Välierien tulosvedot syynissä
Perjantain kierroksella tulokset olivat sieltä todennäköisimmästä päästä, eikä tulos- tai monivedossa päästy kunnolla lunastamaan. Lukko-Tappara -pelin tuloksen 2-2 kerroinraja oli 11 ja lopullinen kerroin niukasti pelattava 11,38. Kärppien 3-1 voitto ei riittänyt lapulle asti.
Tänään molemmissa otteluissa kotijoukkueet ovat selviä suosikkeja. Mallikkaasti pudotuspelit tähän asti klaarannut Kärpät on liki 70% suosikki SaiPaa vastaan, jonka kintereissä pitkät pudotuspelit jo painavat. Tulosvedossa matalamaaliset tulokset luultavasti kuitenkin jäävät kaikkein tuottavimmiksi valinnoiksi. Tapparan ja Lukon väliset ottelut ovat olleet tasaisia, mutta menestymään tottunut tamperelaisryhmä on pinnistänyt hyvän ylivoimapelinsä turvin tässä parissa 2-0-johtoon. Lukolla on tänään vielä pieni oljenkorsi koko sarjaa ajatellen, mutta se vaatii terästäytymistä alivoimapelissä ja jäähymäärän karsimista.
Alla arviot ja kerroinrajat sekä tämän hetken (klo 13:43) poiminnat tulosvetoon. Parhaat kertoimet yleensä tippuvat pelin sulkemisajan lähestyessä, joten kertoimet on syytä tarkistaa vielä viime hetkellä ennen vetojen asettamista.
Kärpät - SaiPa 69 18 13, o/u 5,5 34-66
3 - 1 15
2 - 2 15 kerroin 20,8
4 - 1 16
2 - 1 17 kerroin 18,4
1 - 1 19 kerroin 36,4
3 - 0 19 kerroin 24,6
3 - 2 21
4 - 2 24
2 - 0 24 kerroin 38,4
4 - 0 26
5 - 1 26
3 - 3 28 kerroin 35,8
5 - 2 32
5 - 0 36
1 - 2 37
1 - 0 42 kerroin 75,7
6 - 1 44
2 - 3 45
4 - 3 50
6 - 2 64
6 - 0 66
1 - 3 69
5 - 3 72
4 - 4 89
0 - 1 91 kerroin 117,9
0 - 0 93 kerroin 105,9
7 - 1 93
3 - 4 108
2 - 4 112
0 - 2 114 kerroin 130,5
6 - 3 115
7 - 2 124
7 - 0 141
1 - 4 158
0 - 3 195
Tappara - Lukko 55 23 22, o/u 5,5 30-70
2 - 2 12 kerroin 12,7
1 - 1 14 kerroin 27,1
2 - 1 16
3 - 1 16
3 - 2 20
4 - 1 21
3 - 3 22
1 - 2 24
3 - 0 25 kerroin 26,5
2 - 0 26 kerroin 40,1
4 - 2 27
2 - 3 30
1 - 0 38 kerroin 64,0
1 - 3 39
4 - 0 40
5 - 1 42
5 - 2 43
4 - 3 49
0 - 1 58 kerroin 71,4
0 - 2 63 kerroin 65,4
2 - 4 65
5 - 0 67
0 - 0 69 kerroin 76,1
4 - 4 74
3 - 4 75
1 - 4 76
6 - 1 84
5 - 3 84
0 - 3 92
6 - 2 104
6 - 0 148
2 - 5 158
6 - 3 160
Kommentit (0)