Arsenalilla revanssin paikka

Arsenalilla revanssin paikka

Valgro blogi

Comments: 0

Valioliiga 22/23 vedonlyönti 

Arsenal ja Everton pääsevät vihdoin pelaamaan rästiottelunsa alta pois. Joukkueet kohtasivat edellisen kerran vain noin kolme viikkoa sitten, jolloin Everton kairasi 1-0 kotivoiton täysin ansaitusti. Ottelu oli myös Sean Dychen debyytti Evertonin peräsimessä. Arsenal-ottelun jälkeen Everton on kerännyt kolmesta ottelusta saman verran pisteitä. Aston Villaa vastaan tuli viikonloppuna kirvelevä 2-0 kotitappio, vaikka peli oli maalipaikoiltaan hyvinkin tasainen ja Everton olisi "ansainnut" ottelusta enemmän. Puolestaan Arsenalin kone on hieman yskähdellyt Everton-ottelun jälkeen, mutta kahdesta edellisestä ottelusta on tullut kaksi voittoa, ja otteetkin ovat olleet jo parempaan päin. Keskiviikkoilta, Emiratesin valot ja kaksi kiivaasti pisteistä taistelevaa joukkuetta, joten on lupa odottaa mainiota kamppailua. 

Everton joutunee lähtemään otteluun ilman Dominic Calwert-Lewinia, mikä on valtaisa takaisku Evertonille. Vaihtoehdoiksi jäävät nuori Ellis Simms tai Neal Maupay. Simmsillä ei ihan vielä riitä aikuisten tasolla ja Maupay ei sovellu Dychen pelityyliin laisinkaan. Ei sillä, että Maupay olisi muutenkaan erikoinen pelaaja. Yksi vaihtoehto on toki peluuttaa laituria keskellä, mutta huomenna nähdään, mitä Dyche keksii. Tämän lisäksi Evertonilta puuttuvat pitkäaikaistoipilaat: James Garner, Nathan Pattersson sekä Andres Townsend

Voidaan pohtia, miksi Everton nappasi 1-0 kotivoiton joukkuieden edellisestä kohtaamisesta. Syitä on varmasti monia, mutta Dychen laatima taktiikka oli lähes täydellinen. Everton ei pelannut oikeastaan laisinkaan Arsenalin prässiä vastaan, vaan maalivahti Jordan Pickford kiskaisi lähes joka kerta pitkän pallon kohti Calwert-Lewiniä, jonka jälkeen kakkospallosta taisteltiin. Näin Everton sai helpohkosti paineen pois omista. Puolustettaessa Everton oli aluksi keskiblokissa, jonka jälkeen valuttiin matalaan blokkiin. Keskusta oli hyvin tiivis, mutta laidoille Bukayo Sakalle ja Gabriel Martinellille jätettiin 1vs1 tilanteet. Tai siltä se näytti, mutta heti Sakan tai Martinellin saatua pallon jalkaan Evertonin laiturit tuplasivat heidät, ja Arsenal ei kyennyt käyttämään muuta tilaa tarpeeksi hyvin hyödyksi. Tämän seurauksena Arsenalin maalipaikat ottelussa jäivät vähiin. 

Omasta mielestä keskiviikon ottelusta on tulossa hyvin samanlainen kuin kolme viikkoa sitten, ainakin Evertonin puolelta. Hyvää pelisuunnitelmaa on turha muuttaa, mutta isoin murhe on edelleen DCL:n poissaolo. Mikäli Everton pelaa pitkää palloa, niin suurin osa palloista tulee jäämään Arsenalin haltuun. Arsenal Mikel Artetan johdolla ovat varmasti kelailleet Everton-ottelun useaan kertaan läpi ja miettineet, mistä tiloja voisi löytyä. Arsenal pääsee kotiyleisön eteen, mikä antaa heille myös valtavan boostin. Joukkueen terveystilanne on myös verrattain hyvä. Poissa ovat ainoastaan pitkäaikaispotilaat: Gabriel Jesus sekä Mohamed Elneny. Joukkueen sisällä on tällä hetkellä hyvää kilpailua pelipaikoista ja kenenkään avauksen paikka ei ole kiveen hakattu. 

Pidemmittä puheitta saan rankingin mukaan Arsenalin peleille kyseiseen otteluun. Näen ottelun kuitenkin alustavasti hyvin vähämaaliseksi, joten pelivalinnaksi muodostuu Arsenalin voitto -1.0 muodossa eli tasan yhden maalin voitolla panos palautuu. 

Pelivalinta: 

Arsenal -1.0 @1.6 3.75/5. kerroinraja 1.51. 

Kommentit (0)