Liigakierroksella haetaan yllätystä Lappeenrannasta
SaiPa on eittämättä pelannut mainion alkukauden ja sarjan kakkospaikkaa ei voi vähätellä. Parissa viime pelissä joukkue on kuitenkin alkanut osoittaa tavallisen kuolevaisen merkkejä. Kotona Blues kaatui vahvan alun ansiosta, mutta vierasottelu KalPaa vastaan sujui varsin mollivoittoisesti. Pelicans taas on pelannut ihan kohtuullisen hyvin läpi kauden, mutta joukkueella on ehkä ollut aavistuksen huonoa tuuriakin. Pelitilanteisiin nähden lahtelaisilla voisi hyvin olla useitakin pisteitä enemmän kuin nyt. Esimerkiksi joukkueen edellisessä keskinäisessä kohtaamisessa Pelicans voitti laukaukset maalintekosektorista lukemin 38-22. Tuo ottelu oli tosin Lahdessa, joten nyt vieraspelissä tuskin ihan samanlaisia lukemia Pelicansille nähdään. Lisäksi Pelicansin sairaslista on selvästi SaiPan vastaavaa pidempi. Näistä lähtökohdista SaiPa on noin 51% suosikki ottelun voittoon, mutta Pelicansia voi hyvin kokeilla tasurivarmistuksella.
SaiPa - Pelicans 2 +0,5 2,13 @Pinnacle, kerroinraja 2,04. (vaihtoehtoinen veto/pieni lisäveto Pelicans +0 3,10 @Pinnacle, kerroinraja 2,89)
Kaikkien otteluiden tulosvetojen kerroinrajat:
SaiPa – Pelicans 51 22 27, o/u 5,5 41-59
2 - 2 13
3 - 3 18
3 - 1 19
3 - 2 20
1 - 1 20
2 - 1 21
4 - 1 23
4 - 2 24
2 - 3 27
1 - 2 28
1 - 3 34
5 - 2 36
3 - 0 37
4 - 3 38
2 - 0 41
2 - 4 42
5 - 1 45
4 - 4 45
3 - 4 50
1 - 4 53
5 - 3 57
4 - 0 57
1 - 0 68
0 - 2 72
6 - 1 80
2 - 5 83
6 - 2 84
0 - 3 85
5 - 0 85
0 - 1 91
3 - 5 99
6 - 3 101
5 - 4 119
0 - 0 130
1 - 5 137
4 - 5 157
0 - 4 175
7 - 2 175
6 - 0 175
5 - 5 177
7 - 1 192
TPS – JYP 49 22 29, o/u 5,5 45-55
2 - 2 13
3 - 3 17
3 - 2 21
3 - 1 21
1 - 1 23
2 - 1 24
4 - 2 24
4 - 1 25
2 - 3 26
1 - 2 30
1 - 3 33
5 - 2 35
4 - 3 35
2 - 4 38
4 - 4 38
3 - 0 43
3 - 4 44
5 - 1 47
1 - 4 49
2 - 0 49
5 - 3 52
4 - 0 66
2 - 5 70
0 - 2 78
6 - 2 80
3 - 5 81
6 - 1 83
1 - 0 84
0 - 3 86
6 - 3 90
5 - 0 97
5 - 4 101
0 - 1 106
1 - 5 117
4 - 5 126
5 - 5 137
0 - 0 162
0 - 4 164
7 - 2 165
6 - 4 176
3 - 6 179
7 - 1 195
6 - 0 195
2 - 6 200
Ilves – Lukko 28 22 50, o/u 5,5 38-62
2 - 2 13
1 - 3 19
1 - 1 19
3 - 3 19
1 - 2 20
2 - 3 20
1 - 4 23
2 - 4 25
2 - 1 26
3 - 2 26
3 - 1 31
0 - 3 35
0 - 2 37
2 - 5 39
3 - 4 40
4 - 2 42
1 - 5 47
4 - 4 51
4 - 1 51
4 - 3 52
0 - 4 56
0 - 1 60
2 - 0 63
3 - 5 63
3 - 0 76
1 - 0 77
5 - 2 85
0 - 5 88
1 - 6 88
2 - 6 95
5 - 3 105
0 - 0 112
3 - 6 117
5 - 1 133
4 - 5 135
4 - 0 159
5 - 4 174
0 - 6 190
Kommentit (0)