Toiveammattini isona: vedonlyöjä, osa:1/3

Toiveammattini isona: vedonlyöjä, osa:1/3

S.Sukkela blogi

Comments: 0

Viime päivinä olen joutunut paljon miettimään lapsuuttani ja sitä miten asiat ja valinnat ovat vaikuttaneet nykyhetkeen ja myös sitä mitkä asiat johti vedonlyöjän ammattiin. Ensimmäinen merkittävä seikka oli varmasti ajankäyttö, kun vedonlyöntiä ei voi opiskella missään koulussa niin oppiminen vaatii, että on riittävästi aikaa vedonlyönnin harrastamiseen. En muista täysin miten ajauduin vedonlyönnin pariin, mutta eiköhän siihen liity kiinnostus urheiluun, rahaan ja matematiikkaan jotka olivat minulle kiinnostuksen aiheita, raha jopa siinä määrin itseisarvonakin, että laskeskelin jo hyvin nuorena päivittäin säästöpossuni sisältöä ja jopa kiillotin kolikoitani sekä silitin seteleitä ajoittain silitysraudalla ja keräsin niitä jääkiekkokeräilykorteille tarkoitettuihin muovitaskuihin.

 

Olin lähes koko kouluaikani koulukiusattu, joka taisi alkaa kolmannelta luokalta ja kesti aina lukioon asti ja oli päivittäistä, useimmiten henkistä, mutta välillä myös fyysistä. Koulun resurssit ja keinot puuttua kiusaamiseen olivat heikot silloin eikä tilanne tuosta ole juuri parantunut tänäkään päivänä. On aivan turhaa olettaa, että kiusaaminen loppuu jos kiusaajalle annetaan puhuttelu jonka jälkeen kätellään kiusaajan kanssa ja ”sovitaan” että kiusaaminen loppuu sekä mahdollisesti annetaan kiusaajalle jälki-istuntoa. Tämä kiusaaminen johti siihen, että kiinnostusta koulun käyntiin ei juuri ollut ja epäsuosio koulussa johti kaveripiirin supistumiseen ja siihen, että vapaa-aikaani vietin yhä enenemissä määrin yksin. Tietokonepelejäkään ei jaksa äärettömiä määriä pelata tekoälyä vastaan ja jalkapalloa on hieman tylsähköä potkia yksin tyhjään maaliin joten tämän tekemisen puutteen täytti oivallisesti vedonlyönti, kohteiden pohtimiset sekä otteluiden seuraaminen.

 

Useimmiten vedonlyönti varmasti mielletään vanhempien taholta huonoksi harrastukseksi ja saatetaan kouluikäiseltä jopa kieltää vanhempien toimesta. Onnekseni omat vanhempani ovat jostain syystä suhtautuneet aina yllättävänkin positiivisesti vedonlyöntiharrastukseeni. Sateisina päivinä tai paukkupakkasilla sain kyydin lähikioskille, jotta sain jätettyä muutaman euron hintaisen vakioveikkauksen tai pitkänvedon siitäkin huolimatta, että auto piti olla tunnin lämmityksessä lämpömittarin painuessa alle -15 asteen. Pelikohteen sulkeutumisajan lähestyessä isä usein odotti pihalla lähtövalmiina auto käynnissä, kun itse täytin vielä kuponkeja kauheassa kiireessä ja saunakin pistettiin monesti lämpiämään sen mukaan milloin kuponki pitää olla palautettu.

 

Mistä sitten positiivinen suhtautuminen vanhempieni osalta johtui, sitä en ole koskaan sen paremmin kysellyt, mutta siinäkin mielessä näin jälkikäteen ajateltuna tuntuu jopa oudolta, kun vanhempani eivät ikinä itse pelanneet minkäänlaisia rahapelejä. Mahdollisesti he näkivät vedonlyönnin harrastuksena muiden joukossa, sillä kulutin aikaa paljon kohteiden tutkimiseen, eikä vedonlyönti ole ikinä ollut minulle suoranainen riippuvuus siinä sanan merkityksessä mitä rahapelit ovat siihen kaikki rahansa häviäville, minulle se oli vain kallis harrastus johon halusin mieluummin viikkorahani pistää kuin vaikkapa karkkiin ja sipseihin. Tämäkin voi olla turhan kaukaata haettua ja mahdollisesti vanhempani vain näkivät että vedonlyönti on minulle mieluisa asia, joten veikatkoon kun kerran siitä iloa irti saa.

Kommentit (0)