Vedonlyönti ja verotus

Ulkomaisten peliyhtiöiden laillisuudesta kuulee julkisessa keskustelussa tasaisin väliajoin mitä ihmeellisempiä kommentteja. Usein nämä tulevat joko sisäasiainministeriön virkamiehiltä, joiden työnkuvaan kuuluu monopolin puolustaminen tai puhtaasti riittämättömästi asiaan perehtyneiltä henkilöiltä. Ulkomaisten peliyhtiöiden, joilla on toimipaikassaan asianmukainen lisenssi pelien välittämiseen, on täysin laillista tarjota pelejään myös suomalaisten asiakkaiden pelattavaksi. Tämä perustuu siihen, että esimerkiksi peliyhtiöiden suosiman Maltan lisenssi sallii pelien tarjoamisen kaikkien EU-maiden asukkaille.

Suomessa rahapelien välittämiseen on monopoliasema Veikkauksella, mutta luonnollisesti tämä monopoli ei päde Suomen rajojen ulkopuolella. Tiukat EU-lait takaavat myös sen, ettei Suomi voi kriminalisoida nettipelaamista, vaan EU:n perusperiaatteiden mukainen vapaa kaupankäynti on sallittava. Ainoa asia, jonka Suomen valtio pystyy kieltämään ja on kieltänyt, on näiden ulkomaisten peliyhtiöiden markkinointi Suomen rajojen sisäpuolella. Suomen lait pätevät kuitenkin vain Suomessa, joten tästä syystä tätä markkinointikieltoa on horjutettu useampaan otteeseen. Tunnetuin tapaus oli, kun Nordicbet mainosti KHL-joukkue Jokereiden pelipaidassa näkyvällä mainoksella. Samasta syystä esimerkiksi Eurosportilla näkyvät peliyhtiöiden mainokset ovat vähintään harmaalla alueella, sillä niiden kohdalla sovelletaan sen maan lainsäädäntöä, josta lähetys Suomeen tulee.

Verotus suosii ETA-alueen välittäjiä

Pelaajan kannalta tärkein asia löytyy kuitenkin verotuksen puolelta. 2000-luvun alussa ahvenanmaalainen Elisabeth Lindman voitti ruotsalaisen Svenska Spelin raha-arvasta miljoona kruunua ja Suomen valtio tulkitsi voiton verotettavaksi tuloksi. Asia eteni aina EU-tuomioistuimeen asti, joka antoi vuonna 2003 päätöksen, jonka mukaan pelaajan ei tarvitse maksaa voitosta kahdenkertaista veroa, kun Svenska Spel oli jo oman toimilupansa mukaisesti maksanut verot voitosta. Tämä tapaus toimi ennakkotapauksena EU:n sisällä tapahtuvasta vedonlyönnistä ja sen mukaisesti kaikki EU:n sisällä toimeenpannut arpajaiset ovat Suomessa verovapaata tuloa, mikäli välittäjä on jo maksanut verot voittajan puolesta.

Pelaajan kannalta tämä on hyvin merkittävä asia, sillä monilla vedonlyöntitoimistoilla ja nettikasinoilla on nykypäivänä pelaajilla mahdollisuus päästä pikkurahallakin kiinni merkittäviin voittoihin. Erilaisen jackpotit nousevat usein kymmeniin ja jopa satoihintuhansiin euroihin, joten on todella merkittävää joutuisiko isosta voitosta maksamaan lopulta lähes puolet veroa vaiko ei.

Mikäli olet yhtään epävarma verotusasioissa, suosittelemme että pelaat rahapelisi vain ja ainoastaan Euroopan talousalueeseen kuuluvilla vedonvälittäjillä. Tämä tieto on helposti tarkistettavissa esimerkiksi Bookkerit ja bonarit -sivumme listauksesta.

Katso myös nämä tarjoukset

Vedonlyönti: 100 % bonus 200 € asti, Kasino: 350 ilmaiskierrosta

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille
Vedonlyönti:
Kierrätysvaatimus: 6x, EI MAKSIMIPANOSTA!, Min. kerroin: 1.60, Bonus voimassa: 30 vrk

Kasino: 1. talletus: 200 FS Legacy of Deadiin, 2. talletus: 150 FS Pandora`s Box of Eviliin, Kierrätys: 30x, Max. panos: 5 €, Bonus voimassa: 3vrk

Kasinobonus: 100 % jopa 500 € asti + 100 FS

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: Kierrätysvaatimus on 40x (d+b), Ilmaiskierrosten voittoja koskee niin ikään 40x kierrätys, Max. panos 5 €, Kierrätysaikaa 30 pv, Ilmaiskierroksilla on 50 € voittokatto.

Kasinobonus: Jopa 200 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: Tee väh. 20 € ensitalletus: Saat 100 FS Bigger Bass Splash -peliin (0.10 €/kierros), Tee väh. 150 € ensitalletus: Saat 100 FS Bigger Bass Splash -peliin (0,20 €/kierros), Tee väh.  300 € ensitalletus: Saat 100 FS Bigger Bass Splash -peliin (0.50 €/kierros), Lisäksi, saat vielä 100 FS lisää toiselle talletuksellesi (0.20 €/kierros). Voittojen kierrätysvaatimus 0x, Voitoilla tai kotiutuksilla ei ole ylärajaa.

Vedonlyönti: 100 % ilmaisveto 100 € saakka, Kasino: 100 % 200 € asti + 100 FS

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Vedonlyönti: Pelaaja saa bonuksen osissa, kierrätyksen mukaan. Osat vastaavat 1 % kokonaisbonusmäärästä. Koko bonuksen lunastamiseksi pelaajan tulee kierrättää bonus vähintään 25 kertaa. Minimikerroin single 1,5, yhdistelmät 1,7. Kierrätysaikaa 7 vrk.

Kasino: Bonuksen ja ilmaiskierrosten kierrätysvaatimus on 50x. Max panos on 5 €. Kierrätysaikaa on 7 pv.

Kasinobonus: 100 % jopa 500 € asti + 50 FS

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaillle

Kasino: Talletusta, bonusta sekä ilmaiskierrosten voittoja koskee 40x kierrätys, Kierrätysaikaa 30 pv, Max. panos 5 €.

Kasinobonus: 100 % non-sticky bonus 200 € asti + 100 FS

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: Bonuksen kierrätys 35x, Max. panos 5 €, Kierrätysaikaa 60 pv.

Kasinobonus: 100 % jopa 300 € + 30 FS ilman kierrätystä

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: Kierrätysvaatimus 40x (d+b), Max. panos 5 €, Kierrätysaikaa 30 pv, Ilmaiskierrosten voittokatto 10 €, Tarjolla bonukset myös 2. sekä 3. talletukselle!

Kasinobonus: 200 ilmaiskierrosta

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: 20 € talletuksella 200 ilmaiskierrosta Book of Deadiin, Voittojen kierrätys 40x, Max. panos 5 €, Kierrätysaikaa 30 pv.

Bonukset ovat vain uusille asiakkaille.