Vihjeet

El Sackico

Valgro blogi

Valioliiga 22/23 vedonlyönti 

Nottingham Forestin manageri Steve Cooper tällä hetkellä ohuella nuoralla. Useat brittimedian edustajat pitivät Cooperin potkuja jo varmoina, kun joukkue hävisi maanantaina 4-0 vierasottelussa Leicesterille. Tänään (tiistaina) tulleen tiedon mukaan Cooper saa vielä yhden sauman, kun Aston Villa saapuu Nottinghamin vieraaksi tulevana maanantaina. Myös Aston Villan manageri Steven Gerrard on ollut potkuhuhujen alla - selkeää pelillistä identiteettiä ei tunnu löytyvän ja joukkue on rakennettu oudosti. Tuloksellisesti Villa on kerännyt kolmesta edellisestä ottelusta viisi pistettä, mutta pelillisesti joukkue on pelannut kehnosti. Esimerkiksi edellisellä kierroksella Leedsia vastaan oli tarjolla täydet kolme pistettä, kun Leeds pelasi 45 minuuttia vajaalla. Tästä huolimatta Villan oli vaikea murtautua hyville maalintekopaikoille ja ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin.  

Liverpoolilla sauma palata voittojen tielle

Valgro blogi

Vedonlyöntivihjeet 22/23 

Englantilainen Liverpool ja skotlantilainen Rangers kohtaavat odotetussa Mestareiden Liigan kamppailussa tiistaina. Liverpool pelasi viikonloppuna Brightonin kanssa 3-3 tasapelin ja xg:t menivät Brightonille 2.52-1.88 eli Brightonin voittokaan ei olisi ollut vääryys. Puolestaan Rangers kohtasi viikonloppuna Heartsin vieraskentällä ja otti selkeän 4-0 voiton ja xg:t menivät myös Rangersille (1.85-0.41). Mestareiden Liigassa Poolilla on kasassa kolme pistettä kahden pelatun ottelun jälkeen, kun taas Rangersilla pisteitä on pyöreä nolla. Liverpool haluaa varmuudella voittaa oman lohkon, mutta Rangersille realistisempi tavoite on lohkon kolmas sija, mikä oikeuttaa Eurooppa-Liigan pudotuspelivaiheeseen. 

De Zerbi saapuu Valioligaan!

Valgro blogi

Valioliiga 22/23 vedonlyönti 

Graham Potterin siirryttyä unelmapestin perään Chelseaan, Brighton palkkasi italialaisen Robertdo De Zerbin korvaajaksi. De Zerbi on saanut tutustua joukkueeseen ja hioa taktiikoita maaottelutauon ajan. De Zerbin joukkueet on tullut tutuiksi pallonhallintajoukkueina. Aina, kun on saumaa, niin peliä avataan alhaalta asti pallonhallinnan kautta. Mielenkiintoista on nähdä, miten De Zerbi lähestyy viikonlopun otteluun Liverpoolia vastaan. Mikäli edellisistä De Zerbin edellisistä joukkueista voi jotain päätellä, niin kyseessä on hyvinkin maalirikas joukkue. Mutta ensimmäinen vastustaja on Liverpool vieraskentällä, niin Brighton saattanee lähteä otteluun hieman konservatiivisemmin. 

Brentford - Arsenal ennakko

Valgro blogi

Valioliiga 22/23 vedonlyönti 

On aika palata Valioliigan pariin viikon tauon jälkeen. Brentfordin ja Arsenalin kohtaaminen on kiehtova, sillä pienet asiat saattavat ratkaista ottelun suuntaan, jos toiseen. Brentford on suosinut tällä kaudella 4-3-3 ryhmitystä, mutta Arsenalia vastaan paluu viime kauden 3-5-2 ryhmitykseen on mahdollista. Brentford on ollut tällä kaudella todella over-painotteinen joukkue, mutta uskon joukkueen managerin Thomas Frankin lähtevään otteluun hieman konservatiivisemmin. 4-3-3 ryhmitys on tuottanut paljon tehoja ylöspäin, mutta alaspäin laiva vuotaa vielä liikaa. 

Newcaste palaa voittojen tielle

Valgro blogi

Valioliiga 22/23 vedonlyönti 

Bournemouth on noussut vaivihkaa sarjataulukossa jo 13:sta, mikä on tullut ainakin itselleni täysin yllätyksenä. Scott Parkerin saatua potkut nöyryyttävän 9-0 tappion jälkeen on The Cherries napannut kuudesta mahdollisesta pisteestä neljä, mitä voidaan pitää erinomaisena suorituksena. Viikonloppuna Bournemouthin matka jatkuu Newcastlen vieraaksi ST James' Parkille, jossa on luvassa äärimmäisen hankala ottelu. 

Julkaise syötteitä