De Zerbi saapuu Valioligaan!
Valioliiga 22/23 vedonlyönti
Graham Potterin siirryttyä unelmapestin perään Chelseaan, Brighton palkkasi italialaisen Robertdo De Zerbin korvaajaksi. De Zerbi on saanut tutustua joukkueeseen ja hioa taktiikoita maaottelutauon ajan. De Zerbin joukkueet on tullut tutuiksi pallonhallintajoukkueina. Aina, kun on saumaa, niin peliä avataan alhaalta asti pallonhallinnan kautta. Mielenkiintoista on nähdä, miten De Zerbi lähestyy viikonlopun otteluun Liverpoolia vastaan. Mikäli edellisistä De Zerbin edellisistä joukkueista voi jotain päätellä, niin kyseessä on hyvinkin maalirikas joukkue. Mutta ensimmäinen vastustaja on Liverpool vieraskentällä, niin Brighton saattanee lähteä otteluun hieman konservatiivisemmin.
Liverpoolille maaottelutauko tuli hyvään saumaan, sillä Liverpool on saanut loukkaantuneita pelaajia takaisin rosteriin. Erityisesti keskikentän Thiagon parsiminen kasaan on Liverpoolille tärkeä asia. Thiago on Liverpoolin pelin moottori, joka pystyy omalla pallollisella ja pallottomalla pelillä rytmittämään ottelun kulkua. Liverpoolilta on edelleen liuta poissaoloja (Chamberlain, Keita, Robertson, Konate, Jones sekä Ramsey), mutta Poolin pelivoimassa nämä on jo huomioitu.
Brightonin pelivoimaan en tee tässä vaiheessa muutoksia, sillä on hyvin vaikea ennustaa mihin suuntaan joukkueen peliesitykset menevät. Maaottelutauon vuoksi olen säätänyt maaliodotttamia hieman alaspäin, sillä useilla pelaajilla on rasitusta maaotteluista ja pidemmät tauot Valioliigassa ovat laskeneet maalimääriä seuraavalle kierrokselle hieman. Tästä huolimatta lyön roposet Liverpoolin ja runsasmaalisuuden puolesta. Uskon Liverpoolin bouncebackiin myös Valioliigan puolella ja De Zerbin projekti vaatinee aikaa. Myös hyvä vaihtoehto on jättää mahdolliset betsit livevedon puolelle, jos on aikaa seurata kyseistä ottelua. Markkinalla voi olla vaikeuksia suhtautua uudistuneeseen Brightoniin, joten olemalla hereillä etenkin ottelun alussa voi löytää mainiota livekohteita.
pelivalinta:
Over 2.75 @1.779 2.5/5. 59.1% & Liverpool -1.25 @1.86 2/5. 56.2%. https://forum.ylikerroin.com/viewtopic.php?f=35&t=55605&start=675 Linkin kautta pääsee Ylikertoimen foorumille, joissa voi tarkastella allekirjoittaneen sekä muiden pelivalintoja lisää!
Kommentit (0)