Kierrosraportti: Sportin vaisut otteet jatkuivat
Vaasan Sport jäi tiistaina täysin HIFK:n jyrän alle ja kovinkaan paljoa parempaa peliä ei ollut nähtävissä SaiPaakaan vastaan. Kotikentällään Sport onnistui kuitenkin ajoittain myös itsekin luomaan tilanteita. Lopulta SaiPalla ei kuitenkaan ollut vaikeuksia napata täyttä pistepottia kotiin vietäväksi. Sportin pelistä ei yritystä jää puuttumaan, mutta yksinkertaisesti pelaajamateriaali ei riitä muihin joukkueisiin verrattuna.
Vedonlyöntimielessä muuten hiljaisella kierroksella kehotimme tarkkailemaan tulosvedon kertoimia. TPS:n 2-1-voitto sekä Bluesin ja HIFK:n välisen ottelun 2-2-lukemat jäivät molemmat ylikertoimisiksi. Hyvien kohteiden kertoimet laskevat tulosvedon viimeisillä minuuteilla reilusti, joten mikäli kohteen pelivaihto on normaalia alhaisempi (alle 10 000 euroa), niin panokset kannattaa pitää kohtuu matalina, jotta ei tulisi pelattua liian isolla loppuhetkillä alikertoimeksi muuttuneita pelikohteita.
Blues - HIFK 3-2 vl.
Laukaukset maalintekosektorista: 21-34
Kommentti: Tappiosta huolimatta HIFK jatkoi hyviä peliesityksiä ja olisi ehkä ansainnut lisäpisteen itselleen.
Sport - SaiPa 2-5
Laukaukset maalintekosektorista: 20-28
Kommentti: Peli oli melkoista päästä päähän kiekkoa, jossa SaiPalle siunaantui enemmän maalipaikkoja. Ansaittu vierasvoitto.
TPS - KalPa 2-1
Laukaukset maalintekosektorista: 19-25
Kommentti: Tasainen matsi, joka olisi voinut päättyä melkein kummalle tahansa. KalPa tappiosta huolimatta pirteä.
Kommentit (0)