Juventuksen viime kausi oli taianomainen: torinolaisseura voitti suvereenisti Italian mestaruuden, Scudetton, neljännen kerran peräjälkeen, nosti kannua jatkoajalle venyneen Coppa Italian finaalin päätteeksi sekä ylsi Mestareiden liigassa aina finaaliin saakka. Bianconero oli jälleen helppo nähdä osana eurooppalaista tähtiloistetta, jonne johtaneet portaat veteraaniveskari Gianluigi Buffon pystyi kuin pystyikin vierellä vaihtuneine sotureineen vuosien saatossa jälleen löytämään.

Antonio Conten väistyminen kolmen Scudetton jälkeen Massimiliano Allegrin tieltä antoi epäilijöille siemenen. Oli luonnollista, että seuran pelilliseen identiteettiin jo pelaaja-aikanaan vaikuttaneen ja loistavaa työtä penkin takana tehneen miehen lähtö nähtiin lähtökohtaisesti negatiivisena. Toisin kävi, eteläitalialaisen hulluuden muuttuminen toscanalaiseen sivistyneempään lähestymistapaan antoi Juventukselle vivahteen, jota se oli jo edellisellä kaudella kaivannut. Sen saman vivahteen, jota Andrea Pirlo käytti hyväkseen niin kentällä kuin viinitarhoillaan sitä täydellistä rypälettä etsiessään.

Aivan kuten Pirlo ymmärsi viinin luonteen kumpuavan maaperästä, Allegri havaitsi Juventuksen tulevan menestyksen syntyvän dynaamisuudesta. Hän halusi Contelta jääneen puhkikulutetun ja puhkiluetun 3-5-2:n seuraksi vaihtoehtoisen neljän puolustuslinjan ryhmityksen, jolla voitaisiin monipuolistaa omaa peliä vaikeuttaen vastustajien valmistautumista ja selviytymistä. Juventus pelasikin Serie A:ssa 21/38 ottelussa 4-3-1-2:lla lisäten ryhmityksen käyttöä loppukautta kohden.

Kaikki oli valmista kaudelle 2015 - 2016: se ei ollut siirtomarkkinoilla enää pelimerkki vaan pelimerkkejä siirtelevä pelinhoitaja, sillä oli kaksi sisään ajettua ja toimiviksi todettua pelitapaa ja sen riveissä oli maailman kallein alle 23-vuotias pelaaja – Paul Pogba. Oletuksena oli, että Agnellien omistama seura olisi kauden alkaessa valmis pelaamaan parempaa jalkapalloa kuin koskaan aikaisemmin.

Nyt sarjakauden pyörähdettyä käyntiin Juventuksen toiminta on kaukana parin kuukauden takaisista mielikuvista. Sen 47 ottelun mittainen häviämättömien kotiotteluiden putki katkesi sarja-avauksessa Udinesea vastaan, tulevan viikonlopun kärkikohtaamisessa Romaa vastaan keskikentän keskustassa häärii oletettavasti Simone Padoin (älä välitä jos miehen kasvot eivät piirry ilman googlettamista verkkokalvollesi) ja Juan Cuadrado vasta saapui Torinoon mahdollistamaan taktisia variaatioita. Joukkueen avauksen toppari ja Italian maajoukkuemies Leonardo Bonuccikin ehti jo mainitsemaan välikaudesta – kuin ennakoiden tulevia vaikeuksia.

Juventuksen toimiviksi todettuja ryhmityksiä (kts. alla olevan kuviot) tarkastellessa huomataan, että joukkueella on laatua avauksen takana niin maalivahdin, toppareiden, laitapuolustajien, laitureiden kuin hyökkääjienkin osalta. Sen sijaan keskikentän keskustaan, johon molemmat pelitavat vaativat kolme pelaajaa, riittävän laadukkaita pelaajia on ainoastaan neljä: Pogba, Marchisio, Khedira ja Pereyra, joista viimeisimmän soveltuvuudesta 4-3-1-2:ssa keskikolmikon oikeaan laitaan voidaan keskustella. Kun Juventus menetti sekä Khediran (paluu lokakuussa) että Marchision (paluu syyskuun alkupuolella) sairastuvalle, oletettiin seuran havahtuvan keskikentän kapeuteen ja priorisoivan keskikenttämiehen hankinnan, mutta yllätykseksi saimmekin lukea Cuadradosta, johon kohdistuvat hehkutukset näyttävät peittävän todellisen uhan. Siirtoikkuna on auki vielä muutaman päivän ajan, mutta jos seura päättää olla hankkimatta vahvistuksia sen kipeimmin kaipaavalle osa-alueelle, eivät Juventinojen Udinese-matsissa kaikuneet epäuskoiset vaffanculo-huudot jääneet kauden viimeisiksi.

 

Alpit suojaavat heikentynyttä Vanhaa Rouvaa kylmiltä pohjoistuulilta, mutta etelän suunnasta, Roomasta ja Napolista, saapuville vaaroille se on entistä alttiimpi.

Kirjoittaja on Italian Serie A:sta ja Veikkausliigasta ammatikseen vetoa lyövä Aapo Mutanen

(Twitter: @aapmut)