NBA 25.4.2014
Tänään vuorossa totaleita ja undereita. Koitetaan saamaan nousua aikaiseksi surkean viime yön jälkeen.
NBA 25.4.2014
Jatketaan taistelua. Eilisistä vedoista Pacers veto meni metsään ihan ansaitusti, vaikka ottelun lopussa olikin harmittava tuomarivirhe, jossa kriittisessä vaiheessa Atlanta upotti kolmen pisteen heiton, joka hyväksyttiin vaikka pelaajan jalka oli känyt selvästi sivurajaviivalla. Seuraavassa ottelussa en ihmettelisi, mikäli umpisurkea Hibbert pistettäisiin penkille ja Pacers aloittaisi Scola-West etukentällä.
Clippers vedossa kävi sen sijaan harvinaisen heikko tuuri, kun Clippers johti parhaimmillaan 18 pisteellä ja vielä ihan ottelun lopussakin 8 pisteellä, mutta Curryn kolmen pisteen upotukset ja Clippersin missatut vapaaheitot (10/24) tulivat vedon kannaalta kalliiksi, vaikka Clippers ottelun lopulta voittikin.
Brooklyn Nets – Toronto Raptors, Under 191.5 1.952 58% (Pinnacle) 3u
Tänään kupongille undereita. Brookylin ja Toronton välisessä sarjassa pelin tempo on ollut melkoisen rauhallista. Tänään siirrytään Torontosta Brooklynin kotihalliin ja uskon, että peli etenee aikaisempaa enemmän Brooklynin haluamalla pelitemmolla. Kumpikaan joukkue ei juuri nopeisiin hyökkäyksiin luota ja varsinkin Brooklynille tämä on veteraanijoukkueena selvä etu.
Ensimmäisessä ottelussa J.Johnson pääsi todella helposti hyville tekopaikoille kokoetunsa vuoksi puolustajaan nähden ja tämä olikin yksi voiton avaimista. Toisessa kohtaamisessa Raptors lisäsi puolustusvoimaa, kun ekassa ottelussa sivussa ollut Landry Fields sai peliaikaa reilu 17 minuuttia. Fields luultavasti myös tänääkin saa peliaikaa, sillä tuskin voitetun ottelun jälkeen hänet istutettaisiin penkille takas, varsinkin kun +/- sarakekin oli 8 pistettä plussalla. Fields ei ottanut koko aikana yhtään heittoyritystä, eikä hän ole hyvä hyökkäyssuunnan pelaaja, joten mitä enemmän hänelle tulee peliaikaa, niin sitä parempi underin kannalta.
Washington Wizards – Chicago Bulls, Under 181 1.971 57% (Pinnacle) 3u
Washington johtaa sarjaa 2-0. Viime ottelu oli temmoltaan todella todella hidas. Ottelussa tuli varsinaisella peliajalla ainoastaa 182 pistettä, vaikka heittoprosentit olivatkin selvästi odotettua korkeammat. Bulls lähtee tähänkin otteluun jälleen puolustuksen kautta, sillä korintekokilvassa se ei voita Wizardsia. Edellisessäkin ottelussa sekä ottelun lopulla, että jatkoajalla oli Bullsin hyökkäyspeli todella karmivaa katsottavaa ja ainoa, joka pystyi jotain luomaan oli Augustin.
Tähän otteluun muutos joka saattaa tulla on, että Boozerin peliaikaa pienenee entisestään, sillä Gibson pelasi viime ottelussa hyvin ja oli pääsyy miksi joukkue edes jatkoajalle onnistui itsensä hinaamaan. Gibsonin 10 levypallosta 9 oli todella tärkeitä hyökkäyspään levypalloja. Gibsonin viemät minuutit Boozerilta on underille selkeästi hyvä asia, sillä puolustuspäässä Boozer on Gibsonia selvästi heikompi.
Portland Blazers – Houston Rockets, Under 214.5 2.0 55% (Matchbook) 2u
Portland johtaa Houstonia yllättäen voitoin 2-0. Harvoin voi näin selvästi sanoa, että voitot ovat olleet pitkälti yhden pelaajan huippuvireen ansiota kuin tässä sarjassa. Portlandin LaMarcus Aldridge on ollut Houstonin puolustukselle täysin pysäyttämätön. Ensimmäisessä ottelussa Aldridgen teki 46 pistettä ja toisessa 43 ja hallitsi mielin määrin hyökkäyspäässä, oli puolustajana kuka tahansa. Aldridge on ollut joukkueen selvästi tärkein pelaaja koko kauden, mutta nämä suoritukset ovat olleet siihenkin nähden huimia ja mukaan on mahtunut paljon todella vaikeidenkin heittojen upotuksia.
Vääjäämättä Aldridge ei voi jatkaa koko sarjaa aivan yhtä huikealla tasolla ja pieni tason normalisoituminen tekisi myös underille hyvää. Tässä underin maistuvuuttaa pienentää kuitenkin se, että mikäli Houston sattuisi johtamaa hieman reilummin toisella puoliskolla, niin Portland tulee varmasti rikkomaan Howardia tahallaan ja katsomaan kuinka Howardin vapaaheitot uppoavat. Tahallinen rikkominen on underille erittäin huono asia, sillä sillon hyökkäysten määrä lisääntyy, kun rikkominen tapahtuu aina korin tai levypallon jälkeen nopeesti, eli melkeempä voisi sanoa, että normaalin pelin tempoon nähden nämä vapaaheitot tulevat ylimääräisenä lisänä.
Submitted by Vierailija (ei varmistettu) — Lauantai, 26.04.2014, 04:47
:Kaksi ekaa poks, on tää
Kaksi ekaa poks, on tää juhlavaa. No markkina sentään liikkui arvioita päin joten ehkei tässä ihan kuollutta sentään vedellä. :-/
Submitted by S.Sukkela — Lauantai, 26.04.2014, 09:59
:Ei juhlan aihetta
NBA sidet ja totalit sekä omat NBA-vedot pistän pakettiin tämän kauden osalta. Pienemmällä panoksilla pelaaville pyrin etsimään pistemiesvetoja, joiden tuotto on ollut selkeästi yli 110%, sillä ajalta kun olen arvioita tehnyt. Tämän hetken tilanteesta: http://www.ylikerroin.com/forum/viewtopic.php?f=35&t=38925&start=243 Kiitoksia kaikille tsempanneille ja positiivista energiaa antaneille, yksi sellainen kumoaa 100 vittuiluviestiä. Hyvät jatkot kaikille ja onnea vetoihin!
Submitted by tooth (ei varmistettu) — Lauantai, 26.04.2014, 21:50
:uhhuh
kallein kaveri oot mitä tullu vastaan, toivottavasti juna kääntyy.
Submitted by Vierailija (ei varmistettu) — Sunnuntai, 27.04.2014, 00:05
:Eittämättä sama, Twitteristä
Eittämättä sama, Twitteristä Bucksit ja Bullsit ennen näitä joten saldoksi ankea 1/9. Vapaaehtoisuuteenhan tämäkin perustuu joten muilutuspaku pysyköön kuitenkin tallissa. Hyvät kesät Simolle ja toivottavasti päästään peesaamaan ensi kaudellakin, paremmalla menestyksellä!
Submitted by S.Sukkela — Sunnuntai, 27.04.2014, 02:18
:Ilmaisvihjeet
Ilmaisvihjeiden peesaajien onneksi niitä ei tällä kaudella niin kovinkaan paljon ollut ja kun viime vuonna tuotto oli reilusti päälle +100 yksikköä, niin ellei vasta tällä kaudella tullut mukaan, niin eiköhän tuosta vielä ole hyvin voittoa jäljellä. Pääongelma tällä kaudella oli maksullinen puoli, jossa meni suunnilleen koko viime kauden tuotto sileäksi.
Submitted by Vierailija (ei varmistettu) — Sunnuntai, 27.04.2014, 02:48
:Simppa, mikä on tekosyysi
Simppa, mikä on tekosyysi olla pelaamatta tasapanoksilla!? Tämän kauden farssista ei tietoa mutta kaikilla aikaisemmilla kausilla olisi nähtävästi poikinut joko huomattavasti paremman taikka vähintäänkin saman tuloksen kuin 1-5 panostus? Terveisin, vain hävinneet peesannut.
Submitted by S.Sukkela — Sunnuntai, 27.04.2014, 09:48
:Jokaisen oma päätös
Panostuksesta olen useasti kirjoittanut, että jokaisen kannattaa itse miettiä itselleen sopiva panostustyyli. Esim. kausi 2010-11 oli panossuosituksilla selvästi parempi kuin tasapanoksin. Tämä onkin yksi tärkeä syy, että yksityiskohtaiset seurannat ovat olleet kaikkien saatavilla, jotta jokainen voi niidenkin kautta pohtia panostustasoa itselleen. Myös esimerkiksi panostettava prosenttiosuus yksikköä/kohdetta kohden on täysin henkilökohtainen päätös.