Pitkävedon historiaa

Pitkävedon ensimmäinen pelilista näki päivänvalon vuoden 1993 marraskuussa. Viikkolista tarjosi pääosin suomalaista jääkiekkoa ja eurooppalaista jalkapalloa 40 ottelun verran. Pelitarjontaan tehtiin uudistuksia vuosina 1996 ja 2001, jolloin tarjottavien otteluiden määrä nousi.

Mullistavin uudistus oli kuitenkin vasta tulossa. Kesällä 2002 Veikkaus alkoi tarjota pakollisen kolmen kohteen yhdistämisen sijaan ulkomaalaisilta toimistoilta tuttuja single- ja tuplakohteita osaan pelilistan kohteista. Nykyisin singlekohteita on yhä enemmän ja muutkin ottelut voi pelata tuplakohteina entisen triplavaatimuksen sijaan. Lisäksi pelikohteiden määrä on kasvanut noin kymmenkertaiseksi Pitkävedon alkuajoista.

Kohteet pitkävedossa

Veikkauksen pitkävetolista rakentuu hyvin pitkälti jalkapallon sekä jääkiekon varaan. Edustettuina ovat niin eurooppalainen jalkapallo kuin isommat jääkiekkosarjatkin. Lisäksi yhtiö tarjoaa kertoimia muihin joukkuelajeihin sekä muutamiin yksilöurheilulajeihin, kuten mäkihyppyyn ja yleisurheiluun.

Veikkaus pitkäveto

Pitkävedon palautusprosentti

Pitkävedon kohdekohtainen palautusprosentti oli vuoteen 2004 saakka vaivaiset 80, ja kun kohteita piti yhdistää kolme, jäi teoreettinen kolmen kohteen palautusprosentti vain noin viidenkymmenen tietämille. Nykyisin palautusprosentti on maksimissaan reilut 92 prosenttia.

Pelistrategia pitkävetoon

Pitkäveto – uhkapeli vai kultakaivos? Vaikka teoreettinen palautusprosentti oli ennen huomattavasti nykyistä pienempi, oli osaavan pelaajan tuotto-odotus silti parempi. Veikkauksen kertoimenlaskijoiden taso on kehittynyt radikaalisti viime vuosina sekä tiedonhankinta internetin välityksellä on nykyisin helpompaa. Itse asiassa tilanne on kääntynyt päälaelleen viime vuosina; nykyisin Veikkauksella on parhaat tiedot esimerkiksi alasarjajoukkueiden kokoonpanomuutoksista kun taas entisaikoina osaava pelaaja voitti paljon esimerkiksi alasarjajalkapallon tiedoilla. Kappaleen avaavaan kysymykseen voitaneen siis vastata, että ennen kultakaivos, nykyisin jotakin tuolta väliltä.

Pitkäveto tarjoaa silti edelleen pelattavaa viikoittain. Varsinkin ulkomaan sarjojen kohteet, joissa tapahtuu isoja kerroinmuutoksia kansainvälisillä markkinoilla, ovat yleensä hyviä pelikohteita Pitkävedossa. Näissä kohteissa Veikkauksen kerroinpäivitykset tulevat usein selvästi myöhempään kuin muilla toimistoilla. Myös yksilölajeissa kuten hiihto ja mäkihyppy, löytyy ajoittain maukkaita pelikohteita.

Pitkävedossa on mahdollisuus yhdistää kymmenen ottelua samalle pelikupongille, mutta voittavaan pelistrategiaan kuuluu vain singlet ja sääntöjen niin vaatiessa tuplat.

Pitkäveto vs. ulkomaalaiset toimistot

Vaikka Veikkauksen kerrointarjonta onkin laajentunut viime vuosina huomattavasti, jää se silti vielä ulkomaalaisten toimistojen tarjonnasta. Kansainväliset toimistot tarjoavat huomattavasti laajemman kattauksen erilaisia vetoja ympäri maailman. Vetotarjonta on selkeästi reilumpi myös yhtä ottelua kohden, esimerkiksi Valioliigakohteessa toimistoilla voi olla tarjolla pitkälti yli 100 erilaista vetomuotoa.

Maksulliset vihjeet Pitkävetoon

Vielä 1990-luvulla maksullisten arvioiden osto oli erittäin tuottoisaa. Vihjepalveluilla oli hyvät kontaktit suomalaisseuroihin ja kun Veikkauksen kertoimenlaskijat tekivät lukuisia karkeita virheitä joka viikko, oli tuotto taattu.

Nykyisin vihjemaksut sekä Veikkauksen parantunut kertoimienasettelu ei tee vihjeiden ostosta niin kannattavaa. Moni vihjepalvelu ratsastaa vielä kultavuosien menestyksellä, ja vaikka kokonaistilastot näyttävät mahtavia palautusprosentteja, on viime vuosien tuotto jäänyt mitättömäksi tai painunut jopa pakkasen puolelle.

Veikkauksen monopoli

Veikkauksella on ainakin vielä ainoana yhtiönä oikeus tarjota kiinteitä vedonlyöntipisteitä Suomessa, internetissä pelaaminen onnistuu kuitenkin niin Veikkaukselle kuin ulkomaalaisille toimijoille. Kilpailun kiristyessä Veikkaus on joutunut hiukan muuttamaan toimintatapojaan aggressiivisemmaksi. Nykyisin pelilistalta löytyy varsinkin kotimaan sarjoihin näkemyksellisiä kerroinasetteluita, joissa tarjotaan huomattavasti muita toimistoja parempaa kerrointa. Aina nämä kohteet eivät kuitenkaan ole niin loistavia kuin vaikuttaisi, sillä kuten todettu, on Veikkauksella nykypäivänä laajat kontaktiverkostot suomalaisseuroihin ja valtavasti tietotaitoa suomalaisurheilusta.

Uusien poliittisten päätösten ja suunnitelmien mukaan Veikkauksen monopolia on suunniteltu purettavaksi. Uusimmat aikataulut tämän asian suhteen sekä lisenssimallin tulo Suomeen saattavat ajoittua vuoden 2026 tienoille.

Katso myös nämä tarjoukset

Kasinobonus: Eksklusiivinen 200 % bonus 1000 € asti + 50 FS. 

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: Kierrätysvaatimus on 40x (b), Ilmaiskierrosten voittojen kierrätys on niin ikään 40x, Max. panos 5 €, Kierrätysaikaa 5 pv, Tarjolla bonukset myös 2., 3. sekä 4. talletukselle!

Vedonlyönti: 100 % bonus 200 € asti, Kasino: 350 ilmaiskierrosta

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille
Vedonlyönti:
Kierrätysvaatimus: 6x, EI MAKSIMIPANOSTA!, Min. kerroin: 1.60, Bonus voimassa: 30 vrk

Kasino: 1. talletus: 200 FS Legacy of Deadiin, 2. talletus: 150 FS Pandora`s Box of Eviliin, Kierrätys: 30x, Max. panos: 5 €, Bonus voimassa: 3vrk

Kasinobonus: 50 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: Ilmaiskierrokset on lunastettava Palkkiot-osiossa välittömästi talletuksen jälkeen, Voitoilla tai kotiutuksilla ei ole ylärajaa, Ilmaiskierroksilta saadut voitot ovat kierrätysvapaita.

Vedonlyönti: 100 % jopa 100 € + 5 x jopa 10 € ilmaisvedot, Kasino: 100 % 500 € asti + 200 FS

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille
Vedonlyönti: Kierrätysvaatimus: 6x , Min. kerroin: 1.40, Kierrätysaika: 60 pv, Jos talletat 100 €, saat 5 x 10 € ilmaisvetoja.

Kasino: (1. talletus 100 % 250 € asti + 200 FS & 2. talletus 100 % 250 € asti), Kierrätys: 35 x bonus, Ilmaiskierrokset myönnetään 25kpl erissä 8 pv ajan, Max. panos: 5 €, Kierrätysaikaa: 60 pv

Kasinobonus: 200 ilmaiskierrosta

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: Ilmaiskierroksesi ovat voimassa 24 tuntia, Ilmaiskierrosten voitoilla 5x kierrätys, Maksimivoitto kierroksilla on 2000 €.

Kasinobonus: 100 % bonus 300 € asti + 40 FS

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: Talletusta, bonusta ja ilmaiskierrosten voittoja koskee 40x kierrätys, Max. panos 5 €, Kierrätysaikaa 30 pv, Ilmaiskierrosten max. voitot 20 €, Tarjolla bonukset myös 2. sekä 3. talletukselle!

Kasinobonus: 100 % jopa 500 € asti + 50 FS

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaillle

Kasino: Talletusta, bonusta sekä ilmaiskierrosten voittoja koskee 40x kierrätys, Kierrätysaikaa 30 pv, Max. panos 5 €.

Kasinobonus: 100 % jopa 200 € + 200 FS

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: Bonuksen kierrätysvaatimus on 40x, Ilmaiskierrosten voitoilla on 30x kierrätys, Max. panos 5 €, Kierrätysaikaa 30 pv.

Bonukset ovat vain uusille asiakkaille.