Voittava pelaaja ymmärtää, että bookkerin välistä ottamalla marginaalilla on valtava vaikutus siinä, että päätyykö kauden päätteeksi voitolle vai tappiolle. Vedonlyöjät voivat käyttää kertoimen muutoksia apuna laskeakseen kuinka he pärjäävät pitkällä aikavälillä.

Miten erottaa voittavan pelaajan häviävästä?

Tarkin tapa erottaa voittavat ja tappiolliset pelaajat toisistaan on tarkastella kertoimia, joilla he jättävät vetonsa ja vertailla sitä isojen vedonvälittäjien päätöskertoimiin. Jos pelaaja jatkuvasti voittaa päätöslinjan (=lyöty veto on isompi, mitä päätöskerroin), niin hän todennäköisesti on pitkällä aikavälillä voittava pelaaja.

Esimerkki: Lyöt ottelua edeltävänä päivänä vetoa Kärppien voitosta mielestäsi hyvällä kertoimella 1,70. Kärpät häviää ottelun, joten veto menee väärin. Kärppien voiton päätöskerroin oli kuitenkin 1,60, joten tappiosta huolimatta olit pelannut sellaista vetoa ja kerrointa, jolla voi päästä pitkässä juoksussa voitolle. Jos olisit pelannut Kärppiä aiemmin esimerkiksi kertoimella 1,55 (päätöskertoimen ollessa 1,60), niin sellaisia kertoimia pitkän päälle pelatessa jäisit luultavasti tappiolle. 

Mitä isompi ero päätöslinjaan on, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä olet voitollinen tai häviävä pelaaja. Toki yksittäisissä otteluissa tuurillakin on kerrointa valitessa vaikutuksensa, mutta tutkittaessa isompaa sarjaa lyötyjä vetoja (esimerkiksi 100 tai enemmän), niin saadaan tarkempi ja luotettavampi tulos.

Isot vedonvälittäjät, kuten Pinnacle, ovat tutkineet, että tämä menetelmä kertoo varmemmin pelaajan tulevaisuuden voittopotentiaalin verrattuna siihen, miten pelaaja on aiemmin voittanut tai hävinnyt vedoissa. 

Eli vaikka pelaaja olisi viimeisen vuoden aikana voitolla peliyhtiöstä, mutta säännönmukaisesti lyö vetoa kertoimiin, jotka nousevat päätöslinjaan mennessä, niin pitkässä juoksussa tilastolliset lait tulevat vastaan, ja tällaisen pelaajan pelaaminen kääntyy tappiolliseksi jossain vaiheessa.

Tämä ennustusmenetelmä toimii varsin luotettavasti isojen vedonvälittäjien linjoilla, joissa palautusprosentti on lähellä sataa. Näin ollen päätöslinjat kuvaavat lähes täydellisesti ottelun todellisia voimasuhteita. 

Marginaalin pienentäminen

Saavutat parhaan mahdollisen tuoton kertoimia vertailemalla. Sinun täytyy ainoastaan asettaa vetosi parhaaseen tarjolla olevaan kertoimeen vertailemalla eri vedonvälittäjien tarjoamia vaihtoehtoja. 

Kaikki vähänkin ammattimaisesti vetoa lyövät vertailevat kertoimia, ja se on myös yksi helpoimmista tavoista kenelle tahansa parantaa mahdollisuuksia tulla voitolliseksi pelaajaksi. 

Ihannetilanteessa sinulla on tili isolle vedonvälittäjälle (kuten Pinnacle tai Sbobet) ja tämän lisäksi tilejä myös muillekin firmoille, jotka tarjoavat esimerkiksi maukkaita avauskertoimia jo paljon ennen ottelupäivää (esimerkiksi Suomen jääkiekkoliigaa veikkaaville Coolbet tai Bet365). Valitse pelikohteeseesi aina siis suurin tarjolla oleva kerroin eri vedonvälittäjien joukosta.

Katso myös nämä tarjoukset

Vedonlyönti: 100 % bonus 200 € TAI Talleta 10 €, pelaa 60 €, Kasino: 300 € aloitusbonus + 10 % rakeback & 10 % cashback

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Vedonlyönti: 100 % bonus - Bonuskoodi: SBWB24V1, Kierrätys 6x, Min. kerroin 1.60, Kierrätysaikaa 30pv,  Kaikki kohteet ja sarjat hyväksytään. Talleta 10€, pelaa 60€ - Bonuskoodi: EPIC500, Kierrätys 10x, Min. kerroin 2.00, Kierrätysaikaa 30 pv, Kaikki kohteet ja sarjat hyväksytään.

Kasino: Tee talletus ja aktivoi Aloitusbonus "Palkinnot"-osiosta. Kierrätä 400 € ja saat ensimmäisen 10 € erän, joka on lunastettavissa Palkinnot-osiossa. Voit kerätä eriä yhteensä 300 € arvosta. Lunasta 10 € käteistä. Kaikki aloitusbonuksen erät tulevat Palkinnot-osioon ilman minkäänlaisia kierrätysvaatimuksia. Ei kierrätystä! Ei panosrajoja! Kaikki pelit sallittuja! Nosta voittosi milloin tahansa!

Kasinobonus: 10 € kierrätysvapaa megakierros vain 1 eurolla!⚠️ Lue verotuksesta!

Bonusehdot

Erikoistarjous määräajaksi (voimassa 3.8. ->) uusille asiakkaille. 10 € kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin vain 1 € talletuksella! Lunastettavissa kerran.

Kasinobonus: Hype-pyörä - Voita jopa 15 000 € & Jopa 20 % viikoittainen käteispalautus

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: Min. talletus 20 €, Hype-pyörän palkinnoilla on 10x kierrätysvaatimus, Kierrätysaikaa 3 pv, Max. panos 5 €.

Kasinobonus: Jopa 10 % käteispalautus viikoittain

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: Ansaitse jopa 2 000 € cashbackina (jopa 10 %) joka perjantai, Mitä korkeammalla kanta-asiakastasolla olet, sitä korkeampi cashback-prosenttikin on, Cashbackin kierrätys 1x, Kierrätysaikaa 3 pv.

100 % bonus jopa 500 € asti & Yksi pyöräytys Urhopyörään

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: Kierrätysvaatimus 40x (d+b), Urhopyörän palkintoja koskee myös 40x kierrätys, Max. panos 5 €, Kierrätysaikaa 30 pv.

Ei tervetuliaisbonusta suomalaisille. Vaihtuvia tarjouksia.

Bonusehdot

Ei tervetuliaisbonusta suomalaisille. Vaihtuvia tarjouksia.

Kasinobonus: Ei tervetuliaisbonusta suomalaisille. Vaihtuvia tarjouksia.

Bonusehdot

Vaihtuvia tarjouksia.

Kasinobonus: Jopa 15 % käteispalautus päivittäin

Bonusehdot

Kasino: Käteispalautuksesta saatujen rahojen kierrätys on 10x, Kierrätysaikaa on 1 pv, Mahdollisten ilmaiskierrosten voittojen kierrätys on 50x.

Bonukset ovat vain uusille asiakkaille.