MM-jalkapallo 2018: Ranking pelaajapalkkioiden mukaan
MM-futisjoukkueet järjestykseen palkkojen perusteella
Tässä artikkelissa referoidaan Pinnaclen toimittamaa juttua*, jossa käydään läpi MM-joukkueiden rankkaamista pelaajien palkkojen mukaan. Artikkelissa on mukana menetelmällä saatu ranking toukokuun alun pelaajalistoilla, mutta se antaa mahdollisuuden kenelle vaan laskea uudet rankingit lopullisten kisajoukkueiden perusteella.
Muista lukea myös nämä artikkelit MM-futiksesta:
Tulosveto - vihjeet voitolliseen pelaamiseen
Vedonlyönti jalkapallon MM-kisoissa
MM-futis 2018 - tärkeimmät bookkerit kisoihin
Jalkapallon MM-kisat 2018 - joukkueiden kokoonpanot
Jalkapallon MM-kisat 2018 otteluohjelma ja TV-lähetykset
Pelaajan kauppahinta ei kerro nykytasoa
Pelaajan tämän hetken palkka kertoo paljon hänen tasostaan ja se on parempi mittauskeino, kuin esimerkiksi oletettu markkinahinta, johon vaikuttaa suuresti pelaajan ikä. Palkkakustannuksissa ja joukkueiden sijoituksissa esimerkiksi Englannin Valioliigassa on tutkitusti ollut vahva korrelaatio (linkki). Näin ollen pelaajan palkka onkin mitä mainioin tapa muodostaa pohjarankkauksia MM-kisojen tapaisissa turnauksissa.
Lähtökohtana tutkimuksessa pidettiin joukkueiden oletettuja avauskokoonpanoja ja näiden pelaajien viikkopalkat kerättiin joukkueittaan yhteen ja saatiin aikaan ranking. Poikkeuksena mainittiin Kiinan Superliiga, joiden ylisuuret palkat eivät vastaa todellisuutta, joten näiden pelaajien osalta käytettiin edellisen sopimuksen palkkatietoja.
Pelaajien laatu vs MM-kisojen voittajakertoimet
Kuvakaappaus Pinnaclen sivuilta.
Kuvan tilastot on kerätty 11.5.2018, joten joukkueet ovat voineet aavistuksen muuttua tuon hetkisistä arvioista. Joka tapauksessa nämäkin tiedot antavat kuitenkin hyvän kuvan tämän menetelmän mahdollisuuksista. Parhaat joukkueet ovat kuvassa oikealla ja heikoimmat vasemmalla. Panaman joukkue on sen verran heikko, että se ei mahtunut kuvaan mukaan.
Pelaajien palkat ja MM-kisojen voittajavedon kertoimet ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa, kuten kuvasta voidaan päätellä. Esimerkiksi Fifan virallisilla rankingeilla ei ole lähellekään samaa korrelaatiota voittajakertoimiin nähden.
Mielenkiintoinen havainto kuvasta on Venäjä, joka on kertoimissa selvästi arvostetumpi, mitä pelaajien taso antaisi olettaa. Tämä selittyy joukkueen kotiedulla ja helpommalla lohkolla. Tuo jääkin jokaisen pohdittavaksi onko Venäjä turnauksessa mahdollisesti yli- tai aliarvostettu.
Aivan täysin suoraviivaisesti tätä tilastoa ei voi tulkita, sillä joukkueiden voittotodennäköisyyteen vaikuttaa ylempänäkin mainittu lohkon vaikutus. Esimerkiksi Marokko ja Tunisia kärsivät hankalasta lohkosta.
Mahdollisia ideajoukkueita turnaukseen tämän tutkimuksen palkkatietojen pohjalta voisivat olla Senegal ja Serbia. Kummallakaan ei ole myöskään liian vaikeaa lohkoa edessään. Ennen suurempia sijoituksia kannattaa kuitenkin tutkia näiden joukkueiden lopullisia kokoonpanoja kisoihin ja varmistua, ettei joukkueilla ole uusia poissaoloja.
Mikä on turnauksen kuolemanlohko?
Pelaajapalkkojen avulla pystytään kätevästi tutkimaan mitkä lohkot ovat kisojen kovimpia tai heikoimpia. Puhtaasti yhteenlaskettujen palkkojen mukaan kovin olisi Lohko B, mutta sitä ei ehkä voi pitää varsinaisena kuolemanlohkona, koska sinä odotettu tasoero kahden parhaan ja kahden muun välillä on niin iso.
Kuvakaappaus Pinnaclen sivuilta.
Jos tutkitaan sellaista lohkoa, josta varmasti jää ulos joku laadukas joukkue, niin Lohko H nousee silloin esiin. Tähän lohkoon sopii paremmin kuolemanlohkon määritelmä. Siinä palkkojen mukaan Senegal olisi vasta kolmas, vaikka sillä on kisojen 14. arvokkain joukkue käytössä.
Kuvakaappaus Pinnaclen sivuilta.
Lohko A:sta menee todennäköisesti jatkoon kaikkein heikoin joukkue. Lohko A onkin etukäteen ajatellen turnauksen "helpoin" lohko. Palkoissa ei ole huomioitu Venäjän kotietua, eli todellisuudessa Venäjä on aavistuksen vahvemmalla tässä.
Kuvakaappaus Pinnaclen sivuilta.
Isoimman tasoeron ottelu
Belgia (£1,278,000) vs Panama (£29,500)
Belgia (5.) kohtaa viimeiseksi rankatun Panaman. Belgian pelaajilla on tässä ottelussa hyvät saumat kohentaa asemiaan Golden Boot-kamppailussa.
Rajoituksia menetelmässä
Palkkalukujen pohjalta tehdyt rankingit antavat hyvän pohjan, mutta ne eivät tietenkään ole täydellisiä.
Esimerkiksi taktiset ratkaisut ja valmentajien taidot ovat MM-kisoissa tärkeitä, sillä nopeassa turnauksessa peli on saatava toimimaan nopeasti. Esimerkiksi Islanti on pystynyt menestymään ja pelaamaan "yli tasonsa" tarkoin rakennetulla ja hyvin kootulla joukkueella.
Joidenkin pelaajien palkat eivät myöskään täysin vastaa heidän tasoaan. Jotkut nuoret lahjakkuudet voivat pelata nykyään paljon paremmin ja olla alipalkattuja, sillä sopimus on voitu tehdä ennen isoa kehitysharppausta. Vastaavasti joillain pelaajilla voi olla aiempien näyttöjen jäljiltä pitkä ja kallis sopimus päällä, vaikka pelaaja ei ole pystynyt saavuttamaan odotettua tasoa sopimuksen aikana.
Palkkojen välillä on myös ristiriitaisuuksia vertailtaessa eri sarjoja johtuen verotussyistä. Lisäksi joissain sarjoissa pelaajille maksetaan enemmän, jotta heitä saadaan houkuteltua sarjaan tai pysymään omassa sarjassa (kuten Saudi-Arabia).
Kaikesta huolimatta palkkatietojen mukaan luodut rankingit ovat vahvassa korrelaatiossa vedonlyöntimarkkinan kanssa, joten rajoitukset menetelmässä eivät ole mahdottoman suuria.
Lisäksi on hyvä tutkia myös joukkueiden materiaalin syvyyksiä oletetun avauskokoonpanon ulkopuolelta. Turnauksen aikana laajasta materiaalista on eittämättä hyötyä.
Yhteenveto: Turnauksen voittaja tulee todennäköisesti kymmenen parhaiten palkatun joukkueen joukosta. Nämä ovat Brasilia, Espanja, Ranska, Argentiina, Saksa, Belgia, Portugali, Englanti, Kroatia ja Uruguay. Vedonlyöntikertoimet ovat tällä hetkellä samoilla linjoilla ja niiden mukaan samat kymmenen joukkuetta ovat vahvimmilla.
Kommentit (0)