Tanskan pääsarjan törkyteko päätyi oikeuden käsiteltäväksi
Syyskuun loppupuolelle käydyssä Tanskan pääsarjan ottelussa nähtiin surullinen välikohtaus. Tanskan maajoukkueessakin pelannut Kristian Jensen poltti päreensä totaalisesti 18 vuotiaan Lucas Bjerre Rasmussenin poikittaisesta mailasta.
Jensen riuhtaisi takaapäin Rasmussenin jäänpintaan ja jatkoi takomalla puolustyskyvytöntä Rasmussenia, joka oli tilanteessa menettänyt kypäränsä. Lyömisen seurauksena Rasmussen pää kolahti jään pintaan sillä voimalla, että hän menetti tajuntansa, sai pahan aivotärähdyksen sekä hän sai luumurtuman kasvoihinsa.
Jensen sai tilanteesta kahden kuukauden pelikiellon (17 ottelua) ja asiaa käsitellään myös oikeudesssa. Jensenin asianajajan mielipide on se, että kaukalossa tapahtunutta tekoa ei kuuluisi puida oikeudessa, koska Tanskan liiga on käsitellut jo tilanteen ja langettanut rangaistuksen.
Jensen itse puolustautuu sillä, että hän ei ollut huomannut, että vastustajalta oli aiemmin tilanteessa lähtenyt kypärä, eikä tarkoituksellisesti halunnut satuttaa vastustajaa.
Kommentit (0)