Helsingissä tehtiin alkoholin, rahapelien, sähkösavukkeiden nikotiininesteiden ja energianuuskan ostokokeita marras-joulukuussa 2017. Rahapelien ostokokeissa tulokset ovat yhä huonot. Vain 12 % myyjistä kysyi rahapeliautomaateilla pelanneilta koeostajilta henkilöllisyystodistuksen. Rahapeliautomaattien osalta tilanne ei ole juurikaan parantunut verrattuna syksyyn 2016, jolloin ikä tarkistettiin vain 10 % nuorista. Raha-arpaa ostettaessa ikä tarkastettiin nyt 19 % nuorista. Rahapeliostokokeissa mukana oli pelisaleja ja kauppojen yhteydessä olevia peliautomaatteja sekä kassoilta ostettavia raha-arpoja.

Varhain aloitettu rahapelaaminen altistaa rahapeliongelmille

Lain mukaan rahapelien ostoikäraja on 18 vuotta. Päivittäistavarakauppa ry:n ohjeistuksen mukaan ikä tulisi tarkistaa kaikilta alle 23-vuotiailta vaikuttavilta henkilöiltä. Ikärajojen tarkoitus on suojata alaikäisiä rahapelaamisen haitoilta. Varhain aloitettu rahapelaaminen on tutkimuksissa todettu altistavan rahapeliongelmille.

Kaikista ikärajavalvottavista tuotteista rahapelien valvonta toimii selvästi huonoiten. Se on ongelma, koska rahapeliautomaatit ovat korkean riskin pelejä ja juuri niitä nuoret pääsevät pelaamaan, kun lainsäädännön velvoittama valvonta ei toimi. Automaattien runsas sijoittelu nuorten arkisiin ympäristöihin lisää peliongelmien riskiä. Nuoret pelaavat usein tutussa porukassa esimerkiksi ruokakaupoissa ja huoltoasemilla”, kertoo kehittämispäällikkö Jaana Markkula Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Rahapelihaittojen viestintäverkosto haastaa taas Veikkauksen

Vuosi sitten Rahapelihaittojen viestintäverkosto haastoi Veikkauksen parantamaan toimillaan ostokokeiden tuloksia niin, että tänä vuonna ostokokeissa puolelta nuorista tarkistettaisiin ikä. Veikkaus vastasi haasteeseen lupaamalla tehostaa omilla keinoillaan ikärajojen omavalvontaa. Nämä keinot eivät ole ainakaan Helsingissä toimineet.

Rahapelihaittojen ehkäisy on lain mukaan Suomen rahapelijärjestelmän perusta. Ikärajavalvonta on ehkäisyssä yksi keskeisimpiä. Siitä huolimatta ostokokeiden tulokset ovat olleet huonot. Nyt oli erityisen huolestuttavaa, että Veikkauksen pelisaleista vain yhdessä kahdeksasta tarkistettiin ikä. Pelisaleissa on kuitenkin aina ollut 18 vuoden ikäraja ja niissä on peliyhtiön oma työntekijä paikalla”, toteaa projektipäällikkö Tapio Jaakkola Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:stä.

Ostokokeissa nuorelta näyttävät täysi-ikäiset koeostajat testasivat ikärajojen valvontaa yrittämällä ostaa tupakka-, alkoholi- ja pelituotteita ilman henkilöllisyystodistusta. Lain mukaan rahapelien ostoikäraja on 18 vuotta. Ikäraja koskee kaikkia rahapelejä kuten lottoa, arpoja ja rahapeliautomaatteja.

Ostokokeet perustuvat valtakunnalliseen Pakka-toimintamalliin, joka on THL:n kehittämä yhteisöllinen toimintamalli alkoholi-, tupakka- ja rahapelihaittojen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi paikallisella tasolla. Ostokokeiden tuloksia ja ikärajavalvonnan kehittämistä mietitään tarjontatyöryhmissä, joihin osallistuvat kaupunkien, poliisin, aluehallintoviraston sekä vähittäiskaupan ja ravintoloiden edustajat. Tässä tiedotteessa rahapelejä koskevat tulokset koskevat Helsingissä tehtyjä ostokokeita.

Artikkelin on ensin julkaisssut EHYT ry, joka ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja.

Katso myös nämä tarjoukset

Kasinobonus: Hype-pyörä - Voita jopa 15 000 € & Jopa 20 % viikoittainen käteispalautus

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: Min. talletus 20 €, Hype-pyörän palkinnoilla on 10x kierrätysvaatimus, Kierrätysaikaa 3 pv, Max. panos 5 €.

Kasinobonus: 10 € kierrätysvapaa megakierros vain 1 eurolla!⚠️ Lue verotuksesta!

Bonusehdot

Erikoistarjous määräajaksi (voimassa 3.8. ->) uusille asiakkaille. 10 € kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin vain 1 € talletuksella! Lunastettavissa kerran.

Vedonlyönti: 100 % jopa 100 €, Kasino: Eksklusiivinen 150 % bonus 400 € asti + 100 FS ilman kierrätystä

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Vedonlyönti: Kierrätysvaatimus 10x (d+b), Kierrätysvaatimus voidaan täyttää vain bonusvaroilla, Min. kerroin 2.00, Max. panosta ei ole määritetty, Kierrätysaikaa 30 pv.

Kasino: Kierrätysvaatimus on 25x (talletus + bonus), Max. panos 5 €, Kierrätysaikaa 30 pv, Ilmaiskierrosten voitot ovat kierrätysvapaita, Ilmaiskierrosten voittokatto 100 €.

Täydelliset käyttöehdot pätevät. 18+ | vain uudet pelaajat | pelaa vastuullisesti | www.gamblingtherapy.org

100 % bonus jopa 500 € asti & Yksi pyöräytys Urhopyörään

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: Kierrätysvaatimus 40x (d+b), Urhopyörän palkintoja koskee myös 40x kierrätys, Max. panos 5 €, Kierrätysaikaa 30 pv.

Kasinobonus: 150 % jopa 500 € asti + 100 FS

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille

Kasino: Kierrätysvaatimus on 40x (d+b), Ilmaiskierrosten voittoja koskee niin ikään 40x kierrätys, Max. panos 5 €, Kierrätysaikaa 30 pv, Ilmaiskierroksilla on 50 € voittokatto.

Kasinobonus: Jopa 15 % käteispalautus päivittäin

Bonusehdot

Kasino: Käteispalautuksesta saatujen rahojen kierrätys on 10x, Kierrätysaikaa on 1 pv, Mahdollisten ilmaiskierrosten voittojen kierrätys on 50x.

Kasinobonus: 125 % jopa 600 €

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaille Kasino: Kierrätysvaatimus 40x (d+b), Max. panos 5 €, Kierrätysaikaa 30 pv.

Vedonlyönti: 100 % jopa 100 € asti, Kasino: 100 % jopa 100 € asti

Bonusehdot

Vain uusille asiakkaile

Vedonlyönti: Kierrätysvaatimus 6x, Minimikerroin 1.60, Kierrätysaikaa 60 pv, Ei maksimipanosta, Ei voittokattoa, Bonuksen voi peruuttaa koska tahansa

Kasino: Kierrätysvaatimus 35x, Max. panos 5 €, Kierrätysaikaa 60 pv, Oikea raha käytetään ensin, Bonuksen voi peruuttaa koska tahansa

Bonukset ovat vain uusille asiakkaille.