Wolves yllätysvalmis Chelsean isäntänä
Valioliiga 21/22 vedonlyönti
Epävarmaa on vielä pelataanko tulevan viikonlopun otteluita ollenkaan, joten vihje saattaa mennä hyvin pushiksi. Englannissa jyllää tällä hetkellä Covid ja virus on löytänyt tiensä myös pelaajiin ja taustajoukkoihin. Pelejä on peruttu, mutta Valioliiga vakuutteli tänään 16.12.2021. otteluohjelman jatkuvan siltä osin normaalisti, mitä pystyy.
Wolves on tällä kaudella kiusannut isoimpia joukkueita tosissaan heidän todella tiiviillä puolustuspelaamisella. Wolves on kohdannut tällä kaudella neljä ''big six'' joukkuetta ja hävinnyt, joka kerta 1-0. Bruno Lagen miehistö on perustanut tällä kaudella pelinsä orgaisoituun puolustukseen ja vastahyökkäyksiin. Oikeastaan paljonkaan ei ole muuttunut viime kauden Wolvesista, jota valmensi Nuno Espirito Santo. Wolves on yksi vähämaalisimmista joukkueista tänä vuonna. Wolves on tehnyt vain 13 maalia, mikä on toiseksi vähiten sarjassa. Puolestaan maaleja omiin on mennyt vain 14 ja pienempään lukemaan ovat pystyneet vain Chelsea, Liverpool sekä Manchester City.
Chelsealla puolestaan on meneillään hieman vaisumpi jakso - avainpelaajia puuttuu iso liuta ja pelaamisessa ei ole alkukauden tasapainoa. Etenkin keskikentän keskustan poissaolot ovat näkyneet isosti. Ngolo Kante ja Mateo Kovacic ovat olleet poissa, Jorginho on pelannut loukkaantuneena ja Ruben Loftus-Cheek ei ole ehkä Chelsean tasoinen avauksen pelaaja.
Pidän tekstin tällä kertaa tarkoituksella kompaktina, sillä kuten avauskappaleessa toin esille ottelun pelaamisesta ei ole takuita ja molemmilla joukkueille saattaa tulla äkillisiä Covid-tapauksia. Näen näillä tiedoilla ottelun tasaisempana ja vähämaalisempana kuin markkina.
Pelivalinta:
Wolves +1.0 @1.93 Nordicbet panossuositus 2.5/5. kerroinraja 1.82. & Under 2.5 goals @1.81 Nordicbet 1.5/5. kerroinraja 1.75
Kommentit (0)