SoMe – vihjeitä, uutisia, kommentointia, keskustelua sekä hyväuskoisten hyödyntämistä
Sosiaalinen media on tehnyt tiedonkulusta valtavan nopeaa, antanut hyvän alustan ainakin teoriassa keskustella ja kommentoida urheilutapahtumia, mutta tuonut mukanaan myös vedonlyöntiin liittyviä negatiivisia piirteitä, jotka saattavat olla kokemattomalle vedonlyöjälle hyvinkin tuhoisia.
Twitter ja nopea tiedonkulku
Twitter on tällä hetkellä monen lajin kohdalla selkeästi paras media hankkia tietoa esimerkiksi loukkaantumisista ja viime hetken kokoonpanoista, jotka ovat aina tärkeä osa vedonlyöntiä. Löytyy joukkueiden toimittajia, jotka heti kun tietoa tipahtelee kertovat tästä omalla Twitter-tilillään ja usein jo siinä vaiheessa, kun on olemassa epäilys asiasta. He myös tuntevat joukkueen hyvin läheltä, niin he usein pystyvät antamaan sivistyneen arvauksen sen hetkisestä tilanteesta, kun ovat keskittyneitä pääasiassa yhden joukkueen tekemisiin. Nykyään myös joukkueet ovat itse virallisilta tileiltään lisänneet informoinnin aktiivisuutta.
Informaatiotehokkuuden kasvu
Näillä tiedoilla on lähes mahdotonta saavuttaa suoraan lisäetua vedonvälittäjiin, sillä tiedot näkyvät nykyään salamannopeasti myös kertoimissa. Markkinoiden irformaatiotehokkuuden lisääntyessä tätä kautta saa vedonlyöjä nopeasti arvioihin vaikuttavan informaation ja pystyy sisällyttämään sen arvioihinsa tai epäselvissä tapauksissa hyppäämään kohteiden yli.
Ennen sosiaalista mediaa aikaa kului monesti usein merkittävästi etsiessä näitä tietoja ja oli luonnollisista, että yksittäinen pelaaja oli monesti heikoilla verrattaessa suuriin vedonlyöntitoimistoihin. Lisäksi vaikka sisäpiireillä on edelleenkin mahdollista hyödyntää tietojaan ennen kuin ne leviävät julkiseksi, niin tilanne on selkeästi parantunut. Tilanteen muutos on varmasti ollut negatiivinen seikka erittäin laajat kontaktit omaaville vedonlyöjille tai ryhmittymille, mutta tavallisen vedonlyöjän näkökulmasta sosiaalinen media on tehnyt pelikentästä selkeästi avoimemman, kunhan vain kerää seurattaviinsa hyviä ja oikeita tietolähteitä. Pelkästään esimerkiksi Twitterissä etsikenttään laittamalla pelaajan sekä vastustajajoukkueen nimen löytää jo mahdollisista loukkaantumista usein tietoa.
Yhteisöllisyys Twitterissä
Twitterin kantava perusidea, eli lyhyet tekstit toimivat keskustellessa jostain urheiluun liittyvästä tekijästä. Vaikkakin välillä tuo lyhyt tekstimäärä aiheuttaa keskustelun sekavuutta ja rönsyilyä. Varsinkin silloin kun keskustelutahti on nopeaa ja keskustelussa on useita henkilöitä ja monesti sanottavan asian joutuu jakamaan useaan osaan.
Mielipiteiden esittäminen ja vaikkapa asioista kysyminen häshtägien kautta on monelle keskustelupalstojen lisäksi keino saada ääntä kuuluviin. Jos asia on kiinnostava, niin seuraajien määrä ei ratkaise saako keskustelua syntymään halutusta aiheesta. Keskustelun kynnys on Twitterissä matala, tosin samoin on trolluksen ja muun hyödyttömän paskan jauhamisen. Lisäksi Twitterin nopeatempoisuus on hyvä asia, kun seurataan tiettyä urheilutapahtumaa. Tällöin vaikka katselisit ottelua yksin kotona, niin pääset keskustelemaan ja elämään muiden seuraajien kanssa ottelun tapahtumia.
Sosiaalinen media ja todellisuus profiilin takana
Vedonlyönnin kannalta sosiaalisen median merkittävin negatiivinen ilmiö on se, että kuka tahansa voi julistautua voittavaksi vedonlyöjäksi ja rakentaa imagonsa sellaiseksi, että aloittelevan vedonlyöjän on vaikea ymmärtää, mistä todellisuudessa on kyse varsinkin vielä, kun henkilöllä saattaa olla huima joukko seuraajiakin. Nykyään sosiaalisissa medioissa on paljon vihjaajia, jotka suosittelevat käytännössä vain yhden yhtiön kohteita, vaikka muualta olisikin saatavissa parempaakin kerrointa. He löytävät hyviä kohteita jatkuvasti, vaikka kyseisen bookkerin palautusprosentit eivät olisikaan lähelläkään alan parhaiden toimijoiden vastaavia.
Tälläiset henkilöt luovat mielikuvan itsestään voittavana vedonlyöjinä erilaisilla taustatarinoilla ja antavat kuvan alan hienoudesta sekä helppoudesta, joista aloittelevat vedonlyöjät ja varsinkin nuoret haaveilevat. Kuitenkin heillä on vedonlyöntitietous lähes nollatasossa ja ovat rankasti tappiollisia vedonlyöjiä. He kertovat upeita matkakokemuksia, kuvien kanssa, joissa eletään ns. ”parempaa elämää” otteluiden parhailla paikoilla isoimmissa urheilutapahtumissa julkkisten kanssa. Nämä ovat yksinkertaisesti suoraa markkinointia saada edustamalleen peliyhtiölle mahdollisimman paljon uusia tilin avaajia sekä tallettajia. Kyseiset matkat ja muut hienot jutut ovat vedonlyöntiyhtiön maksamia sekä järjestämiä.
Facebookissa huolestuttavia vedätysyrityksiä
Olemme saaneet tietoomme useammaltakin taholta, että Facebookissa mediassa jotkut sivustot harhaanjohtavasti houkuttelevat asiakkaita usealle eri vedonlöntitoimistolle. Huijauksessa kerrotaan, että nyt on huikea mahdollisuus voittaa tietyllä joukkueella vaikkapa 200€, vain 10€ panoksella ja sitten tähän ohjataan seuraavasti:
- Kehoitetaan avaamaan pelitili ja ottamaan kaikille yleisesti tarjolla oleva bonus. Esimerkiksi, mikäli talletat 10 euroa, niin saat tilillesi 50€.
- Kehoitetaan lyömään koko summa samalle vedonlyöntitoimistolle kyseiselle joukkueelle X, jonka kerroin tässä tapauksessa olisi 4,0.
Nykyään moni vedonlyöntitoimisto tarjoaa korotettuja kertoimia uusille asiakkaille kampanjoina vaihtoehtona perinteisille talletusbonuksille. Nämä edellä mainitut vedätykset eivät kuitenkaan liity millään tapaa näihin. Huijauksissa annetaan kuva, että suoraan voittaisit kyseisen summan, mikäli suositeltu joukkue voittaa, eikä puhuta lainkaan ensitalletukseen liittyvistä kierrätysvaatimuksista, eli kotiutusta et pysty vielä tekemään ennen kuin olet lyönyt monta muutakin vetoa, jos tämä kohde osuisikin.
Tästä ongelmasta ei kannata syyttää itse vedonlyöntitoimistoja, koska tuskin kukaan heistä hyväksyisi tälläistä toimintaa, joka ei ole pitkällä aikavälillä heille missään tapauksessa hyödyllistä, kun asiakas huomaa joutuneensa vedätyksen kohteeksi. Lisäksi nämä yksittäisten tahojen harhaanjohtamiset tekevät loven myös mielikuviin vedonlyöntitoimistoiden luotettavuudesta.
Tätä ei voi koskaan korostaa liikaa, lukekaa aina säännöt & ja ehdot huolella ennen yhtäkään tilinavausta/talletusta, sillä niin merkittävästi usein eri vedonlyöntitoimistoiden kampanjat ja bonukset eroavat toisistaan.
Lisäksi Facebookissa pyörii mainoksissa myös maksullinen palvelu, joka on ellei suora huijaus, niin hyvin harhaanjohtavalla tavalla itseään mainostava vihjepalvelu. Tämä korostaa sivuillaan jatkuvasti vetojen osumistarkkuutta, kun taas jokainen ammattimainen toimija puhuisi palautusprosentista.
Osumistarkkuus ei pelkästään kerro mitään, koska silloin unohdetaan toinen ratkaiseva tekijä, eli kerroin. Esimerkiksi 70% osumistarkkuus voi tuoda tappiollisen tuloksen, mikäli osuneiden kohteiden kertoimien keskiarvo on vaikkapa 1,4, jolloin palautusprosentiksi muodustuu 70% x 1,4 = 98%, eli jokaista sijoittamaasi 100 euroa kohden häviät 2€. Vastaavasti osumistarkkuus 40% ja tulos voitollinen, jos keskimäärin kerroin osuneissa kohteissa on päälle 2,5. Esimerkiksi 2,7 kertoimella tulokseksi tulisi 40% x 2,7 = 108%, jolloin jokaista sijottamaasi 100€ kohden voittaisit 8€. Esimerkeissä oletetaan, että vedot oltaisiin pelattu tasapanoksin.
Muistakaa siis, että pelkkä osumistiheys ei kerro vielä mitään. Vetojen seuranta taas jossa kerrotaan palautusprosentti ja kohteita on riittävästi, jotta onnen vaikutus olisi mahdollisimman pieni kertoo jo paljon vihjaajan tasosta. Tässäkin vielä kannattaa varmistaa se, että mikäli annetaan hyvältä näyttävä seuranta, että vihjeet on julkisesti vihjattu jollain sivustolla tai esimerkiksi joku tuttusi voi vahvistaa, että nämä pitävät paikkansa, sillä kuka tahansa voi tekaista itselleen loistavalta näyttävän seurannan ja muut kulissit ennen kuin aloittaa mainostamaan uutta vihjepalvelua. Mikäli seuranta puuttuu kokonaan, niin unohda koko vihjepalvelu.
Vakavasti otettavat vihjepalvelut julkaisevat aina seurantansa, niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina, sillä tämä on luonnollisesti hyville vihjepalvelulle hyvää mainosta. Mikäli seurantaa ei lödy, niin voi olettaa vihjepalvelun olevan tappiollinen.
Vääränlaiset mielikuvat voitollisesta vedonlyönnistä
Ominaista näissä on se, että vedonlyöntiin liittyvistä riskeistä ei puhuta lainkaan, vaan kaikki saadaan näyttämään siltä kuin nyt olisi löydetty se kuuluisa rahanpainokone. Seurantoja vedoista ei näy missään ja niiden perään kysely on turhaa. Suuri ongelma tässä on se, että toiminta on kohdistettu nuoriin ja kokemattomiin vedonlyöjiin, jotka saavat näin ollen täysin väärän kuvan vedonlyönnistä, kun ei kerrota mitään vedonlyönnin perusasioista kuten kertoimien tai kassanhallinnan tärkeydestä.
Ei siis ole mikään ihme, että useampi aloitteleva vedonlyöjä on uskonut myyntipuheisiin ja jäänyt pelikoukkuun. Aluksi on hävitty omat rahat ja sen jälkeen lainatut ja vasta sitten todellisuus on iskenyt päin näköä, että mitä nyt tehdä, kun veloista pitäisi selvitä. Lisäksi liian myöhään on selvinnyt, että voitollinen vedonlyönti on kaikkea muuta kuin millaisen kuvan nämä herrat ovat antaneet ja se odotettu helppo elämä muuttuikin täydeksi helvetiksi.
Ammattimainen vedonlyönti ja ammattilaiseksi tavoittelu ja viihdevedonlyönti on muistettava ymmärtää kahtena täysin eri asiana, joista ensimmäinen on pitkäjänteisyyttä vaativa erittäin kivinen tie ja toinen mukava harrastus ja lisäjännityksen tuoja, kunhan homma pysyy kontrollissa, eikä käänny peliriippuvaisuuden ja ongelmapelaamisen suuntaan.
Katso myös nämä tarjoukset
Vedonlyöntibonus: 100 % ilmaisveto 100 € saakka
Vedonlyöntibonus: 20 € riskitön veto
Vedonlyöntibonus: 100% 150€ (Jopa 6x 25€ ilmaisvetoa)
Vedonlyöntibonus: 7 € ilmaisveto + 100% 200€
Vedonlyöntibonus: 100 % bonus 250 € asti
Vedonlyöntibonus: 100 % bonus aina 200 € asti
Vedonlyöntibonus: 200% 60€ asti
Vedonlyöntibonus: Jopa 150 € ilmaisvetoina!
Bonukset ovat vain uusille asiakkaille.