30 €, saat heti 60 € bonuksen 10x kierrätyksellä. Minimikerroin on 1,7 singleissä ja 1,5 yhdistelmävedoissa per kohde. Kierrätysaikaa on 30 päivää.

Bonukset ovat vain uusille asiakkaille.