Vieraskynä: Talviklassikko Boston – Montreal New England Patriotsin kotistadionilla
Uudenvuodenpäivänä pelataan jo perinteeksi muodostunut NHL:n talviklassikko. Tällä kertaa ottelussa kohtaavat Boston Bruins sekä Montreal Canadiens. Ottelu pelataan NFL:stä tutun New England Patriotsin kotikentällä Bostonin kupeessa. Sääennuste lupaa ulkoilmapeliin hyvää säätä; ilman pitäisi olla selkeä ja lämpötila noin +4 astetta.
Kotijoukkue Bostonilla kasassa 44 pistettä ja vierasjoukkue Montrealilla kasassa 45 pistettä. Bostonilla tosin on kolme ottelua vähemmän pelattuna. Bruins aloitti kauden vaatimattomasti, mutta joukkue on parantanut paljon otteitaan. Erityisesti Tuukka Rask on ollut nyt joulun alla maalillaan totutun hyvä ja pahat puolustuspään loukkaantumisetkin ovat taakse jäänyttä elämää. Puolustusalueen puolustuspelaamisen parantuminen on ollut myös yksi suurimmista syistä Bostonin parantuneissa tuloksissa. Hyökkäyspäähän sen sijaan kotijoukkueelle on kasaantumassa pieniä ongelmia, sillä Krejci ja Kemppainen ovat loukkaantumisen vuoksi sivussa. Lisäksi Marchand sai kolmen ottelun pelikiellon ja Pastrnak pelaa Tshekin MM-joukkueessa Suomessa.
Alkukauden loistavasti aloittaneelle Montrealille kulunut joulukuu oli todella heikko. Joukkue pelasi huonoimman kuukautensa 98 vuoteen häviten peräti 11 kertaa ja voittaen vain kolme ottelua. Canadiensin taaperruksen suurin syy löytyy joukkueen kärkipelaajien tehottomuudesta. Esimerkiksi Subban kasasi vain 6 pistettä, Markov 3 pistettä, Plekanec 4 pistettä, Pacioretty 5 pistettä ja Desharnais 2 pistettä. Vertailun vuoksi Floridan Sasha Barkov tehoili joulukuun aikana 13 pisteen verran ja NHL:n pistepörssiä johtava Patrik Kane 19 tehopisteen verran. Tietysti jonkin verran voi myös laittaa Montrealille tärkeiden Carey Pricen ja Brendan Gallagherin loukkaantumisten piikkiin, mutta näin huono ei joukkue missään nimessä ole, mitä joulukuun suoritukset näyttävät.
Pelillisesti ulkoilmaottelut ovat jääneet yleensä melko vaatimattomiksi tapauksiksi. Milloin jään kunto on ollut heikko tai sää on ollut liian kylmä/kuuma. NHL on silti onnistunut luomaan tästä tapahtumasta oheistoimintoineen suhteellisen viihdyttävän kokonaisuuden. Ottelu alkaa tänään noin kello 20:00. Se on nähtävillä Viasat Sport Finland -kanavalta suorana lähetyksenä. Studio-osuudet alkavat jo puoli tuntia ennen ottelun alkua.
Seuraa erityisesti heitä:
Montreal # 11 Brendan Gallagher
Tulee otteluun suoraan 17 ottelun sairaslomalta murrettuaan kaksi sormeaan blokatessaan NY Islandersin Johnny Boychukin lämäriä.
https://www.youtube.com/watch?v=AwKU9jQwDA4
23-vuotias kanadalainen on pienikokoinen ja nopea laitahyökkääjä. Loistavan työmoraalin omaava ja periksiantamaton ärhäkkä taistelija, joka pelaa hyvin molempiin suuntiin. Omaa hyvän ja nopeasti lähtevän laukauksen. Vaikka onkin pienikokoinen pelaaja, viihtyy silti erinomaisesti vastustajan maalin edessä ja laitojen läheisyydessä. Tekee paljon maaleja aivan maalin edestä pelottoman asenteensa vuoksi. Istutetaan heti Montrealin ykköskenttään Paciorettyn ja Plekanecin kanssa. Gallagherin poissaollessa esimerkiksi Plekanec on tehnyt vain yhden maaliin viimeiseen 23 otteluun ja Canadiens kapteeni Paciorettykin on tehnyt vain kaksi maalia viimeisessä 13 pelaamassaan ottelussa.
Boston #37 Patrice Bergeron
30-vuotias Bergeron on yksi sarjan parhaita aloittajia ja kahdensuunnan keskushyökkääjiä. Bergeron on voittanut urallaan Stanley Cupin, kaksi kertaa olympiakultaa sekä maailmanmestaruuden aikuisten ja nuorten tasolla. Hänet on valittu peräti kolme kertaa NHL:n parhaaksi puolustavaksi hyökkääjäksi. Tällä kaudella Bergeron on iskenyt tehot 14+21=35 pelaamassaan 36 ottelussa. Pelillinen vastuu Bostonin hyökkäys- ja puolustuspäässä on aiempaakin suurempi johtuen David Krejcin loukkaantumisesta.
Oletetut kokoonpanot talviklassikkoon:
Boston Bruins:
Eriksson – Bergeron – Griffith
Beleskey – Spooner – Connolly
Vatrano – Ferraro – Khokhlachev
Rinaldo – Talbot – Hayes
Chara – Seidenberg
Krug – McQuaid
Morrow – Miller
Rask (aloittaa) – Gustavsson
Sivussa: Krejci, Pastrnak, Kemppainen ja Marchand.
Montreal Canadiens:
Pacioretty – Plekanec – Gallagher
Eller – Galchenyuk – Carr
Fleischmann – Desharnais – Weise
Flynn – Mitchell – Byron/Smith-Pelly
Beaulieu – Subban
Markov – Petry
Emelin – Barberio/Tinordi - Pateryn
Condon (aloittaa) – Scrivens
Sivussa: Price, Gilbert.
Kirjoittaja on NHL:stä ammatikseen vetoa lyövä Ylikertoimen foorumisti Tenkrat (Twitter: @Tenki62).
Kommentit (0)