Valioliiga 2026 ennakko

⚽️ Valioliiga 2026-2027: Vedonlyönti, aikataulut ja sarjaranking

Englannin Valioliigan kausi 2026–2027 käynnistyy perjantaina 21. elokuuta 2026. Kesän MM-kisojen vuoksi kauden aloitus on siirtynyt noin viikolla tavanomaisesta, ja päätöskierros pelataan toukokuun lopussa 30.5.2027. Mestaruutta puolustava Arsenal isännöi sarjanousija Coventry Cityä kauden avausottelussa. Avauskierroksen aikana nähdään myös muita kiinnostavia kohtaamisia, kuten Newcastlen ja Liverpoolin välinen taisto sekä Länsi-Lontoon paikallispeli Fulham–Chelsea.

Ylikerroin.com on tehnyt sarjaennakon, jossa käydään joukkueet läpi rankingin mukaan.⚽️⭐️

1️⃣ Arsenal – mestarin seuraava askel on vapauttaa hyökkäys

Kolmen hopean putki vaihtui viime keväänä vihdoin mestaruuteen, kun Mikel Arteta johdatti Arsenalin Valioliigan voittoon yli kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Tykkimiesten mestaruus rakentui poikkeuksellisen vahvan puolustuksen ja keskikentän kontrollin varaan, mutta hyökkäyksessä jäi vielä käyttämätöntä potentiaalia.

Arsenal oli viime kaudella Valioliigan vaikeimmin voitettava joukkue. Seuraava askel on tehdä hyökkäyksestä yhtä poikkeuksellinen kuin puolustuksesta – sellainen, ettei vastustaja pysty enää rajaamaan Arsenalin uhkaa muutamaan ennalta tunnistettavaan etenemisreittiin.

Mestaruuden perusta löytyi puolustuksesta

Mikel Artetan yskähdellen käynnistynyt projekti oli edennyt jo siihen pisteeseen, että Arsenal lähti viime kauteen niukkana suosikkina ennen Manchester Cityä. Joukkue johti sarjaa lähes koko kauden ja kruunattiin lopulta ansaituksi mestariksi.

Joukkueen erikoistilannepelaaminen oli niin vahvaa, että se peitti alleen avoimen pelin puutteita. Avoimesta pelistä syntyi maaliodottamaa vain 42, joka oli vasta Valioliigan viidenneksi korkein lukema. Avoimesta pelistä tehdyt 42 maalia olivat puolestaan vähemmän kuin yhdelläkään Englannin mestarilla viimeisen 15 kauden aikana.

Arsenalin suurin vahvuus löytyi toisesta päästä kenttää. Joukkue päästi vain 27 maalia, peräti kahdeksan vähemmän kuin yksikään muu joukkue. Sama ylivoima näkyi siinä, kuinka vähän vastustajat pääsivät ylipäätään testaamaan David Rayaa: Arsenal päästi kauden aikana maaliaan kohti vain 87 laukausta, kun seuraavaksi pienin lukema oli Manchester Cityn 124. Huippupaikkoja Arsenal päästi vain 50, kun Manchester Unitedin 72 oli sarjan toiseksi pienin lukema.

Kontrolli ei muuttunut aina vaaraksi

Hyökkäyspäässä joukkueen riippuvuus oikeasta laidasta oli sen sijaan poikkeuksellisen suuri. Peräti 41 prosenttia Arsenalin maalipaikoista rakentui oikean laidan kautta, mikä oli koko Valioliigan korkein lukema. Vasemman laidan osuus jäi 26 prosenttiin, joka oli sarjan pienin. Tämä oli huomionarvoista etenkin siksi, että Bukayo Sakan kausi jäi reisi- ja akillesvammojen vuoksi rikkonaiseksi ja hän pystyi pelaamaan vain noin 65 prosenttia Valioliigan minuuteista. Kun Sakan puoli saatiin tukittua, Arsenalilta puuttui usein yhtä luotettava tapa murtaa vastustajan rakennetta toiselta puolelta.

Tämä epätasapaino ei silti tehnyt Arsenalista heikkoa syvälle vetäytyneitä joukkueita vastaan. Sen valtava paine tuotti lopulta riittävästi laukauksia, kulmia ja erikoistilanteita, vaikka avoimen pelin maalipaikkojen laatu ei kasvanut samassa suhteessa.  Erikoistilanteet olivat Arsenalille niin vahva ase, että vastustaja maksoi lopulta usein hinnan liian passiivisesta puolustamisesta.

Todelliset vaikeudet syntyivät laadukkaita keskiblokkeja vastaan. Arsenal sai pallonhallinnan lähes ilmaiseksi, mutta ei etenemistä. Vastustaja ei välttämättä lähtenyt prässäämään toppareita korkealta, vaan antoi Gabrielin, Saliban ja David Rayan kierrättää palloa ja sulki samalla syötöt Rice–Zubimendi-akselille. Kun ensimmäinen linja joskus ohitettiin, seuraava ratkaisu tuli liian usein hetken myöhässä ja vastustaja ehti palauttaa muotonsa.

Tämä näkyi erityisesti huippujoukkueita vastaan. Sijoille 7–20 päätyneitä joukkueita vastaan Arsenal voitti 23 ottelua, pelasi viisi tasan eikä hävinnyt kertaakaan. Maaliero näissä otteluissa oli 57–13. Viittä muuta Top 6 -joukkuetta vastaan voittoja tuli vain kolme kymmenestä ja maaliero oli 14–14. Arsenal pystyi siis erittäin luotettavasti keräämään pisteitä heikompia vastustajia vastaan, mutta kun vastassa oli riittävän laadukas puolustus, sen oli paljon vaikeampi muuttaa pallonhallinta vaaraksi.

Kesä toi uusia ratkaisuja vanhoihin ongelmiin

Arsenal lähtee kauteen selkeähkönä mestarisuosikkina. Suurin vahvuus on jatkuvuus. Mikel Artetan miehistö oli jo viime kaudella sarjan paras, eikä joukkueesta ole tämänkään kesän aikana lähtenyt yhtäkään aidosti korvaamatonta pelaajaa. Leandro Trossard on kahden viime vuoden merkittävin lähtijä, mutta hänenkin tilalleen Arsenal sai nopeasti uuden vaihtoehdon.

Christos Tzolisin alku Lontoossa on ollut lupaava. Hän ei ole Sakan kaltainen laituri, joka jatkuvasti voittaa puolustajan pysähtyneestä yksi vastaan yksi -tilanteesta, mutta hänen liikkeensä, suoraviivaisuutensa ja viimeiset ratkaisunsa voivat olla juuri sitä, mitä vasen puoli kaipaa. Community Shieldissä Tzolis syötti kaksi maalia 3–0-voitossa Manchester Citystä, ja hänen yhteistyönsä aggressiivisesti nousevan Riccardo Calafiorin kanssa oli lupaavaa. Vielä ei ole syytä julistaa Valioliigassa todistamatonta pelaajaa varmaksi läpimurroksi, mutta rakenne itsessään on kiinnostava: ensimmäistä kertaa Arsenalilla saattaa olla vasemmalla mekanismi, joka voi tuottaa jatkuvasti etenemistä ilman, että kaikki kulkee Sakan ja Ødegaardin kautta.

Kesän merkittävin hankinta on silti Bruno Guimarães. Hän tuo keskikentälle juuri sellaista pallollista rohkeutta ja etenemiskykyä, jota Arsenal viime kaudella ajoittain kaipasi. Bruno kestää prässiä, pystyy kuljettamaan pallon ensimmäisen linjan ohi ja ennen kaikkea pelaamaan eteenpäin nopeasti silloin, kun vastustajan rakenne on hetkellisesti auki. Tämä voi vähentää myös Martin Ødegaardin tarvetta pudottautua hakemaan palloa syvältä ja pitää hänet useammin lähempänä viimeistä kolmannesta.

Brunon hankinta ratkaisee samalla viime kauden toisen ongelman: kuormituksen. Rice ja Zubimendi joutuivat pelaamaan valtavia minuutteja, ja pitkien otteluputkien aikana juuri keskikentän liike ja prässin aktiivisuus alkoivat kärsiä. Arsenalilla oli jo laadukas penkki – vaihtopelaajat tekivät tai syöttivät liigassa 22 maalia, enemmän kuin millään muulla joukkueella – mutta Arteta luotti silti vahvasti samoihin avainpelaajiin. Brunon taso tekee Ricen tai Zubimendin lepuuttamisesta aivan erilaisen päätöksen kuin viime kaudella.

Avoimen pelin kehitykselle voi tulla myös aiempaa enemmän tarvetta. Arsenal teki viime kaudella 19 maalia kulmapotkuista, enemmän kuin yksikään joukkue Valioliigan historiassa yhden kauden aikana. Erikoistilanteet olivat niin suuri osa mestarin hyökkäystuotantoa, ettei saman tehokkuuden jatkumista voi pitää itsestäänselvyytenä. Lisäksi uusi tuomarilinja kiristää maalivahdin häirintään ja kiinnipitämiseen puuttumista erikoistilanteissa. Juuri Arsenal on käyttänyt näitä keinoja kulmakuvioissaan poikkeuksellisen tehokkaasti, joten sääntömuutos voi leikata hieman yhdestä joukkueen suurimmista kilpailueduista.

Alkukauteen liittyy myös epävarmuutta puolustuslinjassa. William Saliba ei ole pelikunnossa selkävamman vuoksi, eikä hänen paluulleen ole vielä tarkkaa aikataulua. Se on iso menetys juuri siksi, että Saliban nopeus ja kyky puolustaa suuria tiloja ovat olleet yksi Arsenalin korkean puolustuslinjan tärkeimmistä edellytyksistä. Hänen poissa ollessaan Cristhian Mosquera on näyttänyt pystyvänsä paikkaamaan keskustassa, ja Community Shieldin nollapeli Manchester Cityä vastaan oli rohkaiseva näyttö. Arsenal reagoi tilanteeseen vielä aivan kauden alla hankkimalla Aston Villasta Ezri Konsan. 28-vuotias Englannin maajoukkuepuolustaja pystyy pelaamaan sekä topparina että oikeana puolustajana, joten hän tuo Artetalle välittömästi Valioliigassa testatun vaihtoehdon sekä keskustaan että laidalle. Saliban puuttuminen laskee edelleen puolustuksen maksimia, mutta Konsan saapuminen pienentää selvästi riskiä, että yksittäiset poissaolot pakottaisivat Artetan tinkimään rakenteestaan.

Mestaruuden uusiminen ei vaadi Arsenalilta vallankumousta, sillä viime kauden pohjataso oli jo sarjan paras. Seuraava askel on muuttaa puolustuksen ja keskikentän tuottama kontrolli nykyistä useammin vaaraksi ennen kuin vastustaja ehtii järjestäytyä. Bruno Guimarães, vasemman laidan uudet vaihtoehdot ja aiempaa syvempi materiaali antavat Artetalle siihen enemmän keinoja kuin vuosi sitten. Viime kauden Arsenal oli Valioliigan vaikeimmin voitettava joukkue. Jos hyökkäys ottaa odotetun askeleen, tämän kauden versiosta voi tulla myös vaikeimmin puolustettava.

2️⃣ Manchester City – mitä jää jäljelle, kun Guardiola ja Rodri poistuvat?

Manchester Cityn kohdalla kesän suurin muutos ei löydy yksittäisestä hankinnasta. Pep Guardiolan kymmenvuotinen aikakausi on päättynyt, ja samalla joukkueesta ovat poistuneet Bernardo Silva, John Stones ja nyt myös Rodri. Enzo Maresca ei peri valmista mestaruuskonetta, josta tarvitsee vaihtaa vain kuljettaja. Hänen pitää rakentaa uudelleen ne mekanismit, joilla City on vuosien ajan hallinnut otteluita.

Tehtävästä tekee kiinnostavan se, ettei pelaajamateriaali välttämättä enää edes kaipaa samanlaista jalkapalloa. Cityn nykyinen hyökkäys on täynnä nopeutta, kuljetusvoimaa ja suoraviivaisuutta. Jérémy Doku, Antoine Semenyo, Rayan Cherki ja Erling Haaland ovat vaarallisimmillaan silloin, kun peli liikkuu eikä pysähdy loputtomaan pallonkierrätykseen. Marescan ensimmäiset kuukaudet viittaavat siihen, että juuri tätä hän aikoo hyödyntää. Uusi City saattaa olla vähemmän kontrolloitu kuin Guardiolan parhaat joukkueet – mutta parhaimmillaan myös nopeampi ja vaikeammin ennakoitava.

Viime kauden City oli edelleen erinomainen – mutta ei enää armoton

Liigan kakkossija ja kaksi kotimaista cup-pokaalia eivät kuulosta kriisikaudelta. Myöskään pohjaluvut eivät kerro romahtaneesta joukkueesta. City teki Valioliigassa 77 maalia 74 maalin maaliodottamasta, merkkautti 120 huippupaikkaa ja hallitsi palloa keskimäärin 61-prosenttisesti – kaikki olivat sarjan korkeimpia lukemia. Myös 35 päästettyä maalia oli Valioliigan toiseksi pienin määrä.

Tulokset kuitenkin kaunistelivat puolustamista. Vastustajien maaliodottama oli 42, joten City päästi noin seitsemän maalia vähemmän kuin tilanteiden laatu olisi ennustanut. Gianluigi Donnarumman huipputorjunnat olivat tässä merkittävä tekijä.

Vielä olennaisempi ongelma näkyi otteluiden sisällä. City saattoi hallita ensimmäistä puoliaikaa ja menettää pelin otteen tauon jälkeen. Pallonliikutuksen tempo putosi, keskikentän etäisyydet kasvoivat ja pallonmenetysten jälkeinen paine heikkeni. Fulhamia vastaan 5–1-johto muuttui kaoottiseksi loppupeliksi, mutta sama ilmiö näkyi eri muodoissa ainakin Brentfordia, Leedsiä, Tottenhamia ja Newcastlea vastaan. Kyse ei ollut yksittäisistä notkahduksista, vaan Cityn oli läpi kauden vaikea säilyttää kontrollinsa koko ottelun ajan.

Samaan aikaan Cityn hyökkäyspelissä oli toisenlainen ristiriita. Joukkueeseen oli hankittu nopeampia, fyysisempiä ja suoraviivaisempia pelaajia, mutta hyökkäykset hidastuivat edelleen liian usein pitkään pallonhallintaan. Kun Doku joutui vastaanottamaan pysähtyneenä kahta puolustajaa vastaan, Haaland odotti syöttöä puolustuslinjan takana ja muut pelaajat tulivat palloa kohti, hyökkäyksestä katosi juuri se ominaisuus, johon materiaalin pitäisi perustua.

Maresca yrittää vapauttaa laiturit

Marescan ensimmäinen suuri muutos näyttääkin yksinkertaiselta: City haluaa saada pallon nopeammin vaarallisimmille pelaajilleen.

Pallollinen rakenne on pre-seasonilla ollut useimmiten 3–2–2–3. Sen kiinnostavin osa eivät kuitenkaan ole numerot vaan laiturien tehtävä. Doku ja Semenyo pidetään tarkoituksellisesti korkealla ja hyvin leveällä, jotta heille voidaan rakentaa mahdollisimman paljon yksi vastaan yksi -tilanteita. Jos vastustaja jättää laitapuolustajansa yksin, City haluaa haastaa välittömästi. Jos laituri tuplataan, ylimääräisen puolustajan irtoaminen avaa keskeltä tilaa Cherkille tai Phil Fodenille.

Semenyo on ollut muutoksen näkyvin hyötyjä. Hän teki jo viime kaudella 17 liigamaalia, joskin vain 11,1 maalin xG:stä, joten samanlaista viimeistelytehokkuutta ei kannata sellaisenaan odottaa. Marescan rooli sopii hänelle silti erinomaisesti. Semenyon ei tarvitse hakeutua jatkuvasti sisemmäs osallistumaan pelin rakentamiseen, vaan hän saa käyttää voimaansa ja nopeuttaan laitapuolustajaa vastaan. Pre-seasonilla tämä on tuottanut jo viisi maalisyöttöä.

Muutos voi auttaa myös Haalandia. Hän teki viime kaudella 27 liigamaalia, mutta City pelasi ajoittain kummallisen vähän maailman parhaan linjantakaisen juoksijan vahvuuksille. Marescan pitäisi löytää Haaland aikaisemmin, ennen kuin vastustaja ehtii järjestää blokkiaan. Uusi hankinta Elliot Anderson on tässä kiinnostava palanen: hänen ensimmäinen ajatuksensa pallon saadessaan on usein eteenpäin, ja pre-seasonilla hän on etsinyt aikaisia syöttöjä puolustuslinjan taakse.

Rodrin lähtö tekee keskikentästä koko kauden suurimman kysymyksen

Hyökkäyksen uudistaminen saattaa olla Marescan työn helpompi puolisko. Vaikeampi tehtävä on rakentaa keskikenttä ilman Rodria.

Menetystä on vaikea liioitella, koska Rodri teki useita asioita samanaikaisesti. Hän pystyi ottamaan pallon vastaan ensimmäisen prässilinjan alla, määräämään hyökkäyksen tempon ja löytämään etenemissyötön, mutta oli samalla Cityn tärkein suoja pallonmenetyksen jälkeen. Hänen Valioliiga-uransa aikana Cityn vastahyökkäyksistä päästämä maaliodottama oli noin 0,10 ottelua kohden hänen pelatessaan ja noin 0,15 hänen puuttuessaan. Nyt aikaisemmin tilapäinen ongelma muuttuu pysyväksi.

Anderson vastaa yhteen viime kauden selvimmistä tarpeista. Nottingham Forestissa hän voitti viime kaudella pallon takaisin joukkueelleen 306 kertaa – peräti 94 kertaa enemmän kuin yksikään toinen pelaaja Euroopan viidessä suuressa sarjassa. Samalla hän loi joukkueelleen 54 maalipaikkaa. Anderson tuo Cityn keskustaan kaivattua juoksuvoimaa, kaksinkamppailukykyä ja etenemistä. Hän ei silti ole uusi Rodri. Luontevampi tehtävä on liikkuvana kahdeksikkona tai tuplapivotin aktiivisempana pelaajana kuin yksinäisenä ankkurina.

Rodrin lähtö jättää samalla kysymyksen siitä, kuinka hyvin City pystyy suojaamaan hyökkäyksiään pallonmenetysten jälkeen. Ensimmäinen varoitus saatiin Community Shieldissä Arsenalia vastaan, jossa keskikentän suoja petti ajoittain ja vastustajalle aukesi liikaa tilaa nopeisiin hyökkäyksiin. Yhdestä elokuisesta ottelusta ei kannata tehdä pitkälle meneviä päätelmiä, sillä suuri osa Cityn avainpelaajista palasi MM-kisojen jälkeiseltä lomalta vasta juuri ennen peliä. Ongelma on silti todellinen. Rodrin lisäksi Bernardo Silva on poissa, joten City on menettänyt samalla kaksi poikkeuksellisen prässinkestävää pelaajaa. Nico González voi tuoda pohjalle fyysistä vakautta ja Mateo Kovačić pallovarmuutta, mutta nykyisestä ryhmästä ei löydy pelaajaa, joka yksin korvaisi Rodrin kaikki tehtävät.

Citystä voi tulla vaarallisempi ja samalla haavoittuvampi

Marescan Cityä ei kannata arvioida sen perusteella, kuinka paljon se muistuttaa Guardiolan joukkuetta. Todennäköisemmin edessä on tarkoituksellinen kompromissi. Hyökkäyspäässä ajatus sopii nykyiselle materiaalille: Doku ja Semenyo pääsevät haastamaan useammin vauhdista, Cherki ja Foden voivat hyödyntää heidän avaamiaan tiloja ja Haalandia voidaan etsiä aikaisemmin ennen vastustajan puolustusmuodon järjestäytymistä.

Vastineeksi City saattaa joutua hyväksymään enemmän avoimia otteluita. Rodrin ja Bernardon lähdön jälkeen keskikentällä ei ole enää samanlaista kykyä kontrolloida pallonmenetysten jälkeisiä hetkiä. Uusi City voi siis olla hyökkäyssuuntaan suoraviivaisempi ja vaarallisempi, mutta samalla aiempaa helpommin haavoitettavissa.

City lähtee silti kauteen yhtenä mestarisuosikeista. Kesän valtavista muutoksista huolimatta joukkueessa on edelleen mestaruuteen riittävä määrä yksilölaatua, etenkin hyökkäyspäässä. Ratkaiseva kysymys löytyy keskikentältä. Jos Maresca onnistuu jakamaan Rodrin vanhat tehtävät useammalle pelaajalle ja säilyttämään samalla uuden hyökkäyksen suoraviivaisuuden, Cityllä on kaikki edellytykset taistella mestaruudesta. Jos keskikentän kontrollia ei löydy, Guardiolan viimeisten vuosien suurin haavoittuvuus voi vain korostua: City voi näyttää pallon kanssa mestarilta ja olla muutamaa sekuntia myöhemmin täysin avoinna vastahyökkäykselle.

3️⃣ Chelsea – Xabi Alonson suurin tehtävä on tehdä huippuhetkistä normaalia

Chelsea oli viime kaudella yksi Valioliigan vaikeimmin määriteltävistä joukkueista. Parhaimmillaan se pystyi nostamaan ottelun tempon tasolle, jossa vastustajan rakenne hajosi ja Cole Palmerin, Estêvãon sekä João Pedron kaltaisten pelaajien laatu pääsi esiin. Hetkeä myöhemmin sama joukkue saattoi näyttää pallon kanssa hitaalta, fyysisesti pehmeältä ja yllättävän helposti puolustettavalta. Xabi Alonson ensimmäisen Chelsea-kauden kiinnostavin kysymys onkin poikkeuksellisen yksinkertainen: pystyykö hän tekemään viime kauden parhaista esityksistä Chelsean normaalitason ilman, että joukkue menettää juuri sitä vauhtia ja rohkeutta, jolla se oli vaarallisimmillaan?

Numeroissa ristiriita näkyy harvinaisen selvästi. Chelsea tuotti viime kaudella 64 maalia maaliodottamaa, Valioliigan neljänneksi eniten, ja sen xG-ero +12 oli sarjan viidenneksi paras. Puolustussuuntaan taso jäi kuitenkin selvästi alemmas: 52 maalia päästettyä odottamaa riitti vasta yhdeksänneksi. Vielä kiinnostavampi luku on ottelukohtaisen xG-eron vaihtelu. Chelsean hajonta oli koko sarjan toiseksi suurin. Se voitti xG:n vähintään maalilla kymmenessä ottelussa, mutta hävisi samalla marginaalilla peräti kahdeksan kertaa. Arsenalilla vastaavat luvut olivat 20 ja 0, Manchester Cityllä 21 ja 1. Chelsea ei siis vain pelannut satunnaisesti huonosti, vaan sen suoritustaso vaihteli huippujoukkueeksi poikkeuksellisen paljon.

Pallonhallinta ei ollut sama asia kuin kontrolli

Viime kauden Chelseaa on helppo kuvata joukkueeksi, jolla oli ongelmia matalaa blokkia vastaan, mutta se olisi liian karkea tulkinta. Sarjan neljää vähiten palloa pitänyttä joukkuetta vastaan Chelsean saldo oli 6–1–1 ja voitti xG:n keskimäärin 1,50 maalilla ottelua kohden. Vaikeampi vastustaja oli joukkue, joka pystyi puolustamaan keskeltä tiiviisti, jättämään Chelsean topparit palloon ja säilyttämään samalla aidon vastahyökkäysuhan.

Mekanismi oli toistuva. Chelsea rakensi kärsivällisesti alhaalta, mutta jos vastustaja ei lähtenyt houkutukseen ja prässännyt toppareita, alkuperäinen idea menetti tehonsa. Keskikentän syöttösuunnat suljettiin, pallo ohjattiin laitaan ja Palmer tai Estêvão sai sen vasta puolustusmuodon jo järjestäydyttyä ympärille. Chelsean pallonhallinta saattoi kasvaa ilman, että vastustajan tarvitsi oikeastaan puolustaa epämukavasti. Viime kaudella peräti 58 prosentin keskimääräinen pallonhallinta oli sarjan kolmanneksi korkein, mutta selkeimmin hallittavissa otteluissa Chelsea ei onnistunut muuttamaan pallollista ylivoimaa samanlaiseksi maaliodottamaeduksi kuin Arsenal tai City.

Siksi Chelsea oli usein vaarallisempi silloin, kun vastustaja uskalsi itse pelata. Korkean prässin murtuminen, keskialueen riisto tai vastustajan korkealle nostama puolustuslinja loi valmiiksi tilan, jota Chelsea osasi käyttää. Moisés Caicedo pystyi riiston jälkeen kääntämään pelin suunnan nopeasti, Palmer vastaanottamaan oikeassa sisäkaistassa ja Estêvão hyökkäämään ennen tuplausta. João Pedro puolestaan tarjosi keskelle huomattavasti monipuolisemman yhteyden kuin Liam Delap: hän pystyi sekä tulemaan vastaan että jatkamaan itse boksiin. Chelsea oli parhaimmillaan enemmän aktiivinen siirtymäjoukkue kuin perinteinen pallonhallintakone.

Hyökkäys ei myöskään ollut viime kauden ainoa ongelma. Chelsea päästi 52 maalia ja saman verran maaliodottamaa, joten puolustuksen keskinkertaisuutta ei voi selittää epäonnella tai poikkeuksellisella vastustajien viimeistelyllä. Pallonmenetyksen jälkeen Caicedolle jäi liian usein valtava alue hoidettavaksi, toppariparit vaihtuivat ja erityisesti keväällä joukkueen puolustustasapaino hajosi. Myös fyysisyys oli todellinen ongelma: BBC:n mukaan Chelsea juoksi vastustajaansa vähemmän kaikissa paitsi yhdessä liigaottelussa.

Alonso haluaa Chelseasta muuntautumiskykyisen

Chelsea on käyttänyt pre-seasonilla sekä neljän puolustajan rakennetta että kolmen topparin mallia, jossa wing-backit tuovat leveyden ja kaksi hyökkäävää pelaajaa sijoittuu kärjen ympärille. Alonso on korostanut haluavansa joukkueen pystyvän vaihtamaan muotoa ja pelaajien paikkoja tilanteen mukaan. Yksittäistä muodostelmaa tärkeämpää onkin se, miten Alonso saa parhaat hyökkäyspelaajansa vaarallisille alueille ja säilyttää samalla tasapainon pallonmenetysten jälkeen.

Morgan Rogers sopii tähän erinomaisesti. Hän tuo keskelle kuljetusvoimaa, jota Chelsealta viime kaudella puuttui, ja pystyy etenemään pallon kanssa vastustajan keskikentän läpi. Se voi pitää Palmerin useammin ylempänä alueilla, joilla hän on vaarallisimmillaan. Kolmen topparin mallissa Rogers ja Palmer voivat pelata João Pedron ympärillä, kun taas neljän puolustajan rakenne mahdollistaa Estêvãolle puhtaamman yksi vastaan yksi -roolin laidalla.

Joustavuudella on myös hintansa. Cucurellan lähdön jälkeen Alonso on kokeillut wing-backeina hyvin erilaisia pelaajia aina puolustajista laitahyökkääjiin. Mitä hyökkäävämmät pelaajat leveyden antavat, sitä enemmän heidän taakseen jäävien tilojen suojaaminen korostuu. Juuri tässä Alonso joutuu ratkaisemaan Chelsean keskeisen tasapainon: kuinka lisätä hyökkäyksen vapautta avaamatta samalla niitä tiloja, joista joukkue kärsi jo viime kaudella.

Alonso on saanut merkittävän vahvistuksen myös valmennusryhmäänsä. Aston Villasta saapunut Austin MacPhee on yksi Englannin arvostetuimmista erikoistilannevalmentajista, ja Chelsealla on juuri tällä osa-alueella paljon parannettavaa. Viime kaudella joukkueen erikoistilanteiden xG-erotus oli –2,45, mikä oli Valioliigan kuudenneksi heikoin lukema. MacPheen vaikutus voi siksi näkyä nopeasti myös pistesarakkeessa.

Hyökkäys riittää huipulle – riittääkö puolustus?

João Pedro lähtee kauteen hyökkäyksen keskipisteenä. Hän teki viime kaudella 15 liigamaalia, kaikki rangaistusalueen sisältä. Brasilialainen viimeisteli laatupaikkansa erityisen tehokkaasti: 26 huippupaikasta peräti 14 päätyi maaliin. Vähintään 20 huippupaikkaa kauden aikana saaneista pelaajista hänen 54 prosentin tehokkuus oli sarjan paras. Vahva vire on jatkunut kesällä, sillä Pedro viimeisteli pre-seasonilla seitsemän maalia. Pedron ympärillä Palmer, Rogers ja Estêvão antavat Alonsolle erittäin korkeatasoisen yhdistelmän luovuutta, kuljetusvoimaa ja yksi vastaan yksi -osaamista.

Suurempi epävarmuus löytyy toisesta päästä kenttää. Neljän puolustajan linjassa Levi Colwillin todennäköiseksi topparipariksi nousee Crystal Palacesta hankittu Maxence Lacroix, jonka nopeus ja fyysisyys sopivat Alonson tavoittelemaan aggressiiviseen puolustamiseen. Kaksikko tarjoaa paperilla lupaavan perustan, mutta Chelsean puolustukselta puuttuu vielä jatkuvuus. Wesley Fofanan saatavuus ja kurinalaisuus ovat olleet ongelmia, ja alkukauden pelikielto kaventaa heti toppariosaston vaihtoehtoja. Myös maalivahtipaikka on avoin: Robert Sánchez oli viime kauden pääasiallinen ykkönen, mutta Alonso on pitänyt kilpailun Mike Pendersin kanssa avoimena. Hyökkäyspäässä Chelsean laatu on jo helppo nähdä. Suurempi kysymys on, pystyykö Alonso nostamaan puolustuksen samalle tasolle.

Alonsolla on tämän työn tekemiseen yksi poikkeuksellisen arvokas etu. Chelsea ei pelaa tällä kaudella europelejä, joten uusi valmentaja saa enemmän kokonaisia harjoitusviikkoja kuin useimmat muut kärkiseurat. Se on erityisen tärkeää joukkueelle, jonka on tarkoitus vaihdella neljän puolustajan ja kolmen topparin rakenteiden välillä ja jonka viime kauden ongelmista monet liittyivät yhteisten automaatioiden ja fyysisen valmiuden puutteeseen.

Chelsea näyttää paperilla viime kautta paremmalta. Ratkaiseva kehitysaskel ei kuitenkaan ole hyökkäyksen huipputason nostaminen entisestään, vaan viime kaudella valtavasti vaihdelleen suoritustason vakauttaminen. Jos Alonso pystyy rakentamaan hyökkäyksen rohkeuden alle riittävän tasapainoisen puolustusrakenteen, jossa Caicedolle ei jää kohtuuttoman suurta aluetta suojattavaksi, Chelsea voi nousta aivan mestaruustaistelun tuntumaan. Jos tasapainoa ei löydy, viime kauden tuttu ristiriita säilyy: joukkue voi näyttää yksittäisenä iltana sarjan parhaalta ja silti jättää liian monta pistettä otteluihin, jotka huippujoukkueen pitäisi hallita.

4️⃣ Liverpool – hallittu kaaos ratkaisee paluun mestaruustaisteluun

Liverpoolin kesän kiinnostavin ristiriita löytyy uuden päävalmentajan filosofiasta. Viime kaudella joukkueen suurin ongelma oli otteluiden hallinnan katoaminen, ja nyt korjaajaksi on tullut Andoni Iraola, joka pyrkii tietoisesti viemään vastustajan pois kontrolloidusta jalkapallosta. Iraola haluaa Liverpoolin prässäävän, juoksevan ja hyökkäävän rohkeasti, mutta myös pakottavan ottelun sellaiseen rytmiin, jossa vastustajan harjoitellut kuviot hajoavat. Hänen kaaoksensa ei ole sattumaa vaan keino kontrolloida peliä.

Raja on silti vaarallisen ohut. Liverpool on osoittanut jo pre-seasonilla, kuinka hyvältä Iraolan jalkapallo voi näyttää, mutta myös kuinka nopeasti peli voi hajota, jos joukkueen juoksuvoima laskee. Tulevan kauden tärkein kysymys ei siksi ole, saako Iraola Liverpoolin pelaamaan kovempaa. Se näyttää jo onnistuvan. Ratkaisevaa on, pystyykö Liverpool pelaamaan kovaa ilman, että ottelu muuttuu hallitsemattomaksi molempiin suuntiin.

Liverpoolin ongelma ei ollut laukausten määrä vaan laatu

60 pisteen kausi ja viides sija olivat luonnollisesti jättimäinen pettymys mestaruuden ja valtavien satsausten jälkeen. Liverpoolin pelillinen taso oli kuitenkin hivenen parempi kuin tulostaulukko antoi ymmärtää. Joukkueen xG-ero oli +14, sarjan neljänneksi paras. Se merkkautti toiseksi eniten pallokosketuksia vastustajan rangaistusalueella ja laukoi kolmanneksi eniten. Maaleja syntyi 63, mikä vastasi lähes täsmälleen tuotettua maaliodottamaa.

Paljastavampi numero oli maalipaikkojen laatu. Liverpool pääsi kauden aikana tasan 100 kertaa vaaralliseen maalintekopaikkaan. Edellisellä kaudella lukema oli peräti 50 prosenttia korkeampi, joten pudotus oli todella merkittävä. Liverpoolin keskimääräisen maalipaikan laatu oli viime kaudella sarjan seitsemänneksi heikoin. Joukkue pääsi usein hyökkäysalueelle, mutta ei saanut vastustajan puolustusta riittävästi liikkeelle ennen ratkaisua. Matalia blokkeja vastaan pallonhallinta muuttui helposti sivuttaiseksi: puolustus ehti säilyttää muotonsa, Florian Wirtz joutui vastaanottamaan palloa ruuhkassa ja hyökkäykset päättyivät liian usein puolustuksen edestä lähteviin laukauksiin tai ennakoitaviin keskityksiin.

Puolustuspää oli lähes peilikuva samasta ongelmasta. Liverpool päästi sarjan neljänneksi vähiten laukauksia, mutta vastustajien keskimääräisten maalipaikkojen laatu oli kuudenneksi korkein. Esimerkiksi Sunderland päästi kauden aikana yli 100 laukausta Liverpoolia enemmän, mutta vaarallisia maalipaikkoja viisi vähemmän. Vastustaja ei siis päässyt usein maalipaikalle, mutta päästessään tilanne oli liian hyvä. Erityisesti pallonmenetysten jälkeen Liverpool saattoi jäädä pahasti auki, jolloin topparit joutuivat puolustamaan suuria alueita kohti omaa maaliaan.

Punaisten koti- ja vierasesityksissä oli selkeä ero. Anfieldilla Liverpoolin xG-ero oli +14, vieraissa +-0. Pallonhallintaa oli vieraissa jopa enemmän kuin kotona, mutta laukaukset, boksikosketukset ja todellinen alueellinen ylivoima vähenivät. Liverpool oli vaikeuksissa etenkin silloin, kun vastustaja pystyi tekemään ottelusta fyysisen ja rikkonaisen. Pallonhallinta ei enää tuottanut samanlaista kontrollia, vaan peli aaltoili Liverpoolille epäedullisella tavalla.

Iraola haluaa tehdä Liverpoolista epämukavan vastustajan

Iraolan ratkaisu ei ole tehdä Liverpoolista hitaampaa pallonhallintajoukkuetta. Päinvastoin hän haluaa pelaajien kuljettavan, haastavan ja pakottavan vastustajan reagoimaan silloin, kun valmista syöttöreittiä ei löydy. Tämä sopii hyvin Liverpoolin materiaaliin, jossa Wirtzin lisäksi esimerkiksi Milos Kerkez, Ryan Gravenberch ja nuori Rio Ngumoha pystyvät etenemään pallon kanssa ja rikkomaan vastustajan puolustusmuotoa.

Pallottomana muutos on yhtä selvä. Liverpool pyrkii prässäämään korkealta ja aggressiivisesti sekä viemään vastustajalta ajan pelin rakentamiseen. Ajatus sopii erityisen hyvin otteluihin joukkueita vastaan, jotka haluavat avata peliä lyhyillä syötöillä, mutta vaatii samalla keskikentältä valtavasti juoksuvoimaa.

Tämä nostaa Dominik Szoboszlain kiinnostavaan asemaan. Hän pelasi viime kaudella lähes kaikkialla, mutta Iraola on käyttänyt häntä pre-seasonilla syvemmällä Ryan Gravenberchin rinnalla Wirtzin pelatessa ylempänä. Szoboszlain avoimen pelin maalivaara jäi viime kaudella pitkälti kaukolaukausten varaan: vain 19 hänen 71 laukauksestaan tuli boksin sisältä, ja kuudesta liigamaalista neljä syntyi rangaistusalueen ulkopuolelta. Syvempi rooli ei siksi välttämättä muuta hänen hyökkäysuhkaansa kovin dramaattisesti. Vastineeksi Iraola saa keskikentälle yhden joukkueen parhaista juoksijoista ja prässääjistä.

Myös Alexis Mac Allisterin erilainen rytmi voi olla Iraolalle tärkeä. Liverpool ei voi pelata koko kautta täydellä vauhdilla, vaan sen täytyy pystyä myös rauhoittamaan otteluita pallon avulla. Muuten jokainen nopea hyökkäys tuo mukanaan uuden pallonmenetyksen ja vastahyökkäyksen riskin.

Salahin lähtö muuttaa hyökkäyksen painopistettä

Mohamed Salahin lähtö poisti valtavan määrän maaleja, mutta samalla vuosia Liverpoolin hyökkäyksiä määrittäneen painopisteen. Kyse ei ole vain siitä, kuka korvaa Salahin maalit, vaan siitä, millaiseksi hyökkäys rakentuu ilman sen selvää oikean laidan keskipistettä. Ngumoha on saanut kesällä paljon minuutteja ja on realistinen avausvaihtoehto, mutta hänen luonnollisin paikkansa on edelleen vasemmalla. Federico Chiesa tarjoaa toisen vaihtoehdon, mutta Liverpoolin siirtoikkuna on tältä osin yhä kesken.

Piikissä tilanne on selkeämpi. Hugo Ekitikén akillesvamma tekee Alexander Isakista selvän ykköskärjen. Pre-seasonin lupaavin hyökkäyshavainto on ollut Isakin ja Wirtzin yhteys: Wirtz hakeutuu linjojen väliin, Isak tarjoaa syvyysuhan mutta pystyy myös osallistumaan kombinaatiopelaamiseen, ja kaksikko on löytänyt toisensa toistuvasti. Liverpoolille olisi tärkeää saada Wirtz mahdollisimman usein keskustaan lähelle Isakia sen sijaan, että hän joutuu paikkaamaan laitojen puutteita.

Puolustuksessa Ronald Araújo korvaa lähtenyttä Ibrahima Konatéta hyvin samantyyppisellä profiililla. Hän on nopea, voimakas ja ilmassa erinomainen toppari, jonka ominaisuudet sopivat Iraolan aggressiiviseen puolustamiseen. Araújon kohdalla suurin kysymys on saatavuus, sillä hänen loukkaantumishistoriansa on raskas. Kesällä hankittu 20-vuotias Jeremy Jacquet tuo toppariosastolle vielä yhden vaihtoehdon, mutta lähtökohtaisesti Araújo muodostaa toppariparin Virgil van Dijkin kanssa.

Iraolan suurin haaste on hallita omaa kaaostaan

Iraolan Liverpool voi olla viime kautta selvästi parempi joukkue ilman, että materiaali olisi jokaisella osa-alueella vahvistunut. Viime kauden 60 pistettä aliarvioivat jossain määrin joukkueen tasoa, mutta samaan aikaan xG-data paljasti todellisen eron mestaruustasoon: Arsenal ja Manchester City olivat Liverpoolia selvästi edellä, ja huippuvastustajat onnistuivat pudottamaan Liverpoolin normaalin hyökkäysvolyymin rajusti.

Iraolan pelitapa tarjoaa tähän uskottavan vastauksen. Hän ei halua antaa vahvimmille vastustajille niiden toivomaa rauhallista ottelua, vaan pyrkii viemään niiltä ajan ja sotkemaan harjoitellut etenemisreitit. Liverpoolilla on huomattavasti Bournemouthia enemmän yksilölaatua hyödyntää tällaisesta epäjärjestyksestä syntyvät tilanteet.

Sama ajatus sisältää myös kauden suurimman riskin. Kesällä Liverpool on ollut ajoittain liian avoin pallonmenetysten jälkeen, ja Leedsia sekä Monacoa vastaan kahden maalin johto suli. Myös erikoistilannepuolustuksessa on nähty viime kaudelta tuttuja ongelmia. Mestarien liigan paluu lisää haastetta entisestään, sillä Iraolan pelitapa vaatii koko joukkueelta valtavasti juoksuvoimaa viikosta toiseen.

Liverpoolin pitäisi olla viime kautta vaarallisempi ja vaikeammin ennustettava. Mestaruustaisteluun paluu ratkaistaan kuitenkin sillä, oppiiko joukkue yhden asian, jota se ei viime kaudella hallinnut: milloin kaaosta pitää lisätä ja milloin se pitää lopettaa.

---

5️⃣ Manchester United – Carrick korjasi Unitedin, mutta seuraava askel on vaikeampi

Manchester Unitedin viime kaudesta jäi helposti väärä mielikuva. Joukkueen syksy Ruben Amorimin alaisuudessa oli niin sekava, että kolmas sija ja 71 pistettä voivat näyttää Michael Carrickin kevään hurmoksen ansiosta syntyneeltä ylisuoritukselta. Koko kauden otteludata kertoo toisenlaisen tarinan. United oli xPisteissä kolmas, xG-erossa kolmas ja sekä hyökkäyksen että puolustuksen maaliodottamassa kolmen parhaan joukossa. Se laukoi peräti 596 kertaa, enemmän kuin yksikään toinen Valioliigan joukkue. Kolmas sija vastasi siis varsin hyvin koko kauden peliesityksiä.

Carrickin tammikuussa käynnistämä muutos oli silti poikkeuksellisen suuri. United keräsi hänen 17 liigaottelustaan saldon 12–3–2 ja enemmän pisteitä kuin yksikään toinen Valioliigan joukkue samalla ajanjaksolla. Carrickin aikana Unitedin pallonhallinta, laukaisumäärä ja boksikosketukset vähenivät, mutta joukkue alkoi luoda parempia paikkoja ja ennen kaikkea päästää vastustajan aiempaa harvemmin hyville paikoille.

Carrickin vallankumous oli yksinkertaisempi kuin tulokset antavat ymmärtää

Amorimin United oli taktisesti kunnianhimoinen, mutta usein epätasapainoinen. Kolmen topparin järjestelmä jätti keskikentän helposti alakynteen, wing-backien selustat aukesivat ja Bruno Fernandes joutui liian usein osallistumaan syvällä pelin rakentamiseen. Carrick palasi neljän puolustajan linjaan, lyhensi pelaajien välisiä etäisyyksiä ja vapautti Fernandesin lähemmäs vastustajan maalia.

Muutos näkyi etenkin siinä, millaisia tilanteita otteluissa syntyi. Ennen Carrickia Unitedin laukauksen keskimääräinen maaliodottama oli 0,106 xG, Carrickin aikana 0,121. Vastustajan vastaava luku putosi samalla 0,118 -> 0,095. Huippupaikkojen erotus kasvoi 0,62:lla peräti +1,29:ään ottelua kohti. Samaan aikaan Unitedin pallonhallinta laski 54,2 prosentista 49,4:ään ja laukaisumäärä 16,7 -> 14,4 ottelua kohti.

Carrickin joukkue oli parhaimmillaan, kun vastustaja uskalsi hyökätä. Fernandes pystyi pelaamaan nopeasti puolustuslinjan taakse, Bryan Mbeumo ja muut hyökkääjät pääsivät juoksemaan avoimeen tilaan eikä Unitedin tarvinnut käyttää pitkiä jaksoja valmiiksi järjestäytyneen puolustuksen murtamiseen.

Tästä syntyy samalla tulevan kauden ehkä tärkein varoitusmerkki. Unitedin kahdeksan alle 45 prosentin pallonhallinnan ottelua päättyivät kaikki voittoon. Kun pallonhallinta ylitti 55 prosenttia, pistesaldo putosi 1,29 pisteeseen ottelua kohden. Vastustajien taso vaikuttaa vertailuun, mutta ero kuvaa hyvin sitä, millaisissa otteluissa United oli parhaimmillaan.

Tielemansin tehtävä on ratkaista Unitedin vaikeimmat ottelut

Youri Tielemansin hankinta vastaa suoraan yhteen Unitedin viime kauden ongelmista. United ei ensisijaisesti tarvinnut lisää hyökkäyspään yksilötaitoa, vaan keskikentälle pelaajan, joka pystyy rauhoittamaan ottelua, liikuttamaan vastustajaa syötöillä ja etenemään keskeltä ilman, että hyökkäysten rakentaminen jää jatkuvasti Fernandesin vastuulle.

Tielemansin odotetaan pelaavan melko syvällä. Hänen vierelleen hankittu Andrey Santos tuo enemmän liikettä ja kykyä pelata eteenpäin linjojen läpi, kun taas Kobbie Mainoo on parhaimmillaan vastaanottaessaan palloa ahtaassa tilassa. Keskikentän tekninen taso näyttää paperilla viime kautta korkeammalta.

Yksi selvä puute ryhmään silti jää. Unitedilta puuttuu edelleen varsinainen ankkuripelaaja, joka pystyisi suojaamaan puolustuslinjaa, puolustamaan suuria alueita ja samalla osallistumaan pelin rakentamiseen. Manuel Ugarten pitkä poissaolo korostaa ongelmaa entisestään. Tielemans, Santos ja Mainoo tarjoavat Carrickille erilaisia pallollisia ominaisuuksia, mutta yksikään heistä ei ole luontainen puolustava keskikenttäpelaaja.

Samaan aikaan Casemiron lähtöä ei pidä käsitellä pelkästään keskikentän nuorentumisena. Brasilialainen teki viime kaudella yhdeksän liigamaalia, joista kahdeksan syntyi erikoistilanteista. United teki kaikkiaan 22 erikoistilannemaalia. Tielemans voi tehdä joukkueesta pallollisesti paremman, mutta Casemiron poikkeuksellinen maalintekovaikutus pitää korvata jostakin.

Fernandesin viime kauden luvut kertovat hyvin Unitedin riippuvuudesta hänestä. Hän loi peräti 136 maalipaikkaa ja 33 huippupaikkaa – molemmat ylivoimaisesti eniten Valioliigassa. Tilastokakkoset Dominik Szoboszlai ja Rayan Cherki jäivät 78 luotuun maalipaikkaan ja 19 huippupaikkaan. Tielemansin ja Santosin pitäisi pystyä jakamaan vastuuta pelin rakentamisesta, jolloin Fernandes voidaan saada useammin palloon lähempänä vastustajan maalia.

Hyökkäyksessä Carrickilla on nyt poikkeuksellisen monta vaihtoehtoa

Unitedin hyökkäys ei kärsi vaihtoehtojen puutteesta. Mbeumo tuo suoraviivaiset juoksut selustaan, Matheus Cunha pystyy kuljettamaan palloa paineen alta, Amad Diallo haastamaan puolustajan paikallaan ja Benjamin Sesko tarjoamaan selvän kohteen rangaistusalueelle.

Seskon säärivamman aikana Mbeumo on pelannut pre-seasonilla toistuvasti keskushyökkääjänä ja tehnyt Unitedin kolme viimeisintä maalia. Se antaa Carrickille mahdollisuuden valita kärkipelaaja myös vastustajan mukaan. Korkeaa puolustuslinjaa vastaan Mbeumon nopeus ja liike voivat olla erityisen arvokkaita, kun taas syvällä puolustavaa joukkuetta vastaan Seskon koko ja läsnäolo boksissa tarjoavat erilaisen vaihtoehdon.

Myös Amad voi olla viime kauden tehoja tärkeämpi pelaaja. Hän jäi vain viiteen maaliin ja maalisyöttöön, vaikka hänen xGI-lukunsa oli 10,4. Lisäksi Amadin kyky pitää oikea laita leveänä täydentää hyvin keskustaan hakeutuvia Cunhaa ja Mbeumoa.

Carrick menettää viime kauden suurimman etunsa

Carrickin kevään olosuhteet olivat poikkeuksellisen suotuisat. United oli pudonnut jo ennen hänen tuloaan molemmista kotimaisista cupeista eikä pelannut europelejä. Koko kaudella kilpailullisia otteluita kertyi vain 40, vähiten Unitedille 111 vuoteen. Carrick pystyi siis keskittymään keväällä käytännössä vain Valioliigaan, sai lähes viikoittain kokonaisia harjoitusviikkoja ja pystyi käyttämään melko vakaata runkoa.

Nyt otteluita tulee vähintään 48, ja eteneminen Mestarien liigassa tai kotimaisissa cupeissa kasvattaa määrää nopeasti. Carrickin pitää kehittää joukkuetta samalla, kun harjoitusaika vähenee ja rotaation tarve kasvaa. Kuormituksen kasvu korostuu erityisesti Luke Shaw’n kohdalla. Hän pelasi viime kaudella kaikki 38 liigaottelua, mutta Unitedilla ei ole vasemmalle saman tasoista luonnollista vaihtoehtoa, jos 31-vuotiaan minuutit eivät enää kasvanutta ottelumäärää kestä.

United on nyt kovempi – mutta niin ovat vaatimuksetkin

Manchester United lähtee kauteen selvästi vahvempana kuin vuosi sitten. Keskikentällä on enemmän pallollista laatua ja hyökkäyksessä useita keskenään erilaisia ratkaisuja. Samalla odotukset ovat nousseet.

Keväällä riitti, että Carrick teki Unitedista jälleen järkevän jalkapallojoukkueen. Nyt vaatimustaso on toinen. Jos uusi keskikenttä pystyy parantamaan pallollista peliä ja United säilyttää Carrickin aikana syntyneen puolustuksellisen vakauden Mestarien liigan kuormassa, mestaruustaistelukaan ei ole mahdoton ajatus.

Jos taas pallonhallinta muuttuu jälleen vaarattomaksi kierrättämiseksi ja kevään tulostaso osoittautuu vaikeaksi säilyttää tiheämmässä otteluohjelmassa, paine Carrickin ympärillä voi kasvaa nopeasti. Carrickin ensimmäinen tehtävä oli tehdä Unitedista jälleen toimiva joukkue. Seuraava on vaikeampi: sen pitää oppia voittamaan myös silloin, kun vastustaja antaa sille pallon mutta ei tilaa.

6️⃣ Tottenham – De Zerbin remontti voi nostaa Spursin takaisin kärjen tuntumaan

Tottenhamin viime kaudessa oli yksi hämäävä piirre: joukkue näytti usein paremmalta kuin tulokset antoivat ymmärtää, mutta samalla sen ongelmat olivat liian todellisia selitettäväksi pelkällä epäonnella. Spurs pääsi pallon kanssa riittävän usein hyökkäysalueelle, mutta liian moni hyökkäys pysähtyi ennen kuin vastustajan puolustus joutui todella vaikeuksiin. Sarjasijoitus oli katastrofi, mutta 41 pisteen taustalla oli myös selviä pelillisiä ongelmia.

Siksi Roberto De Zerbin keväällä aloittama muutos on niin kiinnostava. Tottenham ei tarvitse vain enemmän maaleja tai terveempää joukkuetta, vaan sen pitää muuttaa tapa, jolla pallonhallinta muuttuu vaaraksi. Ensimmäiset merkit olivat lupaavia: De Zerbin viidessä liigaottelussa vastustajien boksikosketukset lähes puolittuivat aiempaan verrattuna ja xG-suhde kääntyi selvästi Tottenhamin eduksi. Kesällä seura on vielä rakentanut keskikenttänsä ja puolustuslinjansa uusiksi juuri tätä pelitapaa varten.

Viime kauden suurin ongelma ei ollut viimeistely

Thomas Frankin Tottenham aloitti kauden ajatuksella, jossa Postecogloun ajan riskejä vähennettiin. Joukkueesta tuli fyysisempi, puolustamisesta kontrolloidumpaa ja erikoistilanteista tärkeämpi osa hyökkäystä. Syksyn edetessä kontrolli muuttui kuitenkin varovaisuudeksi.

Ongelman ydin löytyi keskeltä kenttää. Tottenhamilta puuttui keskikentältä pelaaja, joka olisi pystynyt vastaanottamaan palloa ahtaissa tiloissa ja viemään peliä eteenpäin. João Palhinhan ja Rodrigo Bentancurin kaltaiset keskikenttäpelaajat tarjosivat paljon ilman palloa, mutta etenkin pallollista vastuuta vaatineissa otteluissa turvallisesta sivu- tai taaksepäin syötöstä tuli liian usein ensimmäinen ratkaisu.

Seurauksena oli näennäistä hallintaa. Pallo saatiin hyökkäysalueelle, mutta vastustajan puolustus ei joutunut riittävän usein tilanteisiin, joissa sen rakenne olisi todella rikkoutunut.

Siksi viime kauden hyökkäysongelmaa ei kannata selittää ensisijaisesti huonolla viimeistelyllä. Tottenham teki 48 maalia 43 maalin maaliodottamasta, mutta peräti 39,6 prosenttia maaleista syntyi erikoistilanteista – suurempi osuus kuin millään muulla Valioliigan joukkueella. Avoimessa pelissä hyökkäys oli selvästi vaatimattomampi. Spurs pääsi boksiin lähes yhtä usein kuin vastustajansa, mutta sen hyökkäykset päättyivät keskimäärin heikompiin maalipaikkoihin.

Frankin ajan loppua kohden pallollinen varovaisuus alkoi vaikuttaa jo muuhunkin pelaamiseen. Tottenham vetäytyi puolustaessaan liian alas, aktiivinen prässi katosi ja hyökkäyksissä turvauduttiin yhä enemmän keskityksiin. Loukkaantumiskriisi pahensi tilannetta huomattavasti, mutta se ei yksin selittänyt pelillistä romahdusta.

De Zerbin kevät muutti asetelman. Hänen viidessä liigaottelussaan Tottenhamin xG oli 6,76–3,58, laukaukset 66–46 ja isot maalipaikat 13–5. Vastustajien boksikosketusten keskiarvo putosi ensimmäisten 33 kierroksen 25,6:sta vain 12,2:een. Viisi ottelua on liian vähän pitkälle meneviin johtopäätöksiin, mutta muutos näkyi niin monessa mittarissa, ettei kyse ollut vain muutamasta suotuisasta tuloksesta.

De Zerbi sai juuri sellaisen keskikentän kuin hänen pelinsä tarvitsee

De Zerbi haluaa Tottenhamin houkuttelevan vastustajan prässäämään ja hyökkäävän sen jälkeen syntyneeseen tilaan. Muutos ei kuitenkaan tarkoita, että Spursista tulisi heti äärimmäisen lyhytsyöttöinen pallonhallintajoukkue. De Zerbin Brighton muuttui vasta vähitellen hitaammaksi ja kärsivällisemmäksi pallon kanssa, kun taas hänen Tottenhaminsa pelasi viime keväänä vielä varsin suoraviivaisesti.

Sandro Tonalin ja Mateus Fernandesin hankinnat antavat De Zerbille nyt enemmän mahdollisuuksia viedä peliä haluamaansa suuntaan. Tonali tuo keskikentälle pallovarmuutta ja pelin rytmittämistä, Fernandes puolestaan liikettä ja kykyä edetä pallon kanssa.

Myös puolustus on rakennettu uudelleen pallollista peliä ajatellen. Cristian Romeron lähtö Atlético Madridiin vie joukkueelta johtajuutta ja yhden viime kauden parhaista pallollisista toppareista. Jan Paul van Hecke on kuitenkin looginen korvaaja: hän tuntee De Zerbin vaatimukset Brightonin ajoilta ja on erittäin hyvä pallon kanssa. Vasenjalkainen Marcos Senesi tuo puolustuslinjaan vielä toisen pallollisesti vahvan vaihtoehdon. Micky van de Venin nopeus puolestaan antaa Tottenhamille mahdollisuuden pitää puolustuslinjaa korkealla.

Hyökkäys on muuta joukkuetta jäljessä

Tottenhamin kesässä on silti selvä epätasapaino. Keskikenttä ja puolustus näyttävät nyt aikaisempaa paremmin De Zerbin joukkueelta, mutta hyökkäystä ei ole saatu samaan kuntoon.

James Maddisonin valmistautumista on häirinnyt uusi pieni vaiva pitkän ACL-kuntoutuksen jälkeen. Mohammed Kudus on palannut täysipainoisiin joukkueharjoituksiin takareisileikkauksen jäljiltä, mutta hänen kuormaansa on hallittu varovaisesti. Xavi Simons ja Wilson Odobert ovat ACL-vammojen vuoksi vielä kuukausien päässä paluusta, eikä Dejan Kulusevskin paluulle ole pitkän poissaolon jälkeen selvää aikataulua.

Conor Gallagher pystyy paikkaamaan kymppipaikalla, mutta tarjoaa enemmän juoksuvoimaa ja prässiä kuin Maddisonin kaltaista luovuutta ahtaissa tiloissa. Mathys Tel puolestaan on ollut kesällä lupaava ja tuo hyökkäykseen suoraviivaisuutta, mutta hänen päätöksentekonsa on vielä epätasaista. Kärjessä Dominic Solanke sopii linkkipelaajana De Zerbin pallolliseen malliin Richarlisonia paremmin, mutta myös hänen pelikuntoaan on jouduttu hallitsemaan.

Tottenhamin todellinen taso voi paljastua vasta syksyllä

Tottenham näyttää paperilla selvästi viime kautta paremmalta. Vielä tärkeämpää on, että kesän hankinnat vastaavat viime kauden selviin ongelmiin. Tonali ja Fernandes nostavat keskikentän pallollista tasoa ja Van Hecke sopii De Zerbin pelitapaan täydellisesti.

Kesän hankinnoissa näkyy myös yritys korjata kahden viime kauden loukkaantumisongelmia. Van Hecke, Senesi, Tonali ja Fernandes pelasivat jokainen viime kaudella 35–37 liigaottelua. Tottenham ei siis ole hankkinut vain De Zerbin pelitapaan sopivia pelaajia, vaan myös pelaajia, joiden saatavuus on ollut erittäin hyvä.

Ryhmä on muuttunut paljon, MM-kisat pirstaloivat valmistautumisen ja useiden hyökkäyspään avainpelaajien pelikunto on epävarma. Siksi elokuun Tottenham voi olla vielä selvästi keskeneräinen. Toisaalta europeleistä vapaa syksy antaa De Zerbille kokonaisia harjoitusviikkoja uuden joukkueen rakentamiseen. Jos Maddison, Kudus ja myöhemmin muut loukkaantuneet hyökkäyspään pelaajat saadaan kuntoon, joukkue voi näyttää syksyllä hyvin erilaiselta.

De Zerbin ensimmäiset ottelut antoivat jo viitteitä merkittävästä parannuksesta, ja kesän hankinnat sopivat hänen pelitapaansa hyvin. Jos myös viimeinen kolmannes saadaan terveeksi ja toimivaksi, 41 pisteen katastrofikausi voi osoittautua erittäin huonoksi mittariksi sille, kuinka hyvä Tottenham todellisuudessa on kaudella 2026/27.

7️⃣ Brentford – seuraava askel vaatii tasaisempaa suorittamista

Brentford sijoittui viime kaudella Valioliigassa yhdeksänneksi ja jäi europelien ulkopuolelle vain maalieron vuoksi. Keith Andrewsin ensimmäinen vuosi päävalmentajana oli kokonaisuutena vahva, vaikka kausi alkoi hapuillen ja päättyi vaisusti: Brentford voitti vain yhden viimeisestä kymmenestä liigaottelustaan.

Tulokset eivät silti täysin kertoneet joukkueen suorituskyvystä. Erityisen kiinnostavaa oli tapa, jolla Brentford loi maalipaikkansa. Joukkue laukoi Valioliigassa vain 405 kertaa, sarjan neljänneksi vähiten, mutta tuotti silti 114 suurta maalipaikkaa, kolmanneksi eniten koko sarjassa. Laukaisukohtainen xG oli Valioliigan korkein. Brentford ei siis pommittanut vastustajia hengiltä, vaan löysi parhaimmillaan poikkeuksellisen tehokkaasti tiensä suoraan vaarallisille alueille.

Brentfordin parhaat esitykset riittivät jo viime kaudella haastamaan sarjan kärkijoukkueita. Seuraava askel riippuu ennen kaikkea siitä, pystyykö joukkue pelaamaan tasaisemmin myös silloin, kun vastustaja vie siltä tilan nopeisiin hyökkäyksiin. Juuri tällaisissa otteluissa Brentfordin keinot jäivät viime kaudella liian usein vähäisiksi.

Andrews löysi toimivan pelitavan kesken kauden

Andrewsin ensimmäiset kuukaudet olivat hakemista. Brentford vaihteli neljän ja viiden puolustajan rakenteiden välillä ja oli ajoittain niin vastustajalähtöinen, että oman joukkueen parhaat ominaisuudet jäivät taka-alalle. Syksyn aikana 4–3–3 vakiintui paremmin, prässi nousi rohkeammaksi ja hyökkäyspeli muuttui suoraviivaisemmaksi.

Manchester Unitedia ja etenkin Liverpoolia vastaan nähtiin, kuinka vaarallinen Brentford voi olla silloin, kun se saa pelata eteenpäin eikä sivuttain. Suoraviivaisuutta ei pidä tässä sekoittaa sattumanvaraiseen pitkän pallon pelaamiseen. Caoimhín Kelleher voi avata suoraan Igor Thiagolle, jonka ei tarvitse välttämättä ottaa palloa edes puhtaasti haltuun. Ensimmäinen kontakti riittää, jos Brentfordin keskikenttä on riittävän lähellä voittamassa seuraavaa palloa. Silloin muutamalla kosketuksella voidaan ohittaa vastustajan ensimmäiset prässilinjat ja päästä hyökkäämään puolustuslinjaa kohti ennen kuin se ehtii järjestäytyä.

Thiagon merkitys ei siksi rajoitu hänen maalimääräänsä. Brasilialainen teki viime kaudella 22 liigamaalia 20,57 xG:stä ja pääsi peräti 41 vaaralliseen maalipaikkaan. Vain Erling Haaland sai enemmän vastaavan kategorian tilanteita. Kahdeksan Thiagon maaleista syntyi rangaistuspotkuista, mutta suuri huippupaikkojen määrä osoittaa, ettei kyse ollut ainoastaan rankkareiden paisuttamasta maalitilastosta. Thiago on sekä viimeistelijä että hyökkäysrakenteen kiintopiste.

Kaikki vastustajat eivät sopineet Brentfordille

Brentfordin vahvuuden kääntöpuoli näkyi otteluissa, joissa vastustaja kieltäytyi osallistumasta sen haluamaan peliin. Kun puolustuslinjan takana ei ollut tilaa juosta ja vastustaja tukki keskustan, suorista palloista katosi suuri osa tehosta.

Jos Michael Kayoden eteneminen oikealta saatiin samalla pysäytettyä, Brentford saattoi jäädä kierrättämään palloa toppareiden kautta, kunnes hyökkäys päättyi vaikeaan pitkään palloon. Ongelma paheni silloin, kun Mikkel Damsgaard joutui hakemaan palloa syvältä toppareiden edestä. Brentfordin luovin pelaaja käytti tällöin energiansa hyökkäyksen käynnistämiseen alueella, josta hänen olisi pitänyt saada pallo valmiiksi hyökkäyksen viimeiseen vaiheeseen.

Ongelmat eivät olleet pelkästään pallollisia. Brentford oli viime kaudella kolmen heikoimman joukkueen joukossa vastustajille keskustan kautta sallituissa avainsyötöissä. Keväällä keskikentän loukkaantumiset korostivat samaa ongelmaa entisestään: kun suoja ja tasapaino heikkenivät, vastustajat pääsivät etenemään keskeltä ja samalla Damsgaard sekä Mathias Jensen joutuivat alemmas auttamaan rakentelua.

Sangaré voi olla kesän tärkein hankinta

Siksi Mamadou Sangarén hankinta voi osoittautua erittäin merkittäväksi. Brentfordin uusi seuraennätyshankinta ei ole pelkkä puolustava ankkuri, vaan aggressiivinen pallonriistäjä, joka pystyy myös kuljettamaan palloa eteenpäin ja prässäämään korkealla.

Parhaassa tapauksessa Sangaré voi auttaa ratkaisemaan useamman ongelman samalla kertaa. Hänen pallonriistovoimansa voi parantaa keskustan suojaa alueilla, joista vastustajat pääsivät viime kaudella liian helposti luomaan tilanteita. Samalla Sangaré sopii hyvin Brentfordin suoraviivaiseen peliin, jossa kakkospallojen voittaminen on tärkeää. Sangaré pystyy myös kuljettamaan palloa keskikentän läpi silloin, kun Brentford joutuu rakentamaan hyökkäyksiään rauhallisemmin.

Sangaré–Yehor Yarmoliuk -kaksikko voisi myös vapauttaa Damsgaardin selvästi korkeammalle, missä tämän ominaisuudet ovat arvokkaimmillaan. Keskikentän vaihtoehtoja on kuitenkin useita, eikä rakennetta kannata vielä lukita: Vitaly Janelt tuo tasapainoa ja Jensen voi tarjota enemmän syöttölaatua otteluihin, joissa Brentford joutuu avaamaan matalaa puolustusta.

Hyökkäyksen syvyys parani

Myös hyökkäyksen leveys näyttää parantuneen. Jaidon Anthony teki viime kaudella putoaja Burnleylle kahdeksan liigamaalia ja antoi neljä maalisyöttöä, joten kyse ei ole vain täytepelaajasta. Hän tuo aidon kilpailijan Kevin Schadelle ja Dango Ouattaralle. Callum Wilson puolestaan antaa Andrewsille kokeneen vaihtoehdon Thiagon minuuttien hallintaan.

Näiden hankintojen merkitys ei ole niinkään avauskokoonpanon maksimitason nostamisessa kuin siinä, ettei Brentfordin tarvitse muutaman loukkaantumisen jälkeen turvautua keskeneräisiin vaihtoehtoihin. Keväällä juuri tehtäväkohtaisen syvyyden katoaminen söi joukkueen rakennetta.

Pre-seasonin lopussa hyökkäyksen vaihtoehdot näyttävät vahvoilta. Brentford päätti harjoituskauden 7–0-voittoon Eintracht Frankfurtista, jossa Thiago ja Schade tekivät kaksi maalia mieheen. Tulosta itsessään ei kannata ylitulkita, mutta Schaden vahva viimeinen harjoitusottelu muistuttaa siitä, ettei Anthony ole automaattisesti syrjäyttämässä häntä. Kilpailu laidalla on aidosti avoin.

Erikoistilanteistakin tuli positiivisia merkkejä. Rennes-ottelussa Brentford teki kaksi kulmamaalia lyhyessä ajassa, ja Jensen sekä Janelt säilyttivät erikoistilannevastuuta myös viimeisessä harjoitusottelussa. Tämä on kiinnostava kehityskohde joukkueelle, jonka hyökkäyspään kulmat tuottivat viime kaudella yllättävän vähän suhteessa sen pääpelivoimaan.

Brentford lähtee kauteen vakaammasta tilanteesta

Alkukauden epävarmuuksia löytyy puolustuksesta. Rico Henryn ja Aaron Hickeyn pitkien loukkaantumisten jälkeen vasemman pakin tilanne ei ole täysin selvä, joten Keane Lewis-Potteria voidaan edelleen tarvita alempana. Lisäksi Sepp van den Bergin odotetaan olevan pitkään sivussa, mikä lisää Kristoffer Ajerin ja Nathan Collinsin vastuuta toppariparina.

Kokonaisuutena Brentfordin lähtötilanne on silti vakaa. Andrews aloittaa toisen kautensa, pelitapa on selkeämpi kuin vuosi sitten ja europelien puuttuminen antaa kokonaisia harjoitusviikkoja sekä mahdollisuuden käyttää vahvinta miehistöä useammin kuin monella samoista sijoituksista taistelevalla kilpailijalla.

Brentfordin viime kauden korkein taso riittäisi jälleen hyvin taisteluun eurosijoista. Suurempi kysymys on, kuinka usein joukkue pystyy saavuttamaan sen. Jos Sangaré vahvistaa keskikentän keskustaa ja pallollinen peli kehittyy vaikeampia ottelutyyppejä varten, Brentfordilla on hyvät edellytykset pysyä ylemmässä keskikastissa ja haastaa jälleen europaikoista.

8️⃣ Leeds – sarjapaikan säilyttäjästä kärkikymmenikköön

Leedsin viime kausi muuttui olennaisesti marraskuun lopussa. Daniel Farken joukkue oli siihen asti yrittänyt pelata Valioliigassa pitkälti samoilla periaatteilla kuin Championshipissä: pitää palloa, rakentaa hallitusti ja kontrolloida otteluita. Esitykset olivat ajoittain tuloksia parempia, mutta hyökkäykset jäivät liian usein vaarattomaksi pallonhallinnaksi ja etenkin vieraspeleissä pisteitä kertyi niukasti.

Manchester Cityä vastaan Farke vaihtoi puoliajalla kolmen topparin rakenteeseen, toi Dominic Calvert-Lewinin kentälle ja muutti samalla joukkueensa lähestymistapaa. Leeds alkoi pelata suoremmin, fyysisemmin ja rohkeammin. Muutoksen jälkeen Leeds keräsi loppukauden aikana Valioliigan seitsemänneksi eniten pisteitä ja oli kehittyneillä tilastoilla mitattuna sarjan viidenneksi paras joukkue.

Leedsin kannalta kiinnostavin kysymys ei siksi enää ole, riittääkö materiaali Valioliigaan. Viime kevät antoi siihen jo vastauksen. Nyt pitäisi selvittää, kuinka paljon korkeammalle joukkueen katto nousee, kun viime kauden selkeimpiä heikkouksia on jälleen korjattu siirtomarkkinoilla.

Farke löysi joukkueelleen paremmin sopivan pelitavan

Viiden puolustajan käyttö oli tärkeä osa viime kauden käännettä, mutta muutos näkyi ennen kaikkea siinä, miten Leeds pääsi hyödyntämään pelaajiensa vahvuuksia.

Calvert-Lewin ei enää joutunut taistelemaan yksin pitkistä palloista kahta topparia vastaan. Toinen hyökkääjä ja keskikenttä pääsivät lähemmäksi, wing-backit pystyivät nousemaan rohkeammin ja Ethan Ampadun sekä Anton Stachin fyysisyys korostui keskikentällä. Suorasta pelaamisesta tuli tarkoituksellista eikä epätoivoista.

Kun Leeds sai vastustajan puolustamaan omaa maaliaan kohti, sen koko, juoksuvoima ja Calvert-Lewinin läsnäolo boksissa alkoivat näkyä myös maalipaikkoina. Farken suurin onnistuminen olikin siinä, että hän luopui osasta alkuperäistä kontrolliajattelua ja löysi materiaalilleen paremmin sopivan tavan pelata.

Puolustus oli maalimäärää parempi

Leeds päästi viime kaudella 56 maalia ja piti vain kahdeksan nollapeliä. Niiden perusteella puolustusta olisi helppo pitää joukkueen selvänä heikkoutena.

Taustalla oleva kuva oli kuitenkin parempi. Leeds salli vastustajille vain 76 vaarallista maalipaikkaa, mikä oli Valioliigan kolmanneksi paras lukema. Parempaan pystyivät ainoastaan Arsenal (50) ja Manchester United (72). Maalivahtipeli ei kuitenkaan tukenut vahvaa rakennetta: Karl Darlow päästi 27 maalia 25,5 post-shot-xG:stä ja Lucas Perri 29 maalia 26,8 lukemasta.

James Traffordin hankinnan merkitys voi siksi olla suuri. Hänen neljän liigaottelun Manchester City -otoksestaan ei pidä päätellä liikaa, mutta aikaisempi Burnley-kausi kertoo korkeasta potentiaalista. Championshipissä 2024/25 Trafford torjui 84 prosenttia maalia kohti tulleista laukauksista ja pelasi huimat 29 nollapeliä.

Leedsin ei välttämättä tarvitse puolustaa paljon viime kautta paremmin pudottaakseen päästettyjen maalien määrää selvästi. Jo laadukkaampi torjuntakausi voi näkyä suoraan pisteissä. Trafford on myös Perriin ja Darlow’hun verrattuna luontevampi osallistumaan rakenteluun ja toimimaan korkealla puolustuslinjan takana.

Kesän hankinnat osuvat oikeisiin ongelmiin

Traffordin lisäksi Tarik Muharemović ja Harry Wilson näyttävät täsmähankinnoilta. Muharemović tuo toppariosastolle lisää pallollista laatua. Kesän harjoitusotteluiden perusteella kookas puolustaja vaikuttaa luontevalta pallon kanssa ja hakee rohkeasti syöttöjä vastustajan linjojen läpi. Leipzigia vastaan hän kuului Leedsin näkyvimpiin pelaajiin. Kilpailullinen näyttö puuttuu vielä, mutta pelaajaprofiili sopii hyvin joukkueeseen, joka haluaa saada pallon nopeammin keskikentälle ilman pitkää sivuttaiskierrätystä.

Wilsonin tehtävä löytyy ylempää kentältä. Leedsin vaikeimmat pallolliset ottelut syntyivät viime kaudella silloin, kun vastustaja vetäytyi alas eikä tarjonnut tilaa juosta. Pallo päätyi liian usein laitaan, josta seurasi keskitys valmiiksi järjestäytynyttä puolustusta vastaan. Wilson tarjoaa kaukolaukausuhan sekä laadukkaita viimeisiä syöttöjä ja erikoistilanteita.

Myös Ao Tanakan rooli voi kasvaa. Hän kestää painetta ja liikuttaa palloa pienissä tiloissa useimpia Leedsin keskikenttäpelaajia paremmin. Juuri matalalla puolustavia vastustajia vastaan hänen ominaisuuksilleen olisi käyttöä.

Erikoistilanteet voivat olla vielä viime kautta vaarallisempia

Leedsin fyysisyys näkyi viime kaudella erityisen selvästi erikoistilanteissa. Joukkue merkkautti koko Valioliigan eniten maalipaikkoja erikoistilanteista, peräti 187. Ampadun pitkät sivurajaheitot yhdessä Jaka Bijolin, Joe Rodonin, Pascal Struijkin ja Calvert-Lewinin pääpelivoiman kanssa muodostivat jatkuvan uhan.

Tälle kaudelle asetelma näyttää jopa paremmalta. Wilson parantaa kulma- ja vapaapotkujen toimituslaatua, ja Muharemović tuo boksiin jälleen yhden isokokoisen kohteen lisää. Leeds oli jo viime kaudella yksi sarjan vaarallisimmista erikoistilannejoukkueista, joten tästä voi hyvin tulla yksi sen selvimmistä kilpailueduista.

Kärkikymmenikkö on realistinen tavoite

Leedsiä on vaikea nähdä enää samassa kategoriassa tyypillisen toisen kauden putoamistaistelijan kanssa. Viime kevät osoitti, että joukkueella on toimiva Valioliiga-identiteetti, ja kesällä on vahvistettu juuri niitä osa-alueita, joissa oli eniten parannettavaa.

Trafford voi nostaa maalivahtipeliä, Muharemović rakentelua ja Wilson hyökkäyksen luovuutta. Samalla Ampadun, Stachin ja Calvert-Lewinin ympärille rakentuva fyysinen ydin säilyy ennallaan.

Selvin riski liittyy edelleen Calvert-Lewinin terveyteen, sillä kukaan muu hyökkääjä ei tarjoa samaa yhdistelmää pääpelivoimaa, pallon suojaamista ja toppareiden sitomista. Myös Gabriel Gudmundssonin poissaolot ovat hankalia, koska luonnollista vasenjalkaista wing-backia ei ole yhtä helppo korvata.

Leedsin pohjataso näyttää tarpeeksi korkealta, ettei katseen tarvitse olla ensisijaisesti putoamisviivan takana. Kärkikymmenikön sijoitus on tälle joukkueelle täysin realistinen – ja jos kesän kolme täsmähankintaa osuvat odotetusti, myös todennäköinen.

🎯 VETOVIHJE: Leeds yli 48,5 pistettä, Veikkaus 2,30 (50%)

9️⃣ Aston Villa – viime kauden nelossija oli poikkeuksellinen

Aston Villan viime kausi oli tuloksellisesti erinomainen. Unai Emery johdatti joukkueen Valioliigassa neljänneksi ja Eurooppa-liigan mestariksi, ja pidemmän aikavälin kehitystä on vaikea kiistää: Emeryn saapumisen jälkeen vain Arsenal, Manchester City ja Liverpool ovat keränneet enemmän liigapisteitä kuin Villa.

Juuri siksi tämän kauden lähtötilanne on kiinnostava. Neljäs sija antaa Villasta vahvemman kuvan kuin viime kauden peliesitykset. Joukkue keräsi 65 pistettä, vaikka sen xG-erotus jäi kaksi maalia pakkaselle. Se teki paikkoihinsa nähden paljon maaleja ja päästi vähemmän kuin vastustajien tilanteet olisivat ennustaneet. Viimeiseen 12 Valioliiga-kauteen yksikään toinen neljän parhaan joukkoon sijoittunut joukkue ei ole jäänyt negatiiviseen xG-erotukseen.

Yksi ylisuorittamisen lähde löytyi kaukolaukauksista. Villa teki rangaistusalueen ulkopuolelta peräti 15 maalia ja viimeisteli tällaiset yrityksensä 8,4 prosentin tehokkuudella, kun pitkän aikavälin keskiarvo on vain 3,6 prosenttia. Saman toistaminen olisi erittäin vaikeaa.

Emery puristi tasaisista otteluista valtavan määrän pisteitä

Villa ei ollut neljän parhaan joukkue perinteisillä hyökkäysmittareilla. Se oli maaleissa seitsemäs, mutta xG:ssä vasta sarjan 12., eivätkä laukaus- tai huippupaikkamäärätkään erottuneet edukseen.

Silti Villa oli vaarallinen erityisesti parempia vastustajia vastaan. Sarjan kärkikuusikon muita joukkueita vastaan Villa voitti kymmenestä pelistä kuusi ja keräsi näistä 1,9 pistettä ottelua kohden. Kärkikuusikon ulkopuolisia joukkueita kohdatessa Villan saldo jäi keskimäärin 1,6 pisteeseen. Emeryn joukkue osasi selvitä otteluissa, joita se ei varsinaisesti hallinnut. Se keräsi myös 23 pistettä tappioasemista, enemmän kuin yksikään muu sarjan ylemmän puoliskon joukkue.

Viime kauden tulostaso vaati Emeryltä ja pelaajilta jatkuvaa onnistumista pienissä marginaaleissa. Nyt samaa pitäisi yrittää selvästi muuttuneella joukkueella.

Villa menetti neljä avainpelaajaa

Morgan Rogers, Youri Tielemans ja Lucas Digne lähtivät kaikki kesällä, ja aivan kauden alla myös Ezri Konsa siirtyi Arsenaliin. Rogers oli Villan tärkein pallonkuljettaja ja yksilöratkaisija, Tielemans pelin rytmittäjä ja Digne vasemman laidan keskitys- sekä erikoistilannepelaaja. Konsa oli puolestaan Villan puolustuslinjan tärkein pelaaja. Hän oli nopea, vahva yksi vastaan yksi -tilanteissa ja pystyi puolustamaan isoja tiloja selustassaan, mikä oli Emeryn korkealle nostamalle linjalle erityisen tärkeää. Konsa pelasi viime kaudella 48 ottelua, kaikki topparina. Hänen korvaaminen, etenkin tässä vaiheessa siirtoikkunaa, on äärimmäisen vaikeaa.

Myös erikoistilanteissa tapahtuu paljon. Tielemans ja Digne olivat viime kauden päävastuunkantajia, ja samalla erikoistilannevalmentaja Austin MacPhee siirtyi Chelseaan. Viime kaudella lähes kolmannes Villan xG:stä syntyi erikoistilanteista, joten kyse ei ole pienestä sivujuonteesta.

Kesän hankinnat ovat kiinnostavia. Alejandro Garnacho tuo vasemmalle nopeutta ja haastovoimaa, João Gomes keskikentälle pallonriistoja ja energiaa. Johan Manzambi puolestaan hankittiin Freiburgista seuraennätyssummalla, ja 20-vuotiaalta odotetaan pitkällä aikavälillä Rogersin jättämän aukon täyttämistä.

Myös loukkaantumiset hankaloittavat kauden alkua

Amadou Onanan MM-kisoissa tullut ACL-vamma pitää hänet sivussa arviolta yhdeksän kuukautta. Manzambi on loukkaantunut, samoin vahvasti aloittanut Gomes. Viisi pre-season-maalia tehnyt 17-vuotias Brian Madjo ehti pelata itseään jopa kohti avauskokoonpanoa ennen omaa loukkaantumistaan.

Samalla Emiliano Martínez ja Ollie Watkins palasivat MM-kisojen jäljiltä niin myöhään, etteivät he ehtineet saada harjoitusotteluminuutteja ennen kauden alkua.

Watkinsin merkitys korostuu entisestään. Hän teki viime kaudella 16 liigamaalia, mutta hänen ympärillään oleva hyökkäys on muuttunut rajusti. Garnachon pitää päästä nopeasti sisään joukkueeseen ja jonkun Buendían, Manzambin tai muun keskikentän pelaajan täytyy ottaa Rogersilta vapautunutta luovaa vastuuta.

Mestarien liiga tekee yhtälöstä vielä vaikeamman. Villa joutuu rakentamaan uutta joukkuetta samalla, kun harjoitusviikot vähenevät ja ottelumäärä kasvaa.

Viime kauden sijoitukseen ei kannata ankkuroida

Emery on suurin syy olla suhtautumatta Villaan liian pessimistisesti. Hänen aikansa pitkä pistehistoria kertoo, ettei usean vuoden menestystä voi kuitata pelkkänä ylisuorittamisena. Villa on Emeryn alaisuudessa ollut aidosti vahva Valioliiga-joukkue.

Tämän kauden lähtökohdat ovat silti selvästi heikommat kuin viime kevään sarjataulukko antaa ymmärtää. Nelossija syntyi jo valmiiksi poikkeuksellisen tehokkaalla tuloksenteolla, ja sen jälkeen joukkue menetti Rogersin, Tielemansin ja Dignen, useita valmennusryhmän jäseniä sekä Onanan pitkäksi aikaa. Korvaajien sisäänajoa ovat puolestaan sotkeneet loukkaantumiset.

Villa lähtee kauteen Valiovihjeen rankingissa vasta 9. sijalta. Se on selvästi alempana kuin useimmat viime kauden nelossijaan nojaavat arviot. Emery pystyy hyvin nostamaan joukkueen tätä korkeammalle, mutta viime kauden menestyskaavan toistaminen vaatisi liian monen epävarman asian osumista jälleen Villan eduksi.

🎯 VETOVIHJE: Aston Villa alle 58 pistettä, Veikkaus 2,25 (55%)

🔟 Newcastle – Jaissle rakentaa lähes uutta joukkuetta

Newcastlen kohdalla kiinnostavin kysymys ei ole, pystyykö se parantamaan viime kauden 12. sijastaan. Olennaisempaa on se, kuinka nopeasti joukkue pystyy rakentamaan uuden identiteetin sen jälkeen, kun vanha hajosi yhden kesän aikana.

Eddie Howe lähti lähes viiden vuoden jälkeen, ja samalla joukkue menetti Bruno Guimarãesin, Sandro Tonalin ja Anthony Gordonin kaltaisia avainpelaajia. Erityisesti Guimarãesin lähtö jättää valtavan aukon. Hänen merkityksensä näkyi jo viime keväänä, kun Newcastle hävisi kuusi niistä kahdeksasta Valioliiga-ottelusta, joista brasilialainen oli loukkaantumisen vuoksi sivussa. Saman poissaolojakson aikana joukkue putosi myös Mestarien liigasta, FA Cupista ja Liigacupista.

Guimarães oli Newcastlen tärkein pelaaja vastustajan prässin alla, rytmitti pallollista peliä ja kantoi johtajuusvastuuta. Kun samalla myös Tonali poistui, Newcastle joutuu rakentamaan keskikenttänsä käytännössä uudelleen. Matthias Jaissle ei siis peri valmista joukkuetta, jota tarvitsee vain hienosäätää.

Samalla näin perusteellinen remontti voi olla Newcastlelle tarpeellinen. Howen parhaiden vuosien pelitapa oli edelleen tunnistettavissa viime kaudella, mutta joukkue ei enää pystynyt toteuttamaan sitä samalla tavalla viikosta toiseen.

Howen Newcastle menetti tärkeimmän etunsa

Newcastle sijoittui Valioliigassa vasta 12, vaikka eteni Mestarien liigassa neljännesvälieriin ja pitkälle molemmissa kotimaisissa cup-kilpailuissa. Ero parhaiden yksittäisten suoritusten ja liigan perustason välillä oli huomattava.

Howen Newcastle oli parhaimmillaan silloin, kun ottelusta tuli fyysinen ja nopea. Korkea prässi oli samalla yksi joukkueen tärkeimmistä hyökkäyskeinoista: riisto vastustajan kenttäpuoliskolla saattoi synnyttää maalipaikan muutamassa sekunnissa.

Viime kaudella tätä etua ei saatu käyttöön yhtä säännöllisesti. Hyökkääjäprofiili muuttui, keskikentän juoksuvoima heikkeni, Lewis Hallin ja Tino Livramenton poissaolot vaikuttivat sekä pallolliseen etenemiseen että prässiin ja raskas otteluohjelma söi intensiteettiä. Kun korkeita riistoja syntyi vähemmän, Newcastle joutui aiempaa useammin rakentamaan hyökkäyksensä järjestäytynyttä puolustusta vastaan.

Ongelmat näkyivät etenkin vieraissa. Newcastle teki vierasotteluissaan vain 17 maalia, mikä oli sarjajumbo Wolvesin jälkeen toiseksi vähiten. St James’ Parkilla joukkue pystyi edelleen saamaan ottelun usein haluamaansa rytmiin, mutta sama ei siirtynyt vieraskentille.

Newcastle ei osannut kääntää otteluiden suuntaa

Vielä vierastuloksiakin enemmän viime kaudesta kertoo kaksi poikkeuksellista lukemaa. Newcastle menetti johtoasemista 27 pistettä, enemmän kuin yksikään toinen Valioliiga-joukkue. Tappioasemasta se puolestaan keräsi koko kaudella vain kolme pistettä, vähiten koko sarjassa. Nekin tulivat yhdestä ottelusta, kun Newcastle nousi Leedsia vastaan voittoon.

Luvut kertovat joukkueesta paljon. Johdossa Newcastle ei löytänyt toimivaa tapaa rauhoittaa otteluita: täydellä intensiteetillä jatkaminen avasi peliä ja kasvatti fyysistä kuormitusta, mutta prässitason laskeminen saattoi tehdä joukkueesta liian passiivisen.

Tappioasemassa ongelma kääntyi toisin päin. Vastustajan vetäytyessä Howen joukkueen vahvimmat aseet – korkeat riistot ja nopea eteneminen avoimeen tilaan – menettivät merkitystään. Keskustan ollessa tukossa hyökkäykset valuivat helposti laidoille ja keskityksiksi, eikä Newcastle pystynyt riittävän usein muuttamaan pallonhallintaa laadukkaiksi maalipaikoiksi.

Juuri tähän Jaisslen ensimmäiset ratkaisut ovat kiinnostavia. Hän ei näytä rakentavan vain entistä aggressiivisempaa versiota Howen joukkueesta, vaan yrittää antaa Newcastlelle enemmän kontrollia eri pelitilanteisiin.

Pre-seasonilla lähtömuoto on ollut 4-2-3-1. Pallollisena Aladji Bamba on pudonnut Jacob Ramseyn rinnalta välillä toppareiden väliin, jolloin Newcastle saa enemmän pelaajia rakenteluun ja samalla paremman suojan pallonmenetyksille. Hyökkäykseen voidaan nostaa viisi pelaajaa ilman, että keskusta jää yhtä helposti tyhjäksi.

Jaissle etsii nopeutta, mutta myös rakennetta

Jaissle haluaa Newcastlen prässäävän aggressiivisesti ja etenevän riistojen jälkeen nopeasti. Anthony Elangan, William Osulan ja Bazoumana Tourén nopeus sopii tähän hyvin.

Ilman palloa muutos Hoween näyttää silti merkittävältä. Kun korkea prässi ei käynnisty, Newcastle pystyy järjestäytymään kompaktiin 4-4-2-muotoon sen sijaan, että puolustaminen perustuisi yhtä vahvasti miesorientaatioihin. Tavoitteena on säilyttää aggressiivisuus ilman, että koko rakenne riippuu jokaisen prässin onnistumisesta.

Vielä ei tiedetä, kuinka hyvin tämä toimii Valioliigassa. Jaissle on itse myöntänyt, ettei joukkue pysty vielä ylläpitämään haluamaansa intensiteettiä koko 90 minuuttia. Myös puolustuksen valmistautuminen on ollut rikkonainen: Livramento on jäänyt ilman harjoitusotteluminuutteja, Fabian Schär on vasta palannut joukkueharjoitteluun ja Sven Botmanin pre-season on ollut epävakaa.

Yksi näkyvä muutos löytyy myös maalilta. Dominik Horníček on noussut Jaisslen ykköseksi, ja hänen pallollinen varmuutensa mahdollistaa rohkeamman lyhyen rakentelun kuin Nick Popen kanssa.

Harjoitusviikot ovat Newcastlen etu

Newcastle ei pelaa tällä kaudella europelejä. Näin suuren remontin keskellä se on merkittävä etu.

Jaissle saa viikko toisensa jälkeen aikaa rakentaa uutta keskikenttää, prässipeliä ja pallollista rakennetta samalla, kun monet kilpailijat siirtyvät kolmen päivän ottelurytmiin. Juuri Guimarãesin ja Tonalin jättämän aukon täyttäminen vaatii aikaa, sillä kyse ei ole vain uusien pelaajien istuttamisesta kokoonpanoon vaan koko keskikentän työnjaon rakentamisesta uudelleen.

Siksi Newcastlen ensimmäiset viikot eivät välttämättä kerro kovin paljon siitä, millainen joukkue on keväällä. Pelaajamateriaalin välitön varmuus on kesän jälkeen heikentynyt, mutta samalla Newcastlella on nuori runko ja valmentaja, jonka pelilliset ideat alkavat jo näkyä.

Jaisslen onnistumista ei lopulta ratkaise se, pystyykö hän palauttamaan Howen parhaiden vuosien hurmoksen. Hänen pitää säilyttää siitä aggressiivisuus ja tehdä Newcastlesta samalla paremmin otteluita hallitseva joukkue. Jos uusi keskikenttä pystyy kantamaan Guimarãesin ja Tonalin jättämän valtavan vastuun, Newcastle voi olla keväällä selvästi syksyä parempi. Jos ei, uuden aikakauden ensimmäinen kausi kuluu todennäköisemmin rakentamiseen kuin paluuseen sarjan kärkipäähän.

1️⃣1️⃣ Brighton – seuraava askel ei vaadi lisää rohkeutta vaan parempaa ottelunhallintaa

Brightonin kaksi ensimmäistä kautta Fabian Hürzelerin alaisuudessa ovat päättyneet täsmälleen samaan sijoitukseen: kahdeksanneksi. Viime kausi ei silti ollut paikallaan junnaamista. Brighton kävi talvella läpi 13 liigaottelun jakson, jonka aikana se voitti vain kerran, mutta päätti kauden seitsemään voittoon viimeisestä 12 ottelustaan ja palasi Eurooppaan.

Brightonin kiinnostavin kehityskohde ei ole enää se, pystyykö joukkue prässäämään rohkeasti tai haastamaan Valioliigan parhaita. Se on osoittanut pystyvänsä molempiin. Suurempi kysymys on, pystyykö Hürzelerin joukkue pelaamaan tasaisemmin läpi kauden ja hallitsemaan paremmin niitä otteluita, joissa oma pelaaminen on jo vienyt sen edelle.

Puolustus nosti Brightonin takaisin Eurooppaan

Brightonin viime kauden suurin kehitys tapahtui puolustamisessa. Se päästi 46 maalia, kolmanneksi vähiten koko Valioliigassa ja 13 vähemmän kuin edellisellä kaudella. Bart Verbruggen kuului samalla sarjan parhaisiin maalivahteihin: laukauksen jälkeiseen maaliodottamaan perustuvalla mittarilla hollantilainen esti yli viisi maalia keskivertomaalivahtiin verrattuna.

Hürzelerin näkyvimpänä aseena säilyi korkea prässi. Brighton teki koko kauden aikana 192 korkeaa pallonriistoa, eniten Valioliigassa. Vastustajat joutuivat myös turvautumaan pitkiin syöttöihin tavallista useammin, koska Brighton pystyi häiritsemään rakentelua jo ylhäällä.

Puolustuskehitys ei siis tarkoittanut Hürzelerin muuttaneen joukkuetta varovaiseksi. Brighton oppi puolustamaan aggressiivisesti paremmin.

Siinä oli silti yksi selvä heikkous. Johtoasemassa Brighton ei aina pystynyt rauhoittamaan ottelua. Sama ongelma toistui eri vaiheissa kautta: tempo pysyi tarpeettoman korkeana, rakenne saattoi venyä ja runsaat vaihdot muuttivat välillä monta kentän yhteyttä samanaikaisesti.

Tämä tekee Brightonista kiinnostavan joukkueen juuri tulevaa kautta ajatellen. Hürzelerin ei tarvitse keksiä toimivaa puolustustapaa uudelleen. Hänen pitää saada joukkueensa tunnistamaan paremmin, milloin ottelua kannattaa vielä kiihdyttää ja milloin sitä pitäisi alkaa tappaa.

Welbeckin ja van Hecken lähtöjä ei korvata vain uusilla nimillä

Kesällä Brighton menetti kaksi avainpelaajaansa.

Jan Paul van Hecke oli puolustuksen johtava pelaaja. Hänen nopeutensa, aggressiivinen eteenpäin puolustamisensa ja kykynsä pitää puolustusmuoto koossa sopivat erinomaisesti Hürzelerin korkeaan linjaan. Hürzeler kuvasi häntä keväällä myös mahdolliseksi tulevaisuuden kapteeniksi.

Puolustukseen onkin investoitu voimakkaasti. Luka Vušković maksoi seuraennätyksen 46 miljoonaa puntaa, Pascal Struijk tuo Valioliiga-kokemusta ja Michael Svoboda lisää kilpailua. Materiaalia on paljon, mutta uuden ykkösparin pitää samalla rakentaa nopeasti yhteispeli, joka van Hecken ympärillä oli jo olemassa.

Danny Welbeckin lähtö muuttaa puolestaan hyökkäystä. Hänen 13 liigamaaliaan sivusivat Brightonin Valioliiga-ajan yhden kauden seuraennätystä, mutta Hürzeler sai häneltä muutakin. Welbeck tuli vastaan, yhdisti hyökkäyksiä ja vapautti tilaa muiden juoksuille.

Brighton reagoi aivan kauden alla hankkimalla Promise Davidin Union Saint-Gilloisesta lainalle. Fyysinen keskushyökkääjä antaa joukkueelle jälleen selkeän kohdepelaajan kärkeen. Samalla Georginio Rutter voidaan pitää useammin alueella, jossa hänen ominaisuutensa sopivat paremmin käyttöön: kärjen takana ja ympärillä yhdistämässä peliä.

Alkukauden suurin ongelma löytyy laidoilta

Davidin hankinta helpottaa kärkitilannetta, mutta Brighton ei pääse kauteen täydellä hyökkäyskalustollaan.

Yankuba Minteh on sivussa arviolta kahdesta kolmeen kuukautta ja Kaoru Mitoma toipuu edelleen takareisivammastaan. Poissaolot ovat merkittäviä, sillä juuri Minteh ja Mitoma antoivat Brightonille sen selvimmän uhan laidoilta. Joukkue teki keskityksistä 14 maalia, mikä kuului Valioliigan korkeimpiin lukemiin, ja Minteh oli joukkueen paras maalisyöttäjä.

Brightonilla on silti enemmän tapoja luoda tilanteita kuin vuosi sitten. Pascal Großin paluu tammikuussa auttoi selkeyttämään pallollista pelaamista ja mahdollisti Jack Hinshelwoodin siirtämisen kymppipaikalle. Hinshelwood vastasi neljällä maalilla ja kolmella maalisyötöllä.

Myös erikoistilanteita on painotettu pre-seasonilla aikaisempaa enemmän. Groß on keskeinen kulma- ja vapaapotkujen antaja, ja suurikokoisten topparihankintojen myötä Brightonilla on myös enemmän kohteita rangaistusalueella.

Eurooppa testaa Brightonin tasaisuutta

Konferenssiliiga kasvattaa ottelumäärää juuri kaudella, jolloin Hürzelerin pitäisi löytää viime kautta tasaisempi suorittaminen.

Materiaali on riittävän leveä rotaatioon, mutta viime kausi osoitti samalla rotaation toisen puolen. Hürzeler käytti vaihtopenkkiään erittäin aktiivisesti, ja Brightonin vaihtopelaajat tekivät lopulta 12 liigamaalia, enemmän kuin minkään muun Valioliiga-joukkueen vaihtopelaajat. Ongelmaksi muodostui välillä se, että usean pelaajan vaihtaminen samalla muutti myös joukkueen rakennetta liikaa.

Brightonin katto on edelleen korkea. Kevään vahva loppukausi, sarjan kolmanneksi pitävin puolustus ja liigan aktiivisimpiin kuulunut korkea prässi osoittivat, mihin joukkue parhaimmillaan pystyy.

Tällä kertaa lähtötilanne on kuitenkin viime kautta vaikeampi. Van Hecken ja Welbeckin kaltaisten avainpelaajien korvaaminen ei ole itsestäänselvyys, Mintehin ja Mitoman poissaolot vaikeuttavat alkukautta ja Konferenssiliiga kasvattaa kuormitusta. Materiaalissa on edelleen tarpeeksi laatua europaikoista taistelemiseen, mutta kilpailu niiden ympärillä on niin kovaa, ettei kahdeksannen sijan uusiminen ole lähtökohtainen oletus.

Oma arvioni on 11. sija. Brightonin katto on sitä korkeammalla, mutta päästäkseen jälleen kahdeksan parhaan joukkoon Hürzelerin pitää yhdistää viime kevään puolustuskehitys parempaan ottelunhallintaan samalla, kun kesällä muuttuneet avainroolit loksahtavat nopeasti paikoilleen.

---

1️⃣2️⃣ Bournemouth – kuinka paljon kaaosta voi lisätä ennen kuin se lakkaa olemasta hallittua?

Bournemouthin viime kauden kuudes sija oli seuran historian paras saavutus, mutta ehkä kiinnostavampaa oli tapa, jolla se syntyi. Andoni Iraolan joukkue ei tarvinnut palloa hallitakseen ottelua eikä pelännyt Valioliigan parhaita. Päinvastoin: juuri avoimet ja nopeatempoiset ottelut sopivat Bournemouthille erinomaisesti. Iraolan joukkue teki otteluista tarkoituksella epämukavia ja rikkonaisia.

Nyt Iraola on poissa ja tilalle tullut Marco Rose yrittää tehdä vaikean tempun: säilyttää kaiken sen, mikä teki Bournemouthista poikkeuksellisen, mutta rakentaa siitä oman versionsa. Pre-seasonin perusteella joukkue ei ainakaan aio rauhoittua. Rose tunnetaan aggressiivisesta ja pystysuuntaisesta jalkapallosta, ja ensimmäiset merkit viittaavat siihen, että Bournemouth yrittää jatkaa samalla korkealla intensiteetillä. Samalla seura pelaa historiansa ensimmäisen eurokauden. Viime vuoden intensiteetti vei joukkueen Eurooppaan, mutta kestääkö sama resepti nyt, kun otteluita on enemmän ja palautumisaikaa vähemmän?

Kuudes sija ei ollut sattumaa

Bournemouth keräsi viime kaudella 57 pistettä ja teki 58 maalia. Maaliodottamaa kertyi 62 ja vastustajille 57, joten kuudes sija oli aika lailla oikeutettu myös datan puolesta. Bournemouth oli aidosti hyvä joukkue ja pystyi haastamaan sarjan parhaita ilman, että sen tarvitsi vetäytyä syvälle puolustamaan.

Joukkueen vahvuus oli nimenomaan otteluiden rikkominen. Korkea prässi pakotti vastustajat kiireisiin ratkaisuihin, ja riiston jälkeen Bournemouth pyrki nopeasti eteenpäin ennen kuin puolustus ehti järjestäytyä. Optan määritelmällä joukkue teki yhdeksän maalia vastahyökkäyksistä, mikä oli Valioliigan suurin lukema. Samalla se teki 14 erikoistilannemaalia. Bournemouth pystyi siis uhkaamaan sekä avoimessa pelissä että pallon ollessa paikallaan.

Kiinnostavin heikkous näkyi päinvastaisissa otteluissa. Kun vastustaja vetäytyi, sulki keskustan ja antoi Bournemouthin pitää palloa, hyökkäyspeli muuttui usein hitaammaksi ja ennakoitavammaksi. Palloa saatiin hyökkäysalueelle ja laukauksia kertyi, mutta vastustajan puolustus ehti järjestäytyä. Tilaa nopeille juoksuille ei ollut, ja Bournemouth joutui rakentamaan hyökkäyksiä tavalla, joka ei ollut sille yhtä luonteva.

Tästä syntyi viime kaudella paljon hukattuja pisteitä. Bournemouth hallitsi useita sarjan heikompia joukkueita pelillisesti, mutta ei aina pystynyt muuttamaan hallintaa riittävän laadukkaiksi maalipaikoiksi ja voitoiksi.

Rose perii vahvan rungon

Kesällä Bournemouth ei joutunut samanlaiseen jälleenrakennukseen kuin vuotta aiemmin. Hyökkäyksen tärkeä runko on säilynyt, ja pre-seasonilla Marcus Tavernier, Justin Kluivert, Rayan ja Evanilson ovat muodostaneet selkeimmän hyökkäysnelikon.

Kluivertin paluu pelikuntoon on merkittävä. Hän jäi viime kaudella polvivamman vuoksi sivurooliin, mutta Rose on käyttänyt häntä keskellä hyökkäysten yhdistäjänä. Se sopii hyvin myös Evanilsonille, jonka arvoa ei kannata mitata vain viime kauden kuudella liigamaalilla. Brasilialainen jäi selvästi alle 10,6:n xG-lukemansa, mutta teki valtavan määrän töitä ilman palloa ja osallistui aktiivisesti muiden hyökkäysten rakentamiseen.

Samaan aikaan Bournemouth joutuu aloittamaan kauden ilman viime kauden parasta maalintekijäänsä. Eli Junior Kroupi teki 13 liigamaalia vain 8,4:n xG:stä, mutta heinäkuinen jalkaleikkaus pitää hänet todennäköisesti sivussa marraskuulle asti.

Puolustuksessa suurin muutos on Marcos Senesin lähtö. Senesi oli paitsi tärkeä toppari myös Bournemouthin paras puolustuslinjan pelinavaaja. Hänen korvaajakseen hankittu António Silva vaikuttaa ominaisuuksiensa puolesta luontevalta ratkaisulta. Portugalilainen on pallollisesti vahva ja pystyy syöttämään eteenpäin sekä vaihtamaan peliä pitkällä pallolla.

Kysymysmerkkejäkin on. Pre-seasonilla Silvan ja James Hillin yhteispeli ei ole vielä näyttänyt täysin valmiilta, ja Mainzia vastaan suoraviivainen sekä fyysinen pelaaminen aiheutti ongelmia. Tästä ei pidä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta uuden toppariparin yhteispeli on alkukauden seurattavia asioita.

Eurooppa tekee kaudesta vaikeamman

Rose ei siis peri rikkinäistä joukkuetta. Hän perii yhden Valioliigan epämukavimmista vastustajista, jonka vahvuudet ovat edelleen hyvin käyttökelpoisia. Jos Kluivertin paluu ja kesän hankinnat auttavat Bournemouthia myös hitaammissa otteluissa, joukkue voi olla pallollisesti monipuolisempi kuin viime kaudella.

Suurin riski liittyy ottelumäärään. Bournemouth pelaa ensimmäistä kertaa Eurooppa-liigaa, ja torstai–sunnuntai-rytmi osuu suoraan joukkueen pelitavan herkimpään kohtaan. Korkea prässi ja jatkuva intensiteetti vaativat tuoreita jalkoja, eikä materiaalin syvyys ole kaikilla pelipaikoilla yhtä vahva kuin avauskokoonpano.

Siksi viime kauden kuudetta sijaa ei kannata pitää uutena normaalina. Bournemouthilla on edelleen kaikki mahdollisuudet olla erittäin hankala vastustaja ja pysyä ylemmässä keskikastissa, mutta viime kauden uusiminen vaatii enemmän kuin saman pelitavan toistamista.

Viime kaudella hallittu kaaos oli Bournemouthin kilpailuetu. Tällä kaudella ratkaisevaa on, pysyykö ensimmäinen sana mukana.

1️⃣3️⃣ Nottingham Forest – löytyykö valmentajarulettien jälkeen viimein oikea identiteetti?

Nottingham Forestin viime kausi oli poikkeuksellinen jo pelkästään siksi, kuinka monta eri joukkuetta yhden kauden sisään mahtui. Nuno Espírito Santon Forest vaihtui Ange Postecogloun kautta Sean Dychen joukkueeksi, keväällä vastuun otti Vítor Pereira ja kesällä jälleen uusi valmentaja Oliver Glasner. Forest säilyi lopulta Valioliigassa ja eteni Eurooppa-liigan välieriin, mutta jatkuvat suunnanmuutokset jättivät jälkeensä joukkueen, jonka materiaali on kiinnostavampi kuin viime kauden 16. sija antaa ymmärtää.

Glasnerin lähtökohta on silti lupaava. Hän on perinyt joukkueen, jossa on runsaasti hänen jalkapalloonsa sopivia ominaisuuksia: nopeutta puolustuslinjassa, aggressiivisuutta keskikentällä, juoksuvoimaa hyökkäyksessä ja Morgan Gibbs-Whiten kaltainen pelaaja johtamaan vastahyökkäyksiä. Forest ei tarvitse Glasnerilta valtavia rakenteellisia muutoksia. Sen pitää päästä takaisin tilanteisiin, joissa sen parhaat ominaisuudet pääsevät esiin, mutta tehdä se viime kautta järjestelmällisemmin.

Valmentajaruletti peitti alleen materiaalin todellisen tason

Viime kauden Forestia on vaikea kuvata yhdellä pelitavalla. Neljä eri vakituista päävalmentajaa ehti johtaa joukkuetta sarjakauden aikana, ja taktinen suunta muuttui useaan kertaan. Vasta Pereiran kevät palautti Forestille riittävästi vakautta sarjapaikan varmistamiseen.

Kaiken keskellä joukkueessa säilyi kuitenkin muutama arvokas perusominaisuus. Forest oli vaarallisimmillaan silloin, kun sen ei tarvinnut rakentaa hyökkäystä valmiiksi järjestäytynyttä puolustusta vastaan. Riiston tai vastustajan epäonnistuneen hyökkäyksen jälkeen ensimmäinen onnistunut syöttö pystyi muuttamaan tilanteen nopeasti. Gibbs-White osaa vastaanottaa pallon vauhdissa, kuljettaa hyökkäystä eteenpäin ja ennen kaikkea löytää seuraavan syötön ennen kuin vastustaja ehtii palauttaa muotonsa.

Murillo on toisella tavalla yhtä tärkeä. Hänen nopeutensa mahdollistaa puolustuslinjan nostamisen korkeammalle ilman, että jokainen selustaan pelattu pallo muuttuu hätätilanteeksi. Pallon kanssa brasilialainen pystyy puolestaan ohittamaan vastustajan ensimmäisen prässilinjan joko kuljettamalla tai pystysyötöllä. Murillon merkitys korostuu juuri Glasnerin jalkapallossa, jossa joukkueen pitää uskaltaa puolustaa aggressiivisesti saadakseen riistoja mahdollisimman hyviltä alueilta.

Viime kauden ongelmat syntyivät usein siitä, etteivät joukkueen osat liikkuneet yhdessä. Ibrahim Sangarén vastuulle jäi ajoittain valtavia alueita, kun hänen ympäriltään pelaajia irtosi eteenpäin. Forest saattoi näyttää aggressiiviselta ensimmäisessä prässissä, mutta vastustajan päästyä sen ohi seuraava puolustuslinja oli liian kaukana. Murillon kaltaiset puolustajat pystyivät paikkaamaan rakenteen puutteita vain tiettyyn rajaan asti.

Glasner rakentaa Forestista juoksujoukkuetta

Ensimmäisten merkkien perusteella Glasnerin tuoma muutos on paljon suurempi kuin pelkkä siirtyminen kolmen topparin puolustukseen antaa ymmärtää. Pre-seasonilla Forest on pääosin rakentunut 3–4–2–1:n ympärille, mutta olennaisin muutos tapahtuu ylempänä kenttää. Glasner haluaa joukkueensa hyökkäävän nopeasti riiston jälkeen ja usean pelaajan osallistuvan välittömästi hyökkäykseen.

Ensimmäiset merkit ovat olleet lupaavia. Pallolliselle on löytynyt aiempaa enemmän läheisiä vaihtoehtoja ja kahden kymppipaikan pelaajan liike kärjen ympärillä on tuottanut enemmän juoksuja puolustuslinjan taakse. Gibbs-Whiten ei tarvitse kantaa jokaista vastahyökkäystä yksin, jos hänen ympärillään kaksi tai kolme pelaajaa hyökkää samaan aikaan eri kaistoja pitkin. Igor Jesus voi puolestaan tulla kärjestä vastaan ja vapauttaa tilaa hänen ohitseen juokseville pelaajille.

Glasnerin aggressiivisuus vaatii kuitenkin paljon myös puolustajilta. Forest vastasi tähän maksamalla Sportingista 22-vuotiaasta Ousmane Diomandesta 35 miljoonaa puntaa. Hänen on tarkoitus muodostaa Murillon ja Nikola Milenkovićin kanssa kolmen topparin ydin. Wing-backien noustessa uloimmat topparit joutuvat puolustamaan suuria alueita, joten Diomanden liikkuvuudella on merkitystä paljon hänen henkilökohtaista puolustuslaatuaan laajemmin. Forestilla pitäisi nyt olla paremmat edellytykset ottaa Glasnerin haluamia riskejä ilman, että Murillon nopeuden täytyy jatkuvasti pelastaa rikkoutunutta rakennetta.

Uudesta pelitavasta voi hyötyä myös Dan Ndoye. Viime kaudella hän ei vakuuttanut perinteisenä laitahyökkääjänä, mutta Glasnerin järjestelmässä hänen ei tarvitse jatkuvasti saada palloa jalkaan ja ohittaa puolustajaa. Sisempänä hyökkääjänä Ndoye voi käyttää vahvuutenaan liikettä ilman palloa ja hyökätä topparin ja laitapuolustajan väliseen tilaan. Pre-seasonilla hän on päässyt tällaisilla juoksuilla toistuvasti maalipaikoille.

Andersonin jättämä aukko on kesän suurin kysymys

Elliot Andersonin siirtyminen Manchester Cityyn on silti valtava menetys. Englannin maajoukkuepelaaja pystyi sekä etenemään pallon kanssa paineen alta että tekemään suuren määrän töitä ilman palloa. Forestilla on vaihtoehtoja hänen tilalleen, mutta ei yhtä pelaajaa, joka korvaisi koko paketin.

Kiinnostavin ratkaisu on James McAtee. Viime kesänä 30 miljoonalla punnalla hankittu keskikenttäpelaaja kärsi ehkä Forestin pelaajista eniten jatkuvista valmentajanvaihdoksista, eikä kukaan saanut hänen vahvuuksiaan kunnolla esiin. Glasner on käyttänyt McAteeta koko kesän huomattavasti syvemmällä Sangarén rinnalla, ja Forestissa toivotaan hänen pystyvän korvaamaan ainakin osan Andersonin pallollisesta merkityksestä. Ratkaisu sisältää myös riskin: McAteen noustessa hyökkäyksiin Sangarén ympärille ei saa jälleen syntyä samanlaisia valtavia puolustettavia alueita kuin viime kaudella.

Xaver Schlager tarjoaa tähän toisenlaisen ratkaisun. Ilmaisella siirrolla RB Leipzigista tullut itävaltalainen tuntee Glasnerin vaatimukset jo Wolfsburgista ja tuo keskikentälle aggressiivisuutta sekä valmiimpaa pallotonta pelaamista. Forest ei siis yritä korvata Andersonia yksi yhteen. McAtee tarjoaa enemmän pallollista potentiaalia, Schlager enemmän tasapainoa. Se, minkä yhdistelmän Glasner lopulta valitsee, vaikuttaa olennaisesti siihen, kuinka rohkeasti Forest voi hyökätä.

Hyökkäyksestä puuttuu vielä yksi pala

Igor Jesus on ollut yksi pre-seasonin onnistujista. Hän teki maalin neljässä Forestin viidestä ensimmäisestä harjoitusottelusta, eikä brasilialaista kannata lukita puhtaaksi ysiksi tai kympiksi. Jesus pystyy tulemaan vastaan, yhdistämään peliä ja vapauttamaan Gibbs-Whiten sekä toisen kympin juoksemaan ohitseen. Chris Wood tarjoaa puolestaan suoraviivaisemman kohdepelaajan.

Hyökkäys ei silti ole valmis. Woodilla on ollut kesällä pieniä loukkaantumisongelmia ja Taiwo Awoniyi on lähtenyt Coventryyn, joten Forest etsii vielä hyökkääjää. Glasner haluaa fyysisesti vahvan mutta samalla nopean kärjen, joka pystyy venyttämään puolustuslinjaa juoksemalla sen taakse. Kyse ei olisi vain Woodin varamiehestä, vaan pelaajasta, joka sopisi suoraan uuden Forestin identiteettiin.

Forestilla on aineksia paljon parempaan

Gibbs-White ja Murillo ovat korkean tason runkopelaajia, Diomande vahvistaa Glasnerille tärkeää puolustuskolmikkoa ja hyökkäyksessä uuden pelitavan pitäisi sopia usean pelaajan ominaisuuksiin viime kautta paremmin. Andersonin lähtö on kuitenkin suuri menetys, eikä hyökkäys ole vielä valmis.

Viime kaudella Forest vaihtoi identiteettiään lähes yhtä usein kuin valmentajaa. Glasnerin kohdalla pelitavan ja pelaajamateriaalin välillä näyttää ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olevan varsin luonteva yhteys. Se ei vielä tarkoita paluuta eurokentille, mutta jos Forest löytää viimein pysyvän tavan pelata, uuden putoamistaistelun välttämisen pitäisi olla vasta lähtötaso.

1️⃣4️⃣ Crystal Palace – kuinka paljon Glasnerin menestys kantaa ilman Glasneria?

Crystal Palacen viime kauden 15:s sija ja Konferenssiliigan mestaruus näyttävät lähes kahden eri joukkueen saavutuksilta. Todellisuudessa ristiriita kertoo hyvin siitä, millainen Oliver Glasnerin Palace oli. Parhaimmillaan se pystyi tekemään erittäin hyvienkin vastustajien elämästä vaikeaa, mutta aivan toisenlaisissa otteluissa sama joukkue saattoi näyttää yllättävän aseettomalta. Nyt menestyskauden jälkeen vaihtui vielä valmentaja, kun Pierre Sage tuli Lensistä Glasnerin tilalle.

Sagen tehtävä ei ole rakentaa kaikkea uudelleen. Palace on edelleen kolmen topparin joukkue, jolla on erinomaiset ominaisuudet nopeaan hyökkäämiseen. Kiinnostavampi kysymys on, pystyykö uusi valmentaja säilyttämään sen, missä Palace jo oli hyvä, ja samalla korjaamaan juuri ne ongelmat, jotka pitivät joukkueen liigassa alemmassa keskikastissa. Kesän perusteella muutos ei tapahdu hetkessä. Viimeisessä harjoitusottelussa Freiburgia vastaan Palacen uusi rakenne oli niin keskeneräinen, että Sage ilmoitti palaavansa alkukaudeksi lähemmäs viime kaudelta tuttua mallia ja tuovansa omia ideoitaan mukaan asteittain.

15:s sija aliarvioi Palacen viime kauden tasoa

Palacea ei kannata arvioida uuden kauden alla pelkän sarjasijoituksen perusteella. Joukkue teki Valioliigassa 41 maalia, vaikka sen maaliodottama oli 54. Ero oli koko sarjan suurin. Päästettyjä maaleja tuli puolestaan 51, mikä oli lähes täsmälleen päästetyn odotuksen verran. Palacen maaliero oli siis -10, vaikka xG-ero oli plussalla.

Kyse ei silti ollut pelkästä huonosta tuurista. Palace loi enemmän suuria maalipaikkoja kuin vastustajansa, mutta vain 31 prosenttia sen laukauksista osui maalia kohti ja maaleiksi muuttui 9,3 prosenttia laukauksista. Molemmat lukemat kuuluivat sarjan heikoimpiin.

Glasnerin Palace oli parhaimmillaan silloin, kun ottelu avautui. Adam Wharton pystyi käynnistämään hyökkäyksiä nopeasti, Ismaïla Sarr uhkasi jatkuvasti puolustuslinjan takana ja Daniel Muñoz liittyi oikealta aggressiivisesti hyökkäyksiin. Jean-Philippe Mateta puolestaan sitoi toppareita ja teki ympärilleen tilaa.

Vaikeampaa oli silloin, kun vastustaja luovutti pallon suosiolla Palacelle. Heikompia joukkueita vastaan Selhurst Parkilla Palace piti keskimäärin 54,7 prosenttia palloa ja voitti kymmenen ottelun yhteenlasketun xG:n 15–11, mutta saavutti silti vain yhden voiton ja seitsemän tasapeliä. Vieraissa saman tasoisia vastustajia vastaan tulokset olivat huomattavasti parempia.

Tässä oli viime kauden suurin paradoksi. Palace pystyi kyllä hallitsemaan kenttää, mutta ei muuttamaan hallintaa riittävän laadukkaiksi maalipaikoiksi. Mitä pidemmälle ottelu eteni ilman johtomaalia, sitä helpommaksi puolustaminen vastustajalle muuttui.

Sage yrittää korjata juuri oikeaa ongelmaa

Sagen valinta käy siksi järkeen. Hänen Lensinsä pelasi samasta 3-4-2-1-perheestä kuin Glasnerin Palace, joten kyse ei ole täydellisestä remontista. Sen sijaan Sage haluaa hyökkäysten etenevän aikaisemmin ja rohkeammin: enemmän juoksuja puolustuslinjan taakse, enemmän leveyttä ja nopeampi reaktio pallonmenetyksiin. Lens oli viime kaudella Ligue 1:n paras transition-joukkue useilla eri mittareilla.

Palacen materiaalille tämä sopii hyvin. Wharton osaa löytää ensimmäisen etenemissyötön, Sarrilla on nopeutta, ja Muñoz on vaarallisimmillaan juuri silloin, kun hän saa saapua hyökkäykseen vauhdilla eikä vastaanottaa palloa paikallaan sivurajalla.

Alkukaudella kannattaa silti odottaa enemmän jatkumoa kuin vallankumousta. Freiburgia vastaan Palace pystyi ajoittain pelaamaan prässin ohi, mutta hyökkäykset hidastuivat ja pallonmenetyksistä syntyi liikaa tilaa vastustajalle. Sage reagoi tähän nopeasti ja päätti palata toistaiseksi lähemmäs Glasnerin tuttua rakennetta.

Lacroix jätti puolustukseen vaikean aukon

Kesän suurin menetys on Maxence Lacroix. Hänen nopeutensa antoi Palacelle mahdollisuuden puolustaa rohkeasti korkeammalla ja jättää topparit tarvittaessa suuriinkin tiloihin. Hänen lähtönsä vaikuttaa siksi koko puolustuslinjan toimintaan.

Chris Richards on edelleen tärkeä runkopelaaja, ja Jaydee Canvot, Chadi Riad sekä Takehiro Tomiyasu tarjoavat vaihtoehtoja. Lisäksi Óscar Mingueza pystyy pelaamaan sekä topparina että wing-backina. Hän tuo oikealle enemmän pallollista kontrollia kuin Muñoz, mutta ei samanlaista jatkuvaa juoksu- ja boksiuhkaa.

Muñozin säilyminen olisi siksi Palacelle erittäin tärkeää. Hän ei ole vain laitapuolustaja, vaan yksi joukkueen tärkeimmistä hyökkäyspelaajista.

Hyökkäyksen katto on edelleen vanhojen avainpelaajien varassa

Brennan Johnsonin tilalle tullut Dwight McNeil on kiinnostava lisä. Hänen vasen jalkansa tuo keskityksiä, laukauksia boksin ulkopuolelta ja mahdollisesti lisää laatua erikoistilanteisiin. Se on juuri sellaista vaihtelua, jota Palacen hyökkäys viime kaudella kaipasi.

Suurin hyökkäyspotentiaali on silti edelleen Whartonin ja Sarrin varassa. Wharton on joukkueen tärkein pallollinen pelaaja, ja Sarr antaa jatkuvan uhan puolustuslinjan taakse. Kun jompikumpi puuttuu, Palacen hyökkäys muuttuu huomattavasti helpommin puolustettavaksi.

Kärjessä tilanne on avoimempi. Mateta sopii edelleen hyvin rakenteeseen, Strand Larsen haastaa häntä, ja Sage on kokeillut myös liikkuvampia vaihtoehtoja. Olennaisempaa kuin yksittäisen kärjen nimi on kuitenkin se, saako Palace hänelle viime kautta paremmin palvelua.

Eurooppa ratkaisee jälleen paljon

Viime kauden kuormitus näkyi etenkin otteluiden sisällä. Europelien jälkeen Palacen intensiteetti laski usein toisilla jaksoilla, ja kapea penkki teki rotaatiosta vaikeaa. Tällä kertaa vaihtoehtoja on enemmän: Mingueza ja Tomiyasu lisäävät puolustuksen leveyttä, Cheick Doucouré on palaamassa kunnolla mukaan ja Daichi Kamadan jatko säilyttää keskikentän laatua.

Silti Eurooppa-liiga tekee kaudesta vaativan. Sagen on löydettävä tapa kierrättää joukkuetta ilman, että Whartonin puuttuessa hyökkäyksen ensimmäinen syöttö katoaa tai Sarrin levätessä joukkue menettää kaiken nopeuden.

Palace on uuden kauden alla vaikeasti hinnoiteltava joukkue. Liigatulokset, eurocup-menestys ja taustaluvut vetävät arviota eri suuntiin.

Jos Sage pystyy parantamaan Palacen pelaamista silloin, kun vastustaja antaa sille pallon, joukkueella on kaikki edellytykset nousta selvästi viime kauden liigatulosten yläpuolelle. Juuri siinä kulkee tämän kauden tärkein raja.

1️⃣5️⃣ Fulham – nuorempi joukkue tarjoaa enemmän potentiaalia mutta myös enemmän riskiä

Moni Valioliiga-seura on tänä kesänä hakenut valmentajanvaihdoksellaan ennen kaikkea jatkuvuutta ja pyrkinyt löytämään edeltäjänsä pelilliseen ajatteluun luontevasti sopivan seuraajan. Fulham on valinnut toisen tien. Álvaro Arbeloan palkkaaminen ei ole yritys jatkaa Marco Silvan työtä pienin muutoksin, vaan Craven Cottagella on alkamassa selvästi suurempi pelillinen remontti.

Silvan Fulham pystyi parhaimmillaan pelaamaan rohkeaa, aggressiivista ja nopeaa jalkapalloa, mutta nuo jaksot jäivät liian usein välähdyksiksi. Arbeloan tehtävänä on tehdä niistä lähtökohta eikä poikkeus. Samalla hänen pitäisi onnistua siinä nuoremmalla ja kokemattomammalla hyökkäyksellä, josta ovat poistuneet viime kauden kaksi parasta maalintekijää.

Pelillisesti Fulhamilla on hyvät mahdollisuudet mennä eteenpäin, mutta tuloksellisesti muutos sisältää huomattavan riskin.

Pallonhallinta peitti viime kaudella todelliset ongelmat

Fulham ei ollut viime kaudella huono joukkue, mutta se oli poikkeuksellisen vaikeasti ennakoitava. Parhaimmillaan joukkue pystyi nostamaan intensiteettiä, prässäämään aggressiivisesti ja liikuttamaan palloa nopeasti, mutta nuo jaksot eivät muodostuneet pysyväksi identiteetiksi. Fulham oli koko Valioliigan heikoin joukkue hyökkäyspään pallonriistoissa. Joukkue pystyi voittamaan Chelsean, Tottenhamin ja Aston Villan kaltaisia vastustajia, mutta sama intensiteetti ei säilynyt ottelusta tai edes pelin sisällä jaksosta toiseen.

Fulham teki 47 maalia 48 maalin odottamasta, joten viimeistely ei ollut varsinainen ongelma. Paljastavampaa on, että avoimen pelin maaliodottama jäi vain hieman yli 30 maaliin ja yli neljännes koko maaliodottamasta syntyi erikoistilanteista.

Taustalla oli tunnistettava ketjureaktio. Fulham saattoi onnistua ohittamaan vastustajan ensimmäisen prässilinjan, mutta sen sijaan että joukkue olisi käyttänyt syntyneen edun, eteneminen hidastui. Keskikentältä pallo pelattiin takaisin tai sivulle, laitapuolustaja sai sen paikoillaan ja vastustaja ehti järjestäytyä uudelleen. Lopulta hyökkäys päätyi usein keskitykseen tilanteessa, jossa boksissa odotti vain yksi hyökkääjä. Fulham pääsi kauden aikana vaaralliseen maalipaikkaan vain 62 kertaa, mikä oli Wolvesin ja Burnleyn jälkeen sarjan kolmanneksi alhaisin lukema.

Joukkue oli usein vaarallisempi vahvoja vastustajia vastaan kuin otteluissa, joissa sen odotettiin hallitsevan peliä. Avoimessa ottelussa Fulham pääsi hyökkäämään tilaan ja sen teknisten pelaajien vahvuudet pääsivät esiin. Fyysistä ja matalaa puolustusta vastaan peli muuttui helpommin hitaaksi keskityspaineeksi.

Puolustuspäässä Fulham päästi 54:n maaliodottamasta 51 maalia. Mökkiläiset päästi sarjan kahdeksanneksi vähiten maalipaikkoja, mutta peräti 96 huippupaikkaa, mikä oli sarjan kolmanneksi suurin lukema. Fulham ei siis antanut jatkuvasti valtavaa määrää tilanteita, mutta rakenteen rikkoutuessa vastustaja pääsi liian usein todella hyvään paikkaan. Avausvirheet, tilat laitapuolustajien selustoissa sekä keskitystilanteiden epäselvä vastuunjako olivat toistuvia ongelmia. Bernd Leno myös peitti niitä vahvalla torjuntapelaamisellaan.

Arbeloa yrittää korjata ongelman juurisyytä

Arbeloan ajatuksessa olennaista ei ole pelkkä korkeampi prässi. Fulhamin pitäisi pelata nopeammin eteenpäin, käyttää laitapuolustajia aggressiivisesti ja saada enemmän liikettä keskushyökkääjän ympärille.

Gonzalo García on tämän muutoksen tärkein hankinta. Hän ei ole vain Raúl Jiménezin nuorempi korvaaja. García pystyy tulemaan vastaan seinäpelaajaksi, mutta tarjoaa samalla selvästi enemmän liikettä kanaviin ja puolustuslinjan taakse. Vielä kiinnostavampi ominaisuus on hänen palloton työnsä: Real Madridissa García paineisti pallollista vastustajaa hyökkäyskolmanneksella per 90 min useammin kuin kukaan muu vähintään 500 minuuttia pelannut joukkuekaveri. Hän sopii siten hyvin kärkipelaajaksi Arbeloan prässäävään tyyliin.

Samalla Garcían liike voi avata Ryan Sessegnonin kaltaiselle pelaajalle tilaa tehdä juoksu takatolpalle tai sisäkaistalle. Viime kaudella Fulhamin keskityksissä oli liian usein yksi kohde. Arbeloan versiossa ajatuksena on saada hyökkääjän lisäksi myös laitapelaajat ja keskikenttä boksiin.

César Palacios sopii samaan suunnitelmaan. Hän ei ole vielä valmis Valioliigan tähtipelaaja, vaan 21-vuotias keskikenttäpelaaja vähäisellä kokemuksella miesten peleistä. Kiinnostavaa on kuitenkin hänen profiilinsa: Palacios kääntyy mielellään eteenpäin, kuljettaa kohti maalia ja tekee myöhäisiä juoksuja rangaistusalueelle. Hän teki viime kaudella Real Madrid Castillalle 15 maalia 32 ottelussa.

Potentiaalia tuli lisää, varmuutta vähemmän

Kesän suuri ongelma on, että uudistuminen tapahtuu samalla kun Fulham menetti Harry Wilsonin ja Jiménezin yhteensä 19 liigamaalia. Wilsonin lähtö on erityisen vaikea korvata, koska kymmenen maalin lisäksi katosivat kaukolaukausuhka ja suuri osa erikoistilanteiden laadusta. Hänen 10 maaliaan syntyivät vain 5,8:n maaliodottamasta, joten samanlaisen henkilökohtaisen ylisuorittamisen varaan ei olisi muutenkaan ollut turvallista rakentaa uutta kautta.

Fulham on vaihtanut valmista Valioliiga-tuotantoa korkeampaan potentiaaliin. Muutos on huomattava, sillä Silvan Fulham oli viime kaudella Valioliigan vanhin joukkue. Nyt García on 22-vuotias ja Palacios 21-vuotias, ja myös Josh Kingin kaltaisilta nuorilta voidaan odottaa suurempaa vastuuta. Hyökkäyksessä on viime kautta enemmän kehitysvaraa, mutta samalla huomattavasti vähemmän varmuutta.

Jos Arbeloa saa pallon liikkumaan nopeammin ensimmäisen prässilinjan ohittamisen jälkeen, Garcían liikkeen yhdistettyä Sessegnonin, Smith Rowen, Kingin ja Palaciosin boksijuoksuihin sekä viime kauden satunnaisen korkean prässin muutettua johdonmukaiseksi aseeksi, Fulham voi olla selvästi viime kautta dynaamisempi joukkue.

Mutta juuri nyt tämä on vielä mahdollisuus, ei saavutettu taso.

Fulham voi siis kehittyä pelillisesti selvästi ja silti ottaa tuloksissa askeleen taaksepäin. Arbeloan ensimmäisen kauden onnistuminen ratkeaa siihen, ehtiikö uusi identiteetti kypsyä ennen kuin kokemattomuuden hinta alkaa näkyä sarjataulukossa.

1️⃣6️⃣ Everton – selviytymisestä pitäisi siirtyä seuraavaan vaiheeseen

David Moyes teki Evertonista jälleen vaikeasti voitettavan joukkueen. Nyt hänen pitäisi tehdä siitä myös joukkue, joka pystyy voittamaan otteluita silloin, kun vastustaja ei tarjoa siihen valmista käsikirjoitusta.

Moyesin toinen täysi kausi päättyi 13. sijaan, mutta hetken aikaa haaveiltiin jopa Mestarien liigasta. Lopulta eurohaaveet sulivat loppukauden aikana, ja samaan aikaan näkyviin tulivat ne rajat, joita pelkällä puolustusvarmuudella ja suoraviivaisuudella on vaikea ylittää. Everton oli parhaimmillaan saadessaan reagoida vastustajaan. Seuraava askel vaatii, että myös vastustajan täytyy alkaa reagoida Evertoniin.

Tulokset olivat puolustusta paremmat

Viime kauden Everton oli hyvin tunnistettava Moyes-joukkue. Se puolusti ensisijaisesti kompaktista keskiblokista, iski palloon valituissa tilanteissa ja pyrki riiston jälkeen nopeasti eteenpäin. Pallonhallintaa kertyi vain 43,3 prosenttia, eikä vähäinen pallollinen kontrolli ollut itsessään ongelma.

Vieraspeleissä Evertonin pallonhallinta oli koko sarjan pienin, vain 40,8 prosenttia. Siitä huolimatta (tai juuri sen takia) Everton nappasi Arsenalin ja Manchester Cityn jälkeen sarjan kolmanneksi eniten vierasvoittoja.

Puolustuspäässä Everton ylisuoritti selvästi suhteessa vastustajille sallimiensa maalipaikkojen laatuun. Everton päästi 50 maalia 57:n maalin odottamasta. Ainoastaan Burnley päästi vastustajansa laukomaan boksista Evertonia useammin, mutta Jordan Pickfordin huippuotteet pitivät maalimäärän maltillisena. Apua tuli myös James Tarkowskilta, joka blokkasi kauden aikana peräti 52 laukausta. Kyseessä oli koko sarjan suurin lukema.

Hyökkäyspäässä Everton teki vain 47 maalia, mikä oli sarjan viidenneksi pienin lukema. Maalimäärä korreloi hyvin tuotetun maaliodotuksen kanssa, joten heikko viimeistely ei selitä vaatimatonta maalimäärää. Maaleista peräti 15 syntyi erikoistilanteista. Se ei sinänsä ole yllätys, sillä James Garner pystyy tarjoamaan laadukasta palloa ja boksissa toimituksia odotti Valioliigan mittakaavassakin poikkeuksellisen vahva pääpeliryhmä.

Avoimesta pelistä sen sijaan syntyi sarjan viidenneksi vähiten maaliodotusta.

Ongelma korostui silloin, kun Everton joutui itse tekemään peliä. Jake O’Brienin käyttö oikeana laitapuolustajana toi puolustusturvaa, mutta jätti hyökkäyksen epäsymmetriseksi. Oikea laitahyökkääjä saattoi saada pallon ilman laitapuolustajan nousua tai läheistä sisäkaistan tukea ja joutua käytännössä hyökkäämään kahta puolustajaa vastaan. Vastustajan vetäytyessä Everton kierrätti palloa helposti sivuttain, mutta blokki ei liikkunut. Parhaat hyökkäykset syntyivät aivan toisin: riistosta nopeasti eteen, Iliman Ndiaye tai Kiernan Dewsbury-Hall kuljetukseen ja hyökkääjä kohti selustaa.

Keskikenttä muuttuu, oikea laita ei vielä

Kesän tärkeimmät muutokset ovatkin keskikentällä. Idrissa Gueye on lähtenyt, ja Everton on hankkinut Hayden Hackneyn sekä Christian Nørgaardin. Hackney on pre-seasonilla tuonut pallolliseen rakenteluun rauhallisuutta, jota Everton viime kaudella kaipasi. Nørgaard puolestaan tarjoaa kokemusta ja puolustuksellista järjestystä, jos hän pääsee pelikuntoon.

Tämä voi auttaa Evertonia siirtymään pois kaikkein suoraviivaisimmasta pelaamisesta. Samalla alkukauteen liittyy epävarmuutta: James Garner on vasta palaamassa harjoituksiin nivusleikkauksen jäljiltä, Nørgaardin valmistautuminen on jäänyt vajaaksi ja Branthwaiten minuutteja on hallittu tarkasti viime kauden loukkaantumisongelmien jälkeen. Branthwaite pelasi viime kaudella vain kymmenen liigaottelua, mutta hänen merkityksensä ulottuu yksittäisiä puolustustilanteita pidemmälle. Nopeampi toppari mahdollistaa korkeamman puolustuslinjan, mikä puolestaan pitää keskikentän ja hyökkäyksen lähempänä toisiaan.

Oikean laitapuolustajan ongelmaa kesä ei ainakaan vielä ole ratkaissut. Seamus Coleman on lähtenyt, Nathan Pattersonin asema on epävarma ja O’Brien on viime kauden tapaan puolustava kompromissi. Monipuolinen Merlin Röhl on pelannut paikalla onnistuneesti pre-seasonilla, mutta Everton etsii edelleen varsinaista vahvistusta. Se ei ole pieni yksityiskohta: luonnollinen hyökkäävä oikea laitapuolustaja voisi muuttaa koko joukkueen pallollista tasapainoa.

Hyökkäyksen toinen iso kysymys löytyy keskeltä. Thierno Barry on tehnyt harjoituskaudella kolme maalia ja näyttää nousseen Beton edelle, mutta kumpikaan ei vielä ole osoittanut pystyvänsä tuottamaan tasaisesti Valioliigassa.

Nyt Moyesin pitää uskaltaa käyttää materiaaliaan

Evertonin viime kauden hiipumisessa oli myös itse aiheutettu elementti. Joukkue käytti koko Valioliigan vähiten pelaajia ja teki vähiten vaihtoja. Kapea luottorinki väsyi, ja loppukaudella menetettiin useita pisteitä myöhäisiin maaleihin. Kesän hankinnat sekä Tyrique Georgen, Tyler Diblingin ja Harrison Armstrongin kaltaiset nuoret antavat Moyesille nyt enemmän vaihtoehtoja. Kysymys kuuluu, käyttääkö hän niitä.

Evertonin ei tarvitse hylätä viime kauden identiteettiään. Kompakti puolustus, erikoistilanneuhka ja kyky tehdä otteluista epämukavia ovat edelleen arvokkaita ominaisuuksia. Mutta jos tavoitteena on aidosti päästä lähemmäs europaikkoja, pelkkä reagointi ei enää riitä.

Kesän hankinnat antavat mahdollisuuden rakentaa pallollisesti parempi Everton. Oikean laitapuolustajan puute, Branthwaiten pelikunto ja hyökkääjien epävarma maalituotanto pitävät kuitenkin katon toistaiseksi melko matalalla. Moyes osaa tehdä Evertonista joukkueen, jota vastaan on vaikea pelata. Hänen viimeisen sopimusvuotensa suurempi testi on tehdä siitä joukkue, joka osaa myös sanella, miten ottelu pelataan.

1️⃣7️⃣ Ipswich – tällä kertaa nousijaa ei ole rakennettu tulevaisuutta vaan Valioliigaa varten

Ipswich palaa Valioliigaan vain vuosi putoamisensa jälkeen, mutta tällä kertaa seura lähtee sarjaan hyvin erilaisista lähtökohdista. Gary O’Neilin Ipswichiä ei ole rakennettu samalla ajatuksella kuin Kieran McKennan edellistä nousujoukkuetta. Kesän toiminta näyttää pikemminkin vastaukselta siihen, mitä seura oppi edellisestä Valioliiga-kaudestaan.

Silloin Ipswich luotti nuoruuteen, potentiaaliin ja siihen, että McKennan erinomainen kollektiivi pystyisi kuromaan materiaalieroa umpeen. Tällä kertaa joukkueeseen on hankittu kokoa, fyysisyyttä, nopeutta ja Valioliiga-kokemusta. Yksilötasolla Ipswich näyttää paremmin sarjaan rakennetulta kuin kaksi vuotta sitten. Samalla se on menettänyt tärkeimmän kilpailuetunsa: McKennan ja vuosien aikana syntyneen yhteisen pelin.

Siinä on Ipswichin kauden suuri ristiriita. Joukkue on paperilla valmiimpi Valioliigaan, mutta joukkueena se on keskeneräisempi.

Nousun takana oli puolustus, ei hyökkäyksen loisto

Ipswich sijoittui Championshipissa toiseksi 84 pisteellä. Se teki 80 maalia ja päästi 47, ja molemmat lukemat vastasivat hyvin tarkasti myös xG-lukemia. Portman Roadilla joukkue hävisi vain kerran. Lukemat kertovat vahvasta nousijasta, mutta viime kauden Ipswich oli erilainen kuin McKennan aikaisemmat menestysjoukkueet.

Suurin kehitys tapahtui puolustamisessa. Dara O’Shean johtama linja vakautui kauden edetessä ja Ipswich pystyi voittamaan myös otteluita, joissa hyökkäyspeli jäi vaisuksi. Joukkue hallitsi otteluita aiempaa useammin puolustusvarmuudella ja pallon pitämisellä sen sijaan, että se olisi jatkuvasti vyörynyt vastustajan yli.

Hyökkäyksessä yksilölaatua oli enemmän kuin yhteispeli antoi ymmärtää. Jack Clarke teki 16 maalia, Jaden Philogene pystyi rikkomaan puolustajia kuljettamalla ja Marcelino Núñez toi luovuutta keskustaan, mutta pelaajien väliset yhteydet eivät olleet yhtä automaattisia kuin McKennan aikaisemmissa Ipswich-joukkueissa. Suuri rotaatio söi osaltaan näitä suhteita, eikä vahva materiaali näyttänyt joka viikko osiensa summaa paremmalta.

Yksi hyökkäystapa toimi kuitenkin poikkeuksellisen hyvin. Ipswich sai viime kaudella laukauksen aikaan 22,2 prosentista hyökkäysalueella voittamistaan palloista, kun Championshipin keskiarvo oli vain 10,4 prosenttia. Käytännössä Ipswich oli siis yli kaksi kertaa sarjan keskivertojoukkuetta tehokkaampi muuttamaan korkean pallonriiston laukaukseksi.

Tämä on Valioliigaa ajatellen paljon kiinnostavampi havainto kuin se, kuinka hyvin Ipswich pystyy hallitsemaan palloa. Gary O’Neilin joukkue joutuu useammin puolustamaan, mutta juuri silloin onnistunut prässi tai vastustajan virhe voi avata lyhyemmän reitin maalille.

Kesän hankinnoissa näkyy edellisen putoamisen opetus

Ipswichin kesän rekrytoinnissa näkyy poikkeuksellisen selkeä ajatus. Issa Diop tuo kokoa ja Valioliiga-kokemusta O’Shean rinnalle. Saša Lukić ja Florentino Luís muuttavat keskikentän fyysistä profiilia ja antavat Gary O’Neilille enemmän pallonriistovoimaa sekä suojaa puolustuslinjan eteen. Kjell Scherpen on noussut todennäköisimmäksi ykkösmaalivahdiksi. Ipswich on käytännössä rakentanut ensin uuden puolustavan selkärangan ja vasta sen ympärille hyökkäystä.

Se sopii O’Neilille. Hänen joukkueensa ei tarvitse puolustaa 90 minuuttia syvällä, mutta ensimmäisen vastaprässin epäonnistuessa se pystyy putoamaan kompaktiin blokkiin, sulkemaan keskustan ja pakottamaan vastustajan laidoille. Pallon kanssa rakenne voi muuttua huomattavasti hyökkäävämmäksi, jolloin Leif Davisin nousut tuottavat leveyden ja hyökkääjät pääsevät lähemmäksi toisiaan.

Hyökkäyspään hankinnat kertovat toisesta tavoitteesta: Ipswich haluaa edetä nopeammin. Abdul Fatawu tuo oikealle juoksuvoimaa, Daizen Maeda uhkaa puolustuslinjan selustaa ja ennätyshankinta Emersonn on hyökkääjä, joka haluaa päästä juoksemaan kohti maalia.

Parempi materiaali ei vielä tarkoita parempaa joukkuetta

Ipswichin kesässä on silti ilmeinen riski. Kun samalla vaihtuvat valmentaja, suuri määrä pelaajia ja osa pelillisestä identiteetistä, paperilla parantuneen materiaalin pitää opetella toimimaan yhdessä Valioliigan vauhdissa.

Pre-season on antanut tästä kaksijakoisen kuvan. Puolustuksen Diop–O’Shea–Scherpen-akselia on jo rakennettu yhdessä ja sen lähtötilanne näyttää hyökkäystä vakaammalta. Edessä kilpailu on paljon avoimempaa. Fatawu vaikuttaa vahvalta avauspelaajalta ja Emersonn ykköskärjeltä, mutta vasemmalla Maeda ja Clarke kilpailevat minuuteista, Philogene on loukkaantunut ja Sindre Walle Egeliä on kokeiltu uudessa kymppiroolissa.

McKennan Ipswichissä pelaajat tunsivat toisensa ja valmentajan vaatimukset vuosien ajalta. Nyt O’Neililla on enemmän Valioliiga-tason ominaisuuksia käytettävissään, mutta huomattavasti vähemmän yhteistä historiaa.

Ipswich yrittää tällä kertaa pärjätä eri tavalla

Ipswichin edellinen nousujoukkue oli poikkeuksellinen kollektiivi, mutta Valioliigassa sen oli usein pelattava lähellä omaa maksimiaan pysyäkseen kilpailukykyisenä. Uusi Ipswich näyttää rakennetulta kestämään paremmin myös sellaisia otteluita, joissa oma peli ei kulje. Keskikenttä on fyysisempi, toppariosasto vahvempi ja hyökkäyksessä on enemmän nopeutta tilaan.

O’Neilin ei myöskään tarvitse ratkaista viime kauden vaikeuksia matalaa blokkia vastaan samalla tavalla kuin McKennan. Valioliigassa Ipswich joutuu huomattavasti useammin itse puolustamaan ilman palloa. Vastustajat tarjoavat sille juuri sitä tilaa, jota Championshipissa oli välillä vaikea löytää.

Siksi Ipswich voi paradoksaalisesti olla paremmin rakennettu Valioliigan otteluihin kuin Championshipin suosikkina pelaamiseen.

Se ei vielä tee siitä hyvää Valioliiga-joukkuetta. Yli sadan miljoonan punnan remontti on tuonut enemmän laatua, mutta samalla McKennan lähtö vei pois tekijän, joka sitoi edelliset Ipswich-joukkueet yhteen.

1️⃣8️⃣ Sunderland – nyt mitataan, kuinka paljon jatkuvuus todella merkitsee

Sunderland teki viime kaudella jotain, mihin harva nousijajoukkue pystyy: se rakensi käytännössä kokonaan uuden Valioliiga-joukkueen yhden kesän aikana ja oli heti valmis voittamaan. Seitsemäs sija ja Eurooppa-liigapaikka olivat hurja saavutus ryhmältä, johon oli ennen kauden alkua hankittu 14 uutta pelaajaa.

Tänä kesänä Sunderland on tehnyt lähes päinvastoin. Régis Le Bris saa aloittaa uuden kauden käytännössä samalla joukkueella, jolla edellinen päättyi. Thomas Meunier on ainoa merkittävä lisäys, kun taas kapteeni Granit Xhaka saatiin pidettyä seurassa Chelsean kiinnostuksesta huolimatta. Jatkuvuus on Sunderlandin suurimpia etuja, mutta siinä piilee samalla koko kauden ristiriita: samaan aikaan kun joukkue muuttuu vähemmän kuin lähes kukaan kilpailijoista, sen pitäisi selvitä ensimmäistä kertaa myös Eurooppa-liigan kuormasta.

Seitsemäs sija ei ollut sattuma, mutta se mairittelee

Sunderlandin viime kauden tuloksia on vaikea selittää yhdellä luvulla. Joukkue keräsi 54 pistettä, vaikka sen xG-ero oli peräti 16 maalia pakkasella. Pelkkä xG-ero antaa Sunderlandista kuitenkin liian heikon kuvan.

Kauden 38 ottelusta 23 joukkueiden välinen xG-ero jäi alle yhden maalin. Näissä peleissä Sunderlandin yhteinen xG-ero oli käytännössä tasan, mutta pisteitä kertyi peräti 44. Koko kauden heikko xG-ero syntyi siis suurelta osin 15 ottelusta, joissa Sunderland jäi selvemmin vastustajansa alle.

Tämä kertoo viime kauden joukkueesta enemmän kuin sarjataulukko tai kokonais-xG yksinään. Sunderland oli erinomainen tekemään otteluista tasaisia, mutta silloin kun peli karkasi sen kontrollista, se saattoi karata kunnolla. Vielä poikkeuksellisempaa oli se, mitä tapahtui tasaisissa peleissä. Sunderland voitti kymmenen neljästätoista yhden maalin ottelustaan, vaikka niiden yhteenlaskettu xG-ero oli -4,20.

Se ei ollut pelkkää sattumaa. Sunderland oli fyysisesti vahva, sitoutunut puolustamaan omaa rangaistusaluettaan ja poikkeuksellisen vaikea murtaa silloin, kun ottelu pysyi sen haluamassa rytmissä. Dan Ballard, Omar Alderete ja Nordi Mukiele muodostivat puolustuksen ytimen, jonka edessä joukkue jaksoi kärsivällisesti puolustaa pitkiäkin jaksoja. Ballardin aggressiivisuus ja pääpelivoima olivat tässä erityisen tärkeitä.

Tilastot tukevat havaintoa kiinnostavalla tavalla. Sunderland salli 540 laukausta ja peräti 1068 vastustajan boksikosketusta, mutta vastustajien xG laukausta kohden jäi vain 0,101, sarjan toiseksi matalimmaksi. Vastustajat pääsivät siis usein Sunderlandin alueelle, mutta eivät yhtä usein puhtaisiin maalipaikkoihin. Robin Roefs täydensi puolustuksen työn torjumalla vahvan kauden, ja Sunderland päästi lopulta 6,5 maalia vähemmän kuin xGA osoitti.

Stadium of Light oli paljon enemmän kuin hyvä kotietu

Sunderlandin viime kauden kestävin vahvuus saattoi löytyä kotikentältä. Se keräsi Stadium of Lightilla 33 pistettä ja pysyi ensimmäiset 12 kotiotteluaan ilman tappiota. Liverpoolista tuli vasta helmikuussa ensimmäinen vierasjoukkue, joka haki sieltä täydet pisteet.

Oleellista on, ettei ero näkynyt vain tuloksissa. Kotona Sunderlandin laukaukset olivat lähes tasan vastustajien kanssa 229–225 ja xG-erokin vain -2. Vieraissa laukaukset hävittiin 167–315 ja xG peräti 17–31.

Stadium of Light siis muutti otteluiden rakennetta. Kotona Sunderland pystyi estämään vastustajaa ottamasta samanlaista otetta ja pakottamaan ottelut itselleen sopiviksi fyysisiksi kamppailuiksi. Vieraskentällä se joutui huomattavasti useammin puolustamaan pitkiä jaksoja. Silti vieraspisteitä kertyi 21, mikä näyttää huomattavasti kotisuorittamista alttiimmalta regressiolle.

Kotiedun merkitys vain kasvaa Euroopassa. Sunderland pelaa eurokentillä ensimmäistä kertaa 53 vuoteen, ja vähintään neljä Eurooppa-liigan koti-iltaa tuovat Stadium of Lightille täysin uudenlaisen merkityksen.

Viime kauden supervoima joutuu Euroopan testiin

Sunderlandin viime kauden vahvuudet olivat poikkeuksellisen riippuvaisia kollektiivista. Joukkue voitti kaksinkamppailuja ja kakkospalloja, puolusti rangaistusaluetta aggressiivisesti ja säilytti intensiteettinsä usein loppuun asti. Myöhäisistä maaleista tuli suorastaan tavaramerkki. Chemsdine Talbi ratkaisi Chelsean vieraissa lisäajalla, Brian Brobbey tasoitti Arsenalia vastaan lisäajalla ja iski Newcastle-derbyn voittomaalin 90. minuutilla.

Juuri tämän vuoksi Eurooppa-liiga on Sunderlandille kiinnostavampi kysymys kuin yksittäinen taktinen muutos. Torstain vierasottelua seuraavana sunnuntaina ei riitä, että Sunderlandilla on kentällä yksitoista Valioliiga-tasoista pelaajaa. Heidän pitäisi pystyä tuottamaan sama fyysinen intensiteetti, joka teki joukkueesta viime kaudella niin epämiellyttävän vastustajan.

Tässä kohtaa kesän hiljaisuus muuttuu vahvuudesta riskiksi. Sunderlandin paras kokoonpano on edelleen kilpailukykyinen, mutta materiaali ei ole juuri leventynyt. Meunier tuo tärkeää kokemusta ja vaihtoehdon laidalle, mutta esimerkiksi Eliezer Mayenda, Lutsharel Geertruida ja Arthur Masuaku ovat poistuneet ryhmästä. Vasemman laitapuolustajan Dayann Methalien yli 25 miljoonan punnan siirto on puolestaan vaarassa kaatua lääkärintarkastukseen.

Sunderlandin vaikein vastustaja voi olla kalenteri

Viime kauden seitsemättä sijaa ei kannata käyttää Sunderlandin uuden kauden normaalitasona. Maalivahtipelin ylisuoritus ja kymmenen voittoa yhden maalin otteluista vetävät tuloksia todennäköisesti alaspäin, vaikka joukkue pelaisi aivan yhtä hyvin.

Toisaalta Sunderlandilla on jotain, mitä monella kesällä enemmän muuttuneella kilpailijalla ei ole. Le Bris tuntee ryhmänsä, pelaajat tuntevat toisensa ja viime kauden puolustusmekanismit ovat jo valmiina. Joukkueen ei tarvitse käyttää syksyä identiteettinsä rakentamiseen.

Jos Sunderland saa parhaat pelaajansa kentälle riittävän usein, Stadium of Light säilyy vaikeana vieraspaikkana ja joukkue pysyy todennäköisesti turvallisesti keskikastissa. Jos Eurooppa alkaa viedä juuri sitä intensiteettiä ja yhtenäisyyttä, jolla pienet marginaalit viime kaudella voitettiin, seitsemännestä sijasta voi tulla nopeasti kaukainen muisto.

Viime kesänä Sunderland osoitti, kuinka nopeasti uuden joukkueen voi rakentaa. Tällä kaudella sen pitää todistaa jotain aivan muuta: kuinka pitkälle samalla joukkueella voi mennä.

🎯 VETOVIHJE: Sunderland putoaa, Pinnacle 4,46 (25%)

1️⃣9️⃣ Coventry – Frank Lampardin suurin haaste on tietää, milloin mestarijoukkuetta pitää muuttaa

Coventry palaa Valioliigaan 25 vuoden tauon jälkeen tilanteessa, jossa nousijajoukkueella on harvinaisen hyvä syy luottaa itseensä. Se ei noussut pudotuspelien kautta eikä sattuman avustamana, vaan voitti Championshipin 11 pisteen erolla. Se keräsi sarjan eniten voittoja ja vähiten tappioita. Teki eniten maaleja ja päästi vähiten. Kauden saldo oli 97–45.

Frank Lampard rakensi viime kaudella Coventrylle vahvan identiteetin ja luotti yleensä neljän puolustajan linjaan. Hän ei silti ollut naimisissa yhden pelitavan kanssa, vaan muutti joukkuetta tarvittaessa vastustajan mukaan. Kaikki ratkaisut eivät onnistuneet. Valioliigassa haaste kasvaa: Coventryn pitää sopeutua kovempiin vastustajiin menettämättä niitä ominaisuuksia, joilla se nousi sarjaan.

Aggressiivisuus oli Coventryn vahvuus ja heikkous

Coventryn 97 maalia tekee joukkueesta helpon mieltää hyökkäysvoimaiseksi mestariksi, mutta nousun kannalta yhtä olennainen luku on 45 päästettyä maalia. Carl Rushworth piti 17 nollapeliä ja kuului myös xG prevented -mittarilla sarjan parhaisiin maalivahteihin. Puolustustulos oli siis erinomainen, vaikka Rushworth myös peitti niitä hetkiä, jolloin Coventryn rakenne petti.

Lampardin joukkueen paras versio oli aggressiivinen. Laitapuolustajat Milan van Ewijk ja Jay Dasilva nousivat rohkeasti, hyökkäyslinja juoksi eteenpäin ja pallonmenetyksiin reagoitiin välittömästi. Coventry saattoi miehittää viimeistä linjaa jopa kuudella pelaajalla. Riskinä oli, että muun joukkueen ja alimman keskikenttäpelaajan väliin repesi valtava alue.

Ongelma kärjistyi keskitalvella. Kun ensimmäinen prässi ohitettiin ja laitapuolustajat olivat korkealla, Matt Grimes saattoi jäädä yksin toppareiden eteen. Vastustaja pääsi silloin yhdellä tai kahdella onnistuneella syötöllä hyökkäämään Coventryn puolustuslinjaa kohti vauhdilla. Ongelma ei siis ollut aggressiivisuus itsessään, vaan se, etteivät joukkueen eri linjat enää liikkuneet yhdessä.

Frank Onyekan saapuminen tammikuussa auttoi Coventryn takaisin raiteilleen. Hän toi Grimesin ympärille kaivattua peittävyyttä ja kaksinkamppailuvoimaa. Coventry pystyi jälleen prässäämään aggressiivisesti ilman, että yksi ohitettu prässilinja jätti koko keskustan auki.

Talven kriisi teki mestarista vahvemman

Coventryn kaudesta tekee Valioliigaa ajatellen lupaavan se, ettei mestaruus syntynyt yhden pitkän myötätuulen aikana. Syksyllä Coventry oli sarjan selvästi paras joukkue, mutta talvella vauhti hyytyi. Pieni pelaajarinki, loukkaantumiset ja korkean intensiteetin vaatima työmäärä alkoivat näkyä. Hyökkäysten terävyys katosi, keskikentän etäisyydet kasvoivat ja puolustusvirheet lisääntyivät. Coventry korjasi kurssinsa.

Tämä saattaa olla mestaruuskauden tärkeimpiä asioita tulevaa ajatellen. Joukkue oli hyvä myös reagoimaan otteluiden sisällä. Tappioasema ei muuttanut sitä varovaiseksi, vaan Coventry uskalsi nostaa riskitasoa, lisätä juoksuja ja jatkaa voiton hakemista.

Kotona tästä muodostui erityisen vahva yhdistelmä. Coventry voitti 23 kotiottelustaan 17 ja hävisi vain kaksi. CBS Arenalla Lampardin joukkue pystyi nostamaan pelaajia rohkeasti hyökkäykseen ja tekemään otteluista fyysisesti raskaita vastustajalle.

Kesällä on korjattu juuri niitä kohtia, joista olisi voinut tulla ongelmia

Coventry ei ole lähtenyt Valioliigaan pelkästään Championshipin mestaruuskokoonpanolla. Rushworthin pysyvä hankinta ratkaisi maalivahtikysymyksen, ja Aurele Amenda on noussut pre-seasonin aikana Bobby Thomasin rinnalle tämänhetkiseksi ykköstoppariksi.

Kiinnostavin remontti on kuitenkin keskikentällä. Caleb Yirenkyi tuo lisää juoksuvoimaa ja kaksisuuntaisuutta, ja Gustavo Hamer lisää kilpailua alueelle, jossa Coventry oli viime kaudella pahimmillaan haavoittuvainen. Viimeisessä Monaco-kenraalissa Lampard ei käyttänyt viime keväältä tuttua Grimes–Onyeka-kaksoispivotia. Grimes jäi yksin pohjalle ja Onyeka sekä Yirenkyi pelasivat hänen yläpuolellaan. Yirenkyi prässäsi aggressiivisesti, voitti kaksinkamppailuja ja syötti yhden maalin Coventryn voittaessa 2–0.

Muutos on kiinnostava juuri viime kauden ongelmien vuoksi. Kolmen keskikenttäpelaajan rakenne voi antaa Coventrylle mahdollisuuden säilyttää sille ominainen aggressiivisuus ilman, että Grimes joutuu puolustamaan valtavia alueita yksin. Hamer antaa Lampardille myöhemmin vielä lisää tapoja rakentaa kolmikko.

Hyökkäyspäässä kysymysmerkkejä riittää enemmän. Haji Wright teki 17 liigamaalia 18,3 xG:stä, mutta reisivamma uhkaa kauden alkua. Tällöin Ellis Simms on todennäköinen kärki. Pre-seasonilla vasemmalle on puolestaan noussut Burnleystä hankittu Loum Tchaouna, mikä mahdollistaa hänen ja oikean laidan tärkeän yhdistäjän Tatsuhiro Sakamoton käyttämisen samanaikaisesti.

Lampardin on löydettävä oikea tasapaino

Coventry ei tietenkään voi vain siirtää Championship-jalkapalloaan Valioliigaan. Paremmat vastustajat ohittavat ensimmäisen prässin useammin ja rankaisevat van Ewijkin nousujen jättämistä tiloista armottomammin. Lampard tarvitsee otteluita, joissa Coventry puolustaa matalammalta tai käyttää kolmea topparia.

Viime kaudelta löytyy kuitenkin muistutus siitä, ettei muutos itsessään tee Coventryn pelaamisesta turvallisempaa. Lampard kokeili ajoittain vastustajan muodon peilaamista, ja esimerkiksi Blackburnia vastaan muutos rikkoi Coventryn omia yhteyksiä enemmän kuin auttoi puolustamaan. Valioliigassa hänen pitää tunnistaa entistä tarkemmin, milloin vastustaja todella vaatii rakenteen muuttamista ja milloin Coventryn kannattaa luottaa omaan peliinsä.

Coventryn ei tarvitse olla Valioliigassa yhtä rohkea kuin Championshipissa. Sen pitää kuitenkin olla riittävän rohkea ollakseen edelleen Coventry.

Materiaali on vahvistunut juuri niillä alueilla, joilla mestaruusjoukkue oli haavoittuvimmillaan, Rushworth jäi maaliin ja joukkue tietää jo pystyvänsä selviytymään vaikeasta jaksosta menettämättä suuntaansa. Se antaa Coventrylle paremmat lähtökohdat kuin tavallisella nousijalla.

Säilymistaistelun ratkaiseva kysymys voikin lopulta olla yllättävän yksinkertainen: pystyykö Lampard mukauttamaan Coventryn Valioliigan vaatimuksiin muuttamatta sitä liikaa joukkueena?

2️⃣0️⃣ Hull – poikkeuksellisen heikko nousija

Hull lähti viime kauteen yhtenä Championshipin suurimmista putoajasuosikeista. Taustalukujen perusteella se myös pelasi kuten putoaja. Nyt Hull on Valioliigassa.

Tiikerien laukaisuerotus oli –175 ja xG-ero 60–80. Hull nousi Valioliigaan, vaikka sen xG-erotus -20 oli koko sarjan toiseksi huonoin. Nousua auttoivat ilmiömäinen maalivahtipelaaminen ja poikkeuksellisen viimeistelytehokkuus, mutta myös laadukas siirtymäpelaaminen sekä Jakirovicin onnistunut taktinen muutos juuri kauden tärkeimmillä viikoilla.

Hullin nousu oli tilastollinen poikkeus

Historiallisessa vertailussa luvut näyttävät vielä rajummilta. Michael Caleyn mallissa Hullin rangaistuspotkuista puhdistettu xG-ero oli –13,1. Yksikään Valioliigaan noussut joukkue ei ollut edellisten 12 kauden aikana noussut edes negatiivisella xG-erolla. Optan xPoints-malli puolestaan arvioi Hullin suoritukset vain noin 52 pisteen arvoisiksi, joilla se sijoittui xPoints-taulukossa sijalle 23. Nousu oli siis aidosti poikkeuksellinen ylisuoritus, ei vain hieman onnekas kuudes sija.

Puolustuksen ongelma ei ollut vain tilanteiden määrä, vaan se, kuinka helposti vastustajat pääsivät vaarallisille alueille. Hull ei pystynyt suojaamaan omaa rangaistusaluettaan riittävän hyvin, vaan puolustuslinja joutui jatkuvasti reagoimaan tilanteisiin, jotka olisi pitänyt pystyä pysäyttämään jo aikaisemmin.

Hyökkäyspäässä kuva oli lähes päinvastainen. Hull laukoi vähän, mutta valitsi paikkansa poikkeuksellisen hyvin. Joukkueen xG laukausta kohden oli Championshipin paras, ja 70 sarjamaalista vain kolme syntyi rangaistusalueen ulkopuolelta. Vastahyökkäyksistä syntyi 56 laukausta, mikä oli toiseksi eniten koko sarjassa.

Jakirovicin Hull ei siis tarvitse pitkää pallonhallintajaksoa ollakseen vaarallinen. Riiston jälkeen peli pyritään viemään nopeasti eteenpäin, Oli McBurnie tarjoaa kohteen ja ympäriltä lähtevät juoksut hyödyntävät tilan ennen puolustusmuodon palautumista.

Tämä oli todellinen vahvuus. Se ei kuitenkaan muuta sitä, että Hull tarvitsi poikkeuksellisen tehokasta hyökkäyspelaamista kompensoidakseen yhden Championshipin heikoimmista puolustuksista.

Jakirovic pelasti kauden muuttamalla Hullia

Hullin kannalta rohkaisevin asia tapahtui kauden lopussa. Keväällä keskikentän tasapaino oli alkanut hajota ja ottelut olivat liian avoimia. Jakirovic alkoi muuttaa joukkuetta varovaisemmaksi, ja nousukarsinnoissa muutos vietiin pisimmälle.

5–4–1-rakenteessa keskusta pysyi tiiviimpänä, kolme topparia suojasi rangaistusaluetta ja laitapelaajien puolustusvastuut selkeytyivät. Hull piti nollan kaikissa kolmessa nousukarsintaottelussaan.

Muutos ei pyyhi pois 46 ottelun runkosarjaa, mutta se kertoo Jakirovicista jotain olennaista. Hän tunnisti joukkueensa suurimman ongelman ja oli valmis tinkimään hyökkäyspelin vapaudesta juuri silloin, kun tappioon ei enää ollut varaa.

Pre-seasonilla lähtökohtana on jälleen ollut neljän puolustajan linja ja 4–2–3–1/4–3–3, mutta nousukarsintojen 5–4–1 ei ole kadonnut työkalupakista. Se tarjoaa Jakirovicille valmiiksi testatun vaihtoehdon otteluihin, joissa Hull tarvitsee enemmän suojaa oman boksinsa ympärille.

Siirtokiellosta lähes kokonaan uuteen joukkueeseen

Vielä viime kaudella Jakirovic joutui rakentamaan nousuhaastajansa siirtokiellon keskellä. Valioliigapaikan jälkeen seura on päässyt tekemään lähes päinvastaista: kesän aikana pelaajistoa on uusittu nopeasti.

Seura on käyttänyt uusiin pelaajiin noin 88 miljoonaa euroa. Konstantinos Tzolakis on hankittu korvaamaan viime kauden tähtivahti Ivor Pandur, joten 23-vuotiaalle kreikkalaiselle on heti tarjolla suuri vastuu. Hidemasa Morita tuo keskikentälle Mestarien liiga -kokemusta, ja seuran ennätyshankinta Nobel Mendy on selvä panostus toppariosastolle. Elliot Stroud ja Jens Hjertø-Dahl lisäävät puolestaan juoksuvoimaa, kokoa ja uusia vaihtoehtoja keskikentän ympärille.

Hull on siis hankkinut paljon pelaajia, mutta hankintojen todellinen taso on yksi kauden suurista kysymysmerkeistä. Joukkueeseen ei ole tullut suurta määrää valmiiksi Valioliiga-tasonsa osoittaneita pelaajia, vaan monen uuden tulokkaan pitää ottaa merkittävä askel kovempaan sarjaan. Viime kauden lukemat huomioiden pelkkä materiaalin leventäminen ei riitä, vaan Hull tarvitsee uusilta pelaajilta myös selvän laadullisen parannuksen.

Alkukauden puolustusta vaikeuttaa lisäksi Charlie Hughesin poissaolo. Viime kauden nuori avainpuolustaja on sivussa tyräleikkauksen vuoksi ja hänen odotetaan palaavan vasta alkusyksystä.

Hull osaa jo pelata altavastaajana

Hullilla on yksi ominaisuus, jota monen nousijan täytyy opetella vasta Valioliigassa: sille vähäinen pallonhallinta ei ole ongelma.

Viime kaudella Hull piti palloa vain 45,7 prosenttia, Championshipin 19:nneksi eniten. Pitkä syöttö oli tietoinen etenemisväline ja vastahyökkäykset kuuluivat joukkueen parhaisiin aseisiin. Sarjatason noustessa Jakirovicin ei siis tarvitse rakentaa kokonaan uutta altavastaajapelikirjaa.

Valioliigassa ongelma tulee toisesta suunnasta. Hull joutuu puolustamaan viime kautta enemmän ja vielä parempia hyökkääjiä vastaan. Juuri puolustaminen oli jo Championshipissa sen selvästi heikoin osa-alue.

Siksi viime kauden vahvuudet tarjoavat Hullille mahdollisuuden voittaa yksittäisiä otteluita, mutta eivät vielä uskottavaa perustaa säilymiselle. McBurnien kohdepelaaminen, laadukkaat vastaiskut ja tehokas viimeistely voivat tuottaa yllätyksiä. Niiden pitäisi kuitenkin peittää alleen valtava puolustuksellinen tasoero, jos kesän hankinnat eivät muuta joukkuetta nopeasti.

Hull on omassa arviossani selvästi sarjan suurin putoajasuosikki. Nousukarsintojen kolme nollapeliä osoittivat, että Jakirovic pystyy organisoimaan joukkueensa huomattavasti runkosarjaa paremmin, mutta Valioliigassa sen pitäisi muuttua poikkeuksesta normaaliksi.

🎯 VETOVIHJE: Hull sijoittuu viimeiseksi, Veikkaus 2,00 (55%)

📅 Valioliigan otteluohjelma 2026-2027

Valioliigan ensimmäisen viikonlopun otteluohjelma on seuraava:

Päivämäärä	Ottelu	Suomen aika
Pe 21.8.2026	Arsenal – Coventry City	22:00
La 22.8.2026	Hull City – Manchester United	14:30
	Everton – Crystal Palace	17:00
	Ipswich Town – Sunderland	17:00
	Nottingham Forest – Leeds United	17:00
	Brentford – Tottenham Hotspur	19:30
Su 23.8.2026	Brighton & Hove Albion – Aston Villa	16:00
	Manchester City – AFC Bournemouth	16:00
	Newcastle United – Liverpool	18:30
Ma 24.8.2026	Fulham – Chelsea	22:00

Kaikki Valioliigan ottelut ja niiden aikataulut löydät tästä linkistä.

🎯 Valioliiga vedonlyönti ja kertoimet

Valioliiga vedonlyönti käy kuumana läpi kauden ja ennen kaikkea parhaat vedonlyöntisivut tarjoavat kattavasti pelattavaa Valioliiga-kauden jokaiseen otteluun. Omaa pelikassaa Valioliiga-kautta varten pääset myös kasvattamaan hyödyntämällä sivuiltamme löytyvät vedonlyöntibonukset. Foorumimme puolelta löydät puolestaan parhaat sekä ennen kaikkea ilmaiset pitkävetovihjeet Valioliiga-otteluihin läpi kauden!⚽️

Alapuolen kerrointaulukkoon olemme lisänneet Valioliiga kertoimet voittajamarkkinaan (mestaruus) joukkueittain. Huomioi, että kyseessä on kirjoitushetken kertoimet ja ne voivat muuttua:

🏆 Valioliiga-kausi 2026-2027 – Mestari 🏆

⚽️ Joukkue	✅ Kerroin	📝 Vedonlyöntisivusto
Arsenal	2.30	Beazt	Pelaa kohde!
Manchester City	4.75	Coolbet	Pelaa kohde!
Liverpool	7.50	Coolbet	Pelaa kohde!
Chelsea	10.00	Huikee	Pelaa kohde!
Manchester United	12.00	Coolbet	Pelaa kohde!
Tottenham	34.00	Epicbet	Pelaa kohde!
Aston Villa	85.00	Epicbet	Pelaa kohde!
Newcastle	250.00	Epicbet	Pelaa kohde!
Brighton	351.00	Coolbet	Pelaa kohde!
Brentford	400.00	Epicbet	Pelaa kohde!
Leeds	501.00	Wildz	Pelaa kohde!
Bournemouth	501.00	Coolbet	Pelaa kohde!
Everton	501.00	Coolbet	Pelaa kohde!
Nottingham Forest	501.00	Ninja Casino	Pelaa kohde!
Crystal Palace	751.00	Beazt	Pelaa kohde!
Fulham	751.00	Coolbet	Pelaa kohde!
Sunderland	1001.00	Huikee	Pelaa kohde!
Coventry	4501.00	Wildz	Pelaa kohde!
Ipswich Town	4501.00	Ninja Casino	Pelaa kohde!
Hull City	4501.00	Beazt	Pelaa kohde!

🎁 Ilmaiskierroksia ja talletusbonuksia vedonlyöntiin sekä kasinoihin:

✅ Vedonlyöntibonukset – Parhaat vedonlyöntibonukset valmiiksi listattuna.

✅ Kasinobonukset – Parhaat ja luotettavimmat kasinobonukset sinulle valmiiksi listattuina.

✅ Luotettavat nettikasinot – Turvallista pelaamista, laaja pelivalikoima ja nopeat kotiutukset.

✅ Ilmaiskierrokset – Haluatko pelata parhaita kasino ja kolikkopelejä ilman talletusta, ilmaisia kierroksia ja pelirahaa.

✅ Parhaat kasinot – Parhaat kasinot listattuina. Markkinoiden nopeimmat ja turvallisimmat sivustot.

✅ Verovapaat kasinot – Älä päästä verottajaa nauttimaan sinun voitoistasi. Verovapaat suomenkieliset kasinosivustot. MGA & Viro lisenssit.

✅ Kasinot ilman rekisteröitymistä – Erittäin nopeat pikakasinot joihin pääset pelaamaan nopeasti ilman erillistä KYC sirkusta.