Yego suurimpana ennakkosuosikkina finaaliin

Yego suurimpana ennakkosuosikkina finaaliin

Updated on To, 27/08/2015 - 08:38

Comments: 2

Suomalaisittain MM-kisojen mielenkiintoisin tapahtuma, miesten keihään finaali, heitetään keskiviikkona. Karsinnan paras oli hieman yllättäen Saksan Andreas Hofmann uudella ennätyksellään, joka kantoi yli 86 metriä. Yhtä hyvin ei mennyt Lontoon olympiavoittajalla ja maailmantilaston kakkosella Keshorn Walcottilla, joka karsiutui finaalista. Miten nämä karsintaan kuuluvat yllätykset vaikuttavat finaalin todennäköisyyksiin?

Analytiikkayhtiö Accuscore on simuloinut keihään finaalia ja ennustanut todennäköisintä voittajaa kesän aikana. Alla olevasta kuvasta näkyy karsinnan jälkeen päivitetty ennuste.

 

Neljän kärki on järjestykseltään muuttumaton. Kenian Julius Yego lähtee finaaliin suurimpana ennakkosuosikkina. Hän pitää hallussaan maailmantilaston kärkipaikkaa yli kaksi metriä pidemmällä tuloksella kuin seuraavaksi pisimmälle finaaliin päässeistä heittänyt. Ja karsinnassakin tuntui ruuti olevan kuivaa reilun 84 metrin heitolla. Yego on aiemmin ollut isojen kisojen mies, sillä Lontoon olympialaisissa hän heitti karsinnassa - joka oli varmaankin hänen päätavoitteensa - oman ennätyksensä ja edellisissä MM-kisoissa ennätys parani tiukassa paikassa finaalin viidennellä heitolla.

Tero Pitkämäki on ollut koko kauden varmassa kunnossa. Myös karsinnan hän selvitti tyylikkäästi, kuten niin monesti aiemminkin. Pitkämäen tasaisuus nostaa hänen voiton todennäköisyyttä, vaikka ysikymppistä ei vielä tällä kaudella ole tullutkaan.

Maailmanmestaruutta puolustavan Vitezslav Vesely voiton todennäköisyys on noussut edelliseen ennusteeseen nähden. Varmana arvokisaheittäjänä tunnettu tsekki saa kilpailuun parhaan heittonumeron. Hän pääsee avaamaan kilpailun ensimmäisenä heittäjänä. Moskovassa voittaessaan maailmanmestaruuden, hän heitti voittotuloksensa avausheitolla. Illan finaalissa yli 88 metrinen ensimmäisenä heittona nostaa hänet todennäköisimmäksi voittajaksi.  

Kärkikolmikon takana Antti Ruuskanen omaa reilun 15% voiton todennäköisyyden. Karsinnan perusteella tehoja löytyy entiseen malliin ja kunhan tekniikka saadaan Kalevan kisojen tasolle, Ruuskanen on todellinen uhka kärkikolmikolle.

Seuraavaksi todennäköisimmät voittajat tulevat Saksasta, mutta simulaatio ei usko 1-2 huippuheittoa koko kesänä heittäneisiin Röhleriin ja Hofmanniin. Varsinkin karsinnan voittajan paukut saattoivat mennä jo maanantaina heitettyyn omaan ennätykseen. Muiden finalistien voitto olisi suuri yllätys.

Oheinen kuva kertoo kauden aikana tapahtuneen kehityksen ennustettaessa todennäköisintä voittajaa. Karsinnassa tippuneen Walcottin suunta on ollut parin pitkän kaaren jälkeen laskussa. Yego on Birminghamin huippuheiton jälkeen ollut koko kauden ajan todennäköisin maailmanmestari. Pitkämäki, Vesely ja loukkaantumisesta heinäkuun lopulla toipunut Ruuskanen ovat kasvattaneet voittonsa todennäköisyyttä varmojen suoritusten kautta.

 

 

Kun kymmenientuhansien simulaatioiden tuloksista katsotaan todennäköisimpiä mitalisteja ovat samat miehet kärjessä, mutta hieman eri järjestyksessä.

 

 

Pitkämäki on todennäköisin mitalisti sekä tasaisten kovien suoritusten, mutta myös pitkän arvokisakokemuksen pohjalta. Miehen ollessa terveenä hänen tuloskuntonsa ei suuremmin ole arvokisoissa notkahtanut Helsingin MM-kisojen 2005 jälkeen. Yego, Vesely ja Ruuskanen ovat seuraavaksi todennäköisimmät palkintokorokemiehet. Yksi päivän kuumimmista kysymyksistä onkin: Kuka tästä nelikosta jää mitalisijojen ulkopuolelle?

Muiden finalistien mitalisijat ovat mahdollisia, mutta eivät yhtä todennäköisiä kuin kärkinelikon. Urheilun ennustamisessa on aina yllätyksen mahdollisuus, joka rikastuttaa jokaista kilpailua. Vaikka edellinen MM-finaali menikin ennustusten mukaan, oli 2012 Lontoon olympialaisissa yllätysten vuoro. Pian näemme seuraako keihäskisa Moskovan vai Lontoon jalanjälkiä.

Teksti: Accuscore.com

Kommentit (2)

Jännittämään

Nyt vetoja jännittämään!