Hieman statistiikkaa mikäli olisi pelannut viiden edellisen NBA-kauden maksulliset vihjeet, mikä hyvin kertoo miksi liian pienellä pelikassalla ei kannata lähteä mukaan, sillä voitollisen tuloksen tai suuren osan siitä syö nopeasti vihjemaksut ja jo omilleen pääsy vaatii jo melkoisen onnistunutta kautta.

Alla olevissa laskuissa on käytetty ”virallisia” seurantoja (Pinnaclen kertoimet/linjat vihjeen lähetyshetkellä), mutta palautusprosentissa on otettu huomioon, että asiakkaan on todellisuudessa hyvin vaikea päästä virallisen seurannan osoittamaan tulokseen. Pienemmällä panoskoolla, laajalla bookkerivalikoimalla sekä luonnollisesti omalla aktiivisuudella on mahdollista päästä hyvin lähelle virallista seurantaa, joten vähintääkin 1%:n sisään seurannassa pitäisi olla jopa kohtuullisen helppoakin päästä, jos jaksaa itse hiemankin vaivaa asian eteen nähdä. Mitä suuremmaksi panoskoko kasvaa niin sen vaikeampaa on päästä viralliseen seurantaan, sillä tällöin väkisinkin buukkerivalikoima pienenee, kun suurin osa pikkubuukkereista jää pois, eli siksi 50 000€ kassalla on tehty 1.5% vähennys ja 100 000€ kassalla 2% vähennys verrattaessa ”viralliseen” seurantaan.

Panoskoko/riskitaso on laskettu niin, että yksikkö on 0,5% pelikassasta, jolloin maksimipanos panossuosituksellani 5/5 kohteeseen olisi 2.5%. Käytän mielestäni vihjeissäni melko varovaista panostusta, sillä panoskeskiarvo kohdetta kohden on liikkunut  ~2/5 tasossa ja 4/5 ja 5/5 osuus on hyvin pieni. Luonnollisesti kovemmalla riskitasolla saataisiin taulukot näyttämään hienommilta, mutta tämän on tarkoitus olla sijoitustoimintaa, eikä tuskanhikeä otsalle tuovaa uhkapeliä.

Vihjemaksut ovat myöskin vaihdelleet kausittain ja tuo 1350€ on hieman yläkanttiin, mutta siinä pieni heitto ei ole merkittävää, jotta kaaviolla saavutetaan tarvittava informaatio. Maksullisia vihjeitä ostaessa kannattaa siis miettiä minkälaisella riskitasolla on halukas lähtemään mukaan ja laskeskella jo etukäteen, että millaisen tuottoon pitäisi vihjepalvelun päästä, jotta asiakkaalle vihjemaksujen jälkeen käteen jäävä summa olisi vaivan arvoinen.

Vaikka vihjeet ostaisikin valmiina, niin vaatii tämä asiakkaalta kuiteskin melkoisestikin työtä ja ajankäyttöä, etsiä parhaat kertoimet, mahdollisesti odoitella niissä tapahtuvia muutoksia ja käydä läpi oma bookkerivalikoima, jotta tuotto voitaisiin maksimoida viimeistäkin euroa myöten. Tärkeää on myös ennen ostopäätöstä pyrkiä arvioimaan, että kuinka herkästi kertoimet laskevat, kuinka helposti ne palautuvat ja kuinka lähelle vhjaajan ns. virallista seurantaa asiakas voi olettaa pääsevänsä. Nämä eivät ole kaikista helpoimpia asioita tutkia, joten vihjeiden tarjoajan avoimuus ja rehellisyys on tärkeää ja jokaisen maksullisen vihjepalvelun pitäisi ainakin tarjota informaatiota, jonka pohjalta asiakas voisi tärkeitä ostopäätöseen vaikuttavia tekijöitä laskea ja pohtia.

Omassa vihjepalvelussa on vielä muutama paikka vapaana ja niistä lisää myöhemmin tällä viikolla. Toivottavasti taulukossa olevat luvut olisivat suunnlleen oikein sillä hieman nopeasti tämän väänsin, mutta mielestäni asia oli hyvä ottaa esiin, kun joka kaudella minulta kysytään, että minkä kokoinen pelikassan pitäisi olla, jotta mukaan kannattaa hypätä. Riskitasoista myös on monesti ollut keskustelua ja itsekin olen näinä vuosina huomannut, että vaikka pyrkii olemaan mahdollisimman avoin asioista, niin aina mukaan hyppää, joku jonka riskitaso on aivan liian korkea, ymmärrys vedonlyönnin luonteesta puutteellinen tai vaan yksinkertaisesti vedonlyönti ei ole sopiva ala kyseiselle henkilölle. Mikäli hermot eivät kestä vedonlyönnissä väkisinkin eteen tulevia svingejä ja ne vaikuttavat liian vahvasti mielialaan ja jopa muuhun elämään, niin sitten suositeltavampaa on etsiä joku muu ansaita/sijoitusmuoto.

Katso myös nämä tarjoukset

Kasinobonus: 350 ilmaiskierrosta & Jopa 20 % päivittäinen käteispalautus

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: Ilmaiskierrokset myönnetään 50 kpl erissä 7 pv ajan, HUOM: Ilmaiskierrosvoittojen kierrätykset vaihtelee 10x - 35x välillä päivästä riippuen, Max. panos 5 €, Kierrätysaikaa 7 pv, Käteispalautuksen kierrätys 10x, Minimi cashback on 2€, Cashback-prosentit voivat vaihdella, ja vähimmäistakuu on 10%.

Kasinobonus: Jopa 15 % päivittäinen käteispalautus

Bonusehdot

Kasino: Käteispalautuksesta saatujen rahojen kierrätys on 10x, Mahdollisten ilmaiskierrosten voittojen kierrätys 50x, Kierrätysaikaa 1 pv.

Kasinobonus: 100 % bonus 500 € asti + 100 FS

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: Kierrätysvaatimus on 35x (talletus + bonus), Kierrätysaikaa on 30 pv, Max. panos 5 €, Ilmaiskierrosten voittojen kierrätys on 35x, Ilmaiskierrosten voittokatto 100 €.

Kasinobonus: Jopa 15 % käteispalautus päivittäin

Bonusehdot

Kasino: Käteispalautuksesta saatujen rahojen kierrätys on 10x, Kierrätysaikaa on 1 pv, Mahdollisten ilmaiskierrosten voittojen kierrätys on 50x.

Kasinobonus: 150 % jopa 500 € asti + 100 FS

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: Kierrätysvaatimus on 40x (d+b), Ilmaiskierrosten voittoja koskee niin ikään 40x kierrätys, Max. panos 5 €, Kierrätysaikaa 30 pv, Ilmaiskierroksilla on 50 € voittokatto.

Vedonlyönti: 100 % jopa 200 € ilmaisveto, Kasino: 200 % jopa 1000 €

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Vedonlyönti: Tee talletus, täytä kierrätysvaatimukset ja lähetä sähköposti osoitteeseen loyalty@kumobet.com, minkä jälkeen bonus hyvitetään tilillesi, Talletus on kierrätettävä väh. 1x, Min. kerroin singleissä 2.00 ja yhdistelmävedoissa 1.50 per kohde, Ilmaivedosta saadut voitot ovat kierrätysvapaita.

Kasino: Kierrätys 30x (b), Kun kierrätys on suoritettu, bonussumma vapautetaan, Kierrätysaikaa 3pv, Voit tehdä useita talletuksia kierrätyksen suorittamiseksi.

Kasinobonus: 125 % jopa 600 €

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille Kasino: Kierrätysvaatimus 40x (d+b), Max. panos 5 €, Kierrätysaikaa 30 pv.

Vedonlyönti: 100 % jopa 200 €, Kasino: 50 % jopa 100 € + 10 % cashback viikoittain

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Vedonlyönti: Bonuskoodi: FIN200, Kierrätysvaatimus 8x (talletus + bonus), Maksimipanos kierrättäessä on 20 % myönnetystä bonuksesta, Minimikerroin 1.50, Kierrätysaikaa on 21 päivää, Voittokatto 10x bonus.

Kasino: Kierrätysvaatimus 40x, Max. panos 5 €, Voittokatto 5x bonus, Kierrätysaikaa 48h, Käteispalautuksesta saaduilla rahoilla on superalhainen 1x kierrätys, Max. cashback pelaajaa kohden on 5000 € per viikko.

Bonukset ovat vain uusille asiakkaille.