Suomi aloittaa lauantaina 26.9. Nations League -kautensa eli urakkansa Kansojen liigassa vierasottelulla
San Marinoa vastaan. San Marinon Serravallessa pelattava ottelu alkaa klo 19.00 Suomen aikaa, ja
Huuhkajat lähtee kamppailuun erittäin suurena ennakkosuosikkina.
San Marino -vierasottelu on samalla Suomen ensimmäinen peli Nations Leaguen C-liigassa B-liigasta
putoamisen jälkeen. Huuhkajien tavoitteena on nousu takaisin B-liigaan, ja tavoite on realistinen, sillä San
Marinon lisäksi samassa lohkossa pelaavat Albania ja Valko-Venäjä.
San Marinon ja Suomen välinen tasoero on suuri, mutta mielenkiintoista sävyä otteluun tuo San Marinon
historiallinen nousu C-liigaan. Noin 33 500 asukkaan maa yllätti edellisellä Nations League -kaudella ja voitti
oman D-liigan lohkonsa. San Marinon nousuvireestä huolimatta Suomen tehtävänä on napata
avausottelusta kolme pistettä ja mielellään saada hyökkäyspeli rullaamaan usealla tehdyllä maalilla. ✅
🇸🇲 San Marino – 🇫🇮 Suomi: ottelun lähtökohdat
Huuhkajien urakka Nations Leaguen kaudella 2026–27 alkaa poikkeuksellisen tiiviillä ottelutahdilla. Suomi
pelaa 26.9.–6.10. välisenä aikana peräti neljä ottelua. Ensin on luvassa vierasottelu San Marinoa vastaan,
sitten kotiottelut Valko-Venäjää ja Albaniaa vastaan ja lopuksi vielä Budapestissä pelattava matsi, jossa
Suomi kohtaa Valko-Venäjän.
San Marino on lähtökohtaisesti lohkon heikoin joukkue ja avausvastustajana se tarjoaa Huuhkajille
mahdollisuuden pallonhallinnan, hyökkäyspelin ja maalinteon virittämiseen. Suomi on niin iso
ennakkosuosikki otteluun, että kaikki muu kuin voitto olisi iso pettymys, ja pistemenetys olisi Suomelle
paha kolaus jo ennen vaikeampia Albania- ja Valko-Venäjä-otteluita.
Huuhkajien vuoden 2026 esitykset ovat olleet ailahtelevia, eivätkä ne ole juuri herättäneet optimismia.
Maaliskuussa Suomi kukisti Uuden-Seelannin 2–0 ja pelasi varsinaisella peliajalla 1–1-tasapelin Kap Verden
kanssa. Touko-kesäkuussa vastustajat olivat selvästi kovempia ja tulokset heikompia – Saksa päihitti
Suomen 4–0-lukemin ja Unkari voitti Huuhkajat 2–1.
San Marino on täysin erilainen joukkue kuin Suomen viimeaikaiset vastustajat. Suomi pääsee
todennäköisesti pitämään palloa pitkiä jaksoja ja hyökkäämään jatkuvasti matalaa puolustusblokkia
vastaan. Hyökkäyksiin tarvitaan siis luovuutta, terävyyttä ja uskallusta rohkeisiin yksilösuorituksiin. ⚽️
🦉 Huuhkajat tavoittelee paluuta Nations Leaguen B-liigaan
Huuhkajien edellinen Nations League -kausi oli synkkä. Huuhkajat hävisi B-liigan lohkossaan kaikki kuusi
otteluaan – tappiot tulivat Englantia, Kreikkaa ja Irlantia vastaan karmealla yhteismaalierolla 2–13. Jäätyään
lohkonsa viimeiseksi Suomi putosi C-liigaan.
Nyt Suomi tavoittelee pikaista paluuta takaisin. Kansojen liigan C-liigan neljä lohkovoittajaa nousevat
suoraan B-liigaan ja lohkokakkoset menevät B/C-liigojen nousu- ja putoamiskarsintoihin. Lohkovoitto olisi
siis erittäin arvokas, sillä se olisi suora tie nousuun.
Nations Leaguella on myös merkitystä vuoden 2028 EM-kisojen kannalta. Suurin osa kisapaikoista jaetaan
EM-karsintojen kautta, mutta jatkokarsintaan voivat päästä myös sellaiset parhaat Nations Leaguen
2026–27 lohkovoittajat, jotka eivät ole saavuttaneet kisapaikkaa varsinaisista EM-karsinnoista.
Lohkovoitto olisi siis kahdelta kannalta tärkeä Suomelle: se takaisi nousun Nations Leaguen B-liigaan ja
antaisi mahdollisen varareitin EM-jatkokarsintoihin. Huuhkajien päävalmentaja Jacob Friis korosti syyskuun
maajoukkuevalintojen yhteydessä, että tavoitteena on lohkovoitto ja nousu takaisin B-liigaan.
🇫🇮 Suomi selvä ennakkosuosikki
Joukkueiden ero pelaajamateriaalissa on valtava, eikä San Marino – Suomi -ottelun ennakkoasetelmista ole
mitään epäselvyyttä. Suomella on selvästi laadukkaampi kokoonpano, ja Huuhkajat todennäköisesti
hallitsee palloa, luo huomattavasti enemmän maalipaikkoja ja viettää suuren osan ottelusta San Marinon
kenttäpuoliskolla.
Huuhkajille tällainen vastustaja on hieman erilainen haaste kuin mihin joukkue on tottunut. Suomi on usein
otteluissaan altavastaaja, mutta nyt tilanne on täysin toisenlainen – San Marinoa vastaan mitataan, kuinka
Huuhkajat onnistuu murtamaan matalan puolustusblokin ja iskemään maalipaikoista.
San Marino tuskin lähtee kilpailemaan pallonhallinnasta Suomea vastaan, vaan odotettavissa on, että
kotijoukkue vetäytyy puolustusasetelmiin ja pyrkii iskemään harvoista vastahyökkäyksistään tai
erikoistilanteistaan.
Huuhkajien kannalta erityisen tärkeää on, että pallollinen peli ei jämähtäisi liikaa paikoilleen tai jäisi liian
mielikuvituksettomaksi. Tempovaihtelut, leveys, rohkeus yksi vastaan yksi -tilanteissa ja tehokkuus
maalipaikoilla voivat olla avainasioita Suomelle.
Varoittava esimerkki Suomelle on joukkueiden edellinen kohtaaminen Serravallessa marraskuussa 2023,
jolloin Suomi toki voitti 2–1, mutta ensimmäinen puoliaika jäi maalittomaksi juuri Huuhkajien hitaan
pallollisen pelin takia.
🇸🇲 San Marino on ottanut historiallisia askeleita eteenpäin
San Marino on yksi Euroopan heikoimmista jalkapallomaista. FIFA:n rankingissa San Marino on sijalla 211,
eli koko maailmanrankingin viimeisenä.
San Marinolla on kuitenkin alla maajoukkuehistoriansa suurin saavutus, sillä syksyllä 2024 Roberto Cevolin
valmentama joukkue nappasi upeasti Nations Leaguen D-liigan lohkovoiton ja nousi C-liigaan. Neljästä
ottelustaan San Marino keräsi seitsemän pistettä ja jätti lohkossaan taakseen Liechtensteinin sekä
Gibraltarin.
Syyskuussa 2024 tullut 1–0-kotivoitto Liechtensteinia vastaan oli San Marinon historian ensimmäinen
kilpailullisen ottelun voitto ja ensimmäinen voitto ylipäätään 20 vuoteen. Viimeisessä D-liigan ottelussaan
San Marino nappasi 3–1-vierasvoiton samaisesta Liechtensteinista – tämä oli maajoukkuehistorian
suurinumeroisin voitto San Marinolle.
Tasoero isompiin maihin verrattuna on silti edelleen todella suuri. Vuoden 2026 MM-karsinnoissa San
Marino hävisi kaikki kahdeksan otteluaan lohkossa, jossa pelasivat sen lisäksi Itävalta, Bosnia ja
Hertsegovina, Romania sekä Kypros. San Marinon maaliero kertoo kaiken oleellisen tasoerosta: 2–39.
MM-karsintojen jälkeisissä harjoitusotteluissa tulokset ovat olleet kuitenkin hieman tasaisempia. San
Marino pelasi Andorran kanssa 0–0-tasapelin ja hävisi Färsaarille, Bangladeshille ja Azerbaidžanille yhden
maalin erolla.
San Marino on osoittanut viime vuosina ehkä hieman vahvempaa taisteluasennetta kuin aiemmin. Joukkue
ei romahda täysin saman tasoluokan joukkueita vastaan ja pystyy haastamaan oman tasoisiaan vastustajia.
Suomi on silti selvästi kovempi vastustaja kuin ne joukkueet, joita vastaan San Marino on saavuttanut
positiivisia tuloksia viime vuosina.
🦉 Suomen kokoonpano San Marino -otteluun
Huuhkajien päävalmentaja Jacob Friis nimesi alun perin 25 pelaajaa syys-lokakuun Nations League –
otteluihin. Merkittävimmät maajoukkueeseen palaavat nimet ovat Kaan Kairinen ja Glen Kamara, jotka
eivät ole pelanneet Huuhkajien aiemmissa tämän vuoden matseissa. Myös Onni Valakari, Adam Ståhl, Juho
Lähteenmäki ja maalivahti Lucas Bergström on otettu takaisin joukkueeseen.
Mahdollisena A-maajoukkuedebytanttina ryhmässä on BK Häckenin 22-vuotias hyökkääjä Adrian Svanbäck,
joka on tehnyt Allsvenskanissa tällä kaudella 22 ottelussa yhteensä viisi maalia ja kuusi maalisyöttöä.
Joukkuetta täydennettiin myöhemmin vielä Leo Väisäsellä ja Doni Arifilla. Väisänen palaa Huuhkajiin
ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun 2025. Ryhmään alun perin nimetty Miro Tenho on loukkaantumisen
vuoksi sivussa varmasti ainakin San Marino -ottelusta.
Kokenutta kaartia joukkueessa edustavat 36-vuotias ykkösmaalivahti ja kapteeni Lukas Hradecky, 84 A-
maaottelun konkari Robin Lod ja hyökkäyksen ykköstykki Joel Pohjanpalo, joka on tehnyt A-
maajoukkueurallaan 19 maalia.
Etenkin keskikentällä on kovaa kilpailua pelipaikoista, sillä Kairisen ja Kamaran paluun myötä vaihtoehtoja on melko runsaasti – etenkin Adam Marhiev on vakuuttavilla esityksillään vakiinnuttanut paikkaansa
vahvimmassa avauskokoonpanossa. Tiiviin otteluohjelman myötä luvassa voi olla vastuuta myös esimerkiksi
Leo Wallalle, Anssi Suhoselle ja Onni Valakarille.
🇫🇮 Suomen joukkue San Marinoa vastaan
Huuhkajien virallinen avauskokoonpano San Marinoa vastaan julkaistaan ottelupäivänä 26.9.2026 ennen
ottelun alkua. Huuhkajien tämänhetkinen pelaajaryhmä San Marino -otteluun on seuraava.
🧤 Maalivahdit: Lucas Bergström, Lukas Hradecky, Viljami Sinisalo
⚔️ Puolustajat: Ville Koski, Juho Lähteenmäki, Ryan Mahuta, Samuli Miettinen, Tony Miettinen, Adam
Ståhl, Leo Väisänen
🎯 Keskikenttäpelaajat: Doni Arifi, Kaan Kairinen, Glen Kamara, Robin Lod, Adam Marhiev, Matti
Peltola, Anssi Suhonen, Onni Valakari, Santeri Väänänen, Leo Walta
🎯 Hyökkääjät: Daniel Håkans, Oiva Jukkola, Topi Keskinen, Benjamin Källman, Joel Pohjanpalo, Adrian
Svanbäck
🔍 San Marino – Suomi: keskinäiset ottelut
Suomi ja San Marino ovat kohdanneet miesten A-maajoukkuetasolla kuudesti ja Huuhkajat on voittanut
kaikki ottelut yhteismaalein 23–2. Ensimmäiset kohtaamiset nähtiin EM 1996 -karsinnoissa, joissa Suomi
voitti Helsingissä 4–1 ja Serravallessa 2–0.
EM 2012 -karsinnoissa Suomi murskasi kotipelissään San Marinon 8–0, mutta vierasottelu oli vaikea ja
tuloksena oli vain 1–0-voitto Huuhkajille. Sama kaava toistui EM 2024 -karsinnoissa, joissa Suomi voitti
kotona 6–0, mutta vieraskentältä tuli nihkeä 2–1-voitto.
Suomen aiemmat vierailut San Marinossa ovat olleet yllättävän hankalia, vaikka joka kerta tuloksena on
ollut kolme pistettä – lopputulokset ovat kuitenkin olleet Suomelle niukat 2–0-, 1–0- ja 2–1-voitot.
📊 San Marino – Suomi vedonlyönti ja kertoimet
Vedonlyöntimarkkinassa Suomi on todella selvä ennakkosuosikki San Marinoa vastaan. Kirjoitushetkellä
25.9. esimerkiksi Epicbetillä Suomen 1X2-voittokerroin on 1.09, tasapelin kerroin on 8.95 ja San Marinon
voitolle on tarjolla peräti kerroin 29.00.
1X2-vedossa Suomen kerroin jää niin pieneksi, että mielenkiinto kohdistuukin enemmän maalimäärä- ja
tasoitusvetoihin. Esimerkiksi 247Bet tarjoaa aasialaisella tasoituksella -2,5 Suomen voitolle kertoimen 1.90.
Winnerzin kohdevalikoimassa ottelun yli 2,5 maalia on pelattavissa kertoimella 1,49 ja yli 3,5 maalia
kertoimella 2,24.
Vedonlyönnin kannalta ottelusta mielenkiintoisen tekee, että joukkueiden pelaajamateriaalissa on valtava
ero Suomen hyväksi, mutta edellinen keskinäinen kohtaaminen San Marinon kotikentällä vuonna 2023
osoitti, että San Marinon matala ja tiivis puolustusblokki voi pitää lukemat maltillisina.
Muista katsoa jatkuvasti päivittyvä kasinolistamme. Niistä löytyvät aina markkinoiden parhaat kasinobonukset. Etusivuiltamme löydät aina myös suurimmat vedonlyöntibonukset.✅
| 🇫🇮 Suomi | 1.09 | Epicbet | Pelaa kohde! |
| X | 8.95 | Epicbet | Pelaa kohde! |
| 🇸🇲 San Marino | 29.00 | Epicbet | Pelaa kohde! |
📺 Mistä San Marino – Suomi näkyy?
San Marino – Suomi näkyy Suomessa suorana lähetyksenä Yle TV2:ssa ja Yle Areenassa. Ottelu alkaa
lauantaina klo 19.00 Suomen aikaa. TV-lähetys Yle TV2:lla alkaa klo 18.30. Ottelun selostaa Matti Härkönen
ja asiantuntijana toimii Antti Pohja. 📺
Huuhkajien Nations League -kausi jatkuu heti tiistaina 29.9. kotiottelulla Valko-Venäjää vastaan. Kaikki
Huuhkajien Kansojen liigan ottelut näytetään Ylen kanavilla ja Yle Areenassa.🦉