Kakkosen kohteesta lisäetua MM-monivetoon
Tänään monivetoon saadaankin jätettyä ihan mukava pelikokonaisuus sisään. Avauskohteessa Messin johdattama Argentiina on selvä suosikki Sveitsiä vastaan. Monivedossa tämä kohde on suht koht oikein pelattu, joten parasta on laittaa todennäköiset tulokset lapulle. Parhaita valintoja ovat esim. 1-0/2-0/1-1. Monivedon tuottoja kaivellaan kahdesta seuraavasta ottelusta.
Toisessa kohteessa Belgia on jäänyt selvästi alipelatuksi Yhdysvaltoja vastaan. Belgia on pelannut tähän mennessä voitolliset kisat, vaikka pelillisesti joukkue ei ole ehkä niin paljon vakuuttanut mitä siltä odotettiin. Yhtä kaikki, Belgia on kuitenkin lähtökohtaisesti reilustikin parempi mitä USA, joten se on tässä melkeinpä 10% liian vähän pelattuna hyvä peli-idea. Paras tuotto irtoaisi, mikäli Belgia onnistuisi väsäämään kolme tai neljä maalia. Toisaalta pientä etua on myös tarjoilla matalissa maalimäärissä tyyliin 1-0, 0-0, 1-1 ja jopa 0-1.
Monivedon päätöskohteen idea on luottaa Klubi 04:n voittoon. Pääkaupunkiseudun paikallispelissä ei etukäteen ole selvää suosikkia ja kun monivedossa Gnistan on pelattu liki 50% suosikiksi, niin tästä saadaan riville mukavasti tuottoa Klubi 04:n voittolukemista. Gnistanille esim. 0 ja 1 ja Klubi 04:lle sitten kahdesta maalista eteenpäin merkkejä.
MM-kohteiden tulosvetojen kerroinrajat:
Argentiina - Sveitsi
1 - 0 8
2 - 0 9
2 - 1 9
1 - 1 10
3 - 0 13
3 - 1 16
0 - 0 16
0 - 1 22
2 - 2 22
1 - 2 26
4 - 1 31
3 - 2 33
4 - 0 37
0 - 2 52
4 - 2 74
5 - 1 77
2 - 3 91
1 - 3 92
5 - 0 92
3 - 3 119
5 - 2 182
0 - 3 186
Belgia - USA
1 - 0 7
1 - 1 8
0 - 0 10
2 - 0 10
2 - 1 11
0 - 1 13
1 - 2 19
3 - 0 21
2 - 2 22
3 - 1 23
0 - 2 28
3 - 2 46
4 - 1 61
1 - 3 62
4 - 0 79
2 - 3 83
0 - 3 92
4 - 2 135
3 - 3 149
5 - 1 205
Kommentit (0)