KHL-kausi on jo pitkällä ja on hyvä aika käydä läpi suomalaiset onnistujat ja epäonnistujat. Mahdatko jo arvata kummalta listalta löytyy Olli Palola? Entä Sami Lepistö? Lue jutusta lisää.

KHL:ssä on perinteisesti pelannut runsas määrä laadukkaita suomalaisia ja suomalaistähdet ovatkin olleet kaudesta toiseen pelaajatilastojen kärkisijoilla. Tällä kaudella tilanne on hieman erilainen, sillä sarjassa ei pelaa suomalaista supertähteä, kuten aiemmin Jori Lehterä, Sakari Salminen tai Karri Rämö. Silti suomalaisia löytyy isoissa rooleissa suurjoukkueita myöten.

Suurimmat onnistujat

1. Petri Kontiola, Lokomotiv Jaroslavl   (48, 7+25=32 +17)

Petri Kontiola lähti viime kaudeksi häikäisevien maajoukkue-esitysten sekä hyvien KHL-näyttöjen myötä kokeilemaan tasoa NHL-jäillä. Pohjois-Amerikan visiitti meni kuitenkin selkävaivojen kanssa taistelleen Kontiolan osalta penkin alle. Kesken kauden paluu KHL:ään oli myös takkuinen ja peli oli kaukana hänen normaalista tasosta.

Tällä kaudella ainakin peliesitysten perusteella vaivat on selätetty ja kesätreenit vedetty täydellä teholla. Luistin liikkuu paremmin ja itseluottamuskin on eri tasolla. Kontiola on muodostanut erittäin vaarallisen ykkösketjun Daniil Apalkovin ja Jegor Averinin kanssa Lokomotivissa. Kontiola on ketjun taitavin pelaaja ja työteliäät Apalkov ja Averin täydentävät häntä erinomaisesti.

Valitettavasti Kontiola loukkasi polvensa 12.1. pelatussa ottelussa Torpedoa vastaan ja pelannee vasta parin kuukauden päästä. Tämä on merkittävä takaisku sarjan kärkisijoilla olevalle Lokomotiville, mutta myös Suomen maajoukkueelle MM-kisoihin, mikäli Kontiola ei niihin mennessä kuntoudu.

2. Sami Lepistö, Salavat Julajev Ufa   (48, 10+17=27 +11)

Jo kesällä oli arvattavissa, että Sami Lepistöllä saattaa olla kivaa jäällä tällä kaudella. Hän siirtyi pikkuseura Avtomobilistista suureen Salavat Julajev Ufaan. Ufa on Lepistön tasoiselle kiekolliselle pakille erinomainen paikka nousta parrasvaloihin, sillä joukkueen hyökkäysarsenaali on kenties KHL:n nimekkäin, mutta puolustus on huomattavasti heikompi. Tämä tietää Lepistön tasoiselle pelaajalle isoa roolia voittavassa joukkueessa, mikäli pelaa omalla tasollaan.

Taso on ollut vähintäänkin odotettua ja voisi jopa sanoa Lepistön pelaavan elämänsä kautta. Peliaika suurseura Ufassa on 23 minuuttia per peli ja piste-ennätys on jo nyt mennyt uusiksi. Hän on ykkösylivoiman moottori, mikä ei Ufassa ole hassumpi paikka, sillä kavereina on muun muassa Linus Omarkin ja Igor Grigonenkon tasoisia tähtiä.

Lepistön suurimpiin vahvuuuksiin kuuluvat luistelu, sekä hyvät kädet ja sitä kautta kiekollinen peli. Tällä kaudella hän on päässyt pelaamaan vastuun ja itseluottamuksen myötä hyvin vahvuuksillaan. Halutessaan hän on takuuvarma MM-kisapakki keväällä.

3. Teemu Hartikanen, Salavat Julajev Ufa  (42, 8+23=31 +12)

Kolmatta huippukautta Ufassa pelaava ”Härski” Hartikainen on joutunut tällä kaudella kovatasoisimpaan taisteluun pelipaikoista mitä Euroopassa voi olla. Ufalla löytyy tähtihyökkääjiä enemmän kuin kokoonpanoon mahtuu. Vastaavanlaista hyökkäyslaajuutta ei löydy kuin ehkä SKA Pietarista. Hartikainen on ollut välillä kokoonpanon ulkopuolella, mutta tässä joukkueessa niin voisi olla myös kuka tahansa muukin suomalainen KHL-hyökkääjä.

Kaukalossa hän on ollut tuttuun tapaan periksiantamaton taistelija, mutta samalla myös tehokas hyökkäyspäässä, josta näyttönä komeat tehopisteet. Peliaikakin on ollut keskimäärin mukavat 17 minuuttia ottelua kohden, mikä sisältää myös ylivoima-aikaa. On ollut hienoa nähdä, että Hartikainen on saanut pelata hyökkäävää kiekkoa, vaikka materiaalin puolesta vaarana oli, että Hartikainen monipuolisena pelaajana voisi joutua puolustavampaan rooliin, kuten maajoukkueessa. Ufalla ei tosin ole ”jarruketjua” laisinkaan.

Muista suomalaisista positiivisen maininnan ansaitsevat SKA:n vakiokokoonpanoon murtautunut Jarno Koskiranta sekä Magnitogorskin kovaluinen Oskar Osala.

Suurimmat epäonnistujat

1. Juhamatti Aaltonen, Jokerit  (31, 8+7=15 +0)

Juhamatti Aaltonen takoi Magnitogorskin vuosillaan kaksi kertaa 20 maalia kauteen ja on maajoukkueessa ollut Suomen vakiokalustoa jopa olympialaisiin asti. Aaltonen on ominaisuuksiltaan Suomen parhaita, ellei paras KHL-pelaaja, mutta tämän kauden peliesityksiltään kaukana siitä. Olemme nähneet kiekonmenetyksiä ja lukuisia huonoja pelillisiä ratkaisuja, eikä tehopistesaldokaan ole näitä kompensoimassa.

Tähän kun lisätään se, että kun Aaltosella menee pelifiilis, niin se usein näkyy kentällä ja vahvasti. Tällä kaudella väläytyksiä on ollut, eikä taidot, luistelu tai fyysinen kunto näytä olevan kadonnut mihinkään. Ongelmat ovat jossain muualla ja ne ongelmat valmennusjohdon olisi syytä saada ratkottua. Mikäli Jokerit etenee keväällä pitkälle, niin materiaali käy auttamatta kovin ohueksi SKA:ta tai TsSKA:ta vastaan, jos Aaltosen tähtipotentiaalia ei saada ulosmitattua.

2. Olli Palola, Vitjaz Podolsk  (27, 1+4=5 -8)

SM-liigan maalikuningas siirtyi KHL:n häntäpäähän kuuluvaan Vitjaziin, joten odotuksissa oli iso rooli ja sitä kautta ainakin kohtuullinen menestys. Hyvää roolia tarjottiin alkuun, mutta peli ei lähtenut kulkemaan missään vaiheessa Tapparasta tutulla lailla. Palola on seilannut Vitjazin kaikkien ketjujen ja katsomon välillä, mutta mikään ei ole toiminut. Hän ei suinkaan ole ollut kentällä silmiinpistävän huono, mutta näkymättömyys ja tehottomuus on ”Keuruun Kovaltshukia” vaivannut.

Tulevaisuus tuskin on Vitjazissa, sillä on vaikea nähdä, että hän tällä kaudella nousisi kärkiketjuihin ja ylivoimiin enää mukaan. Tätä myöten ottajia muistakaan KHL-seuroista tuskin löytyy, sillä tässä sarjasa Vitjaz on nokkimisjärjestyksessä alimmaisimpia, eikä siten siellä epäonnistuneiden tulevaisuus yleensä ole ainakaan hetkeen KHL:ssä.

Kirjoittaja on Ylikerroin.comin foorumin KHL-asiantuntija Afinogenov.