Vieraskynä: Serie A - kärkiviisikon joulutodistukset
Vieraskynässä Aapo Mutanen käy läpi Serie A:n mielenkiintoista tilannetta sarjan kärkiviisikon osalta. Kärjessä ei olekaan totuttuun tapaan Juventus, vaan Inter. Mikä tähän kaikkeen on johtanut? Lue jutusta lisää.
Juventuksen neljän vuoden dominanssin aikana torinolaiset ratkoivat Scudetto-kilvet pitkälti vuodenvaihteeseen mennessä, jonka jälkeen sarjaa seuraavien mielenkiinto kohdistui lähinnä UCL:ään oikeuttavien sijojen tavoittelijoihin sekä Serie B:hen tiputtavien kolmen viimeisen sijan välttelijöihin. Tästä seurauksena, vähemmänkin sarjaa seuraavat ovat kokeneet ihmetyksen tunteita, kun ennen loppiaiskierrosta sarjan kärjessä komeilee uutta nousuaan tekevä Inter, jota seuraavat ainoastaan pisteen perässä viime kauden nelonen ja vitonen - Fiorentina ja Napoli. Mikä tähän kaikkeen on johtanut ja voiko Roberto Mancinin kipparoiman Interin odottaa seilaavan suotuisasti aina kauden loppuun saakka?
Serie A:n kärkipää on viime vuosista kaventunut pääasiassa Aasiasta tulleiden sijoitusten seurauksena. Muodin ja talouden keskuksen, Milanon, suurseurat ovat löytäneet syvempää kukkaroa Indonesiasta ja Thaimaasta verrattuna Berlusconin ja Morattin pussukoihin, jälkimmäisten jäädessä kuitenkin seurojen toimintaan – ainakin toistaiseksi. Kun tähän ynnätään Roman USA-omistusten mahdollistamat satsaukset, Napolin jo ennestään kilpailukyinen armeija sekä Fiorentinan uudelleensyntyminen, puhaltaa Apenniinien niemimaalta kilpailua puhkuvat muutosten tuulet.
Kuitenkin sen tosiasian, että puolessa välin kautta sarjan kärkipäässä on viisi joukkuetta viiden pisteen sisällä, on edellisten lisäksi mahdollistanut ennen kaikkea Juventuksen kokema Tevezin jälkeinen krapula: Dybalan sisään ajaminen kesti allegrimaisen pitkään, joka oli muille seuroille kuin Vito Corleonen tarjous suoraan Kummisetä-elokuvasta.
Tuleeko Juventus sitten ottamaan peräti viidennen perättäisen mestaruutensa vai alkavatko kolme kuukautta kestävät loputtomat voitonjuhlat, kuten eräs tuttavani kerran totesi, Napolissa, Roomassa, Milanossa vai peräti Firenzessä? Ennen kautta sarjan ehdoton ennakkosuosikki Juventus on kuronut alkukaudella muodostuneen kuilun vain kolmeen pisteeseen, jonka myötä se on suurin voittajasuosikki, mutta silti alle 50 prosentin todennäköisyydellä.
Kärkikaksikon muodostavat Inter ja Fiorentina ovat kumpainenkin saaneet sen verran paljon ansaitsemattomia pisteitä, että Napoli ja Roma tulevat haastamaan torinolaisia vahvemmin. Luonnollisesti, onnen ripauksen, väärin vihelletyn pilkun tai yhden ainoan taktisen oivalluksen kera kuka tahansa tästä viisikosta voi nousta sinne tavoitelluimmalle – halutuimmalle – arvostetuimmalle.
Kärkiviisikon syyskauden kouluarvosanat (pohjautuen asetettuihin odotuksiin ja saavutettuihin pelillisiin ansioihin):
1. Inter 7
2. Fiorentina 9-
3. Napoli 8
4. Juventus 7
5. Roma 6+
Kirjoittaja on Italian Serie A:sta ammatikseen vetoa lyövä Aapo Mutanen (Twitter: @aapmut)
Kommentit (0)